Small talk: vieraana Ville Leinonen

Menneenä kesänä Ville Leinonen ennätti muun muassa Kaustisen kansanmusiikkifestareille. (Kuva: Mikael Mattila)

Nuorgamin kylässäkin jo pariin kertaan vieraillut Ville Leinonen on kuluvana vuonna ollut puuhakkaalla päällä.

Ja pysyy puuhakkaana myös loppuvuoden, mikäli syksyn keikkalistaa on uskominen. Viikko sitten mies julkaisi uransa 13. studioalbumin, Auringonsäde / Pommisuoja.

Syyskiertue on käynnissä, ja sen tiimoilta Leinonen on pistäytynyt jo Pietarissa ja Moskovassa asti. Kiertueen tuiskeissa hän ehti myös olla yhteydessä Nuorgamiin  ja tarinoida muun muassa Markku Peltolasta sekä radiomusiikin joutavuudesta.

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

”’Äidin pikkupoika menee muille maille’. Toisaalta ’kestäneet ei kaiteet enää leikkikehässäin’ tai oikeastaan ’pikku-pukki kakki kalliolle, huh hei, sen tuuli vei’.”

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Varmaan jotain Seitsemän Seinähullua Veljestä -biisiä, sanotaan vaikka Lumikki-jenkkaa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Lumikki juoksi läpi metsien turvapaikkaa etsien
Tuli suurelle salolle, pienen pienelle talolle
Nousi ylös vintille vuoteeseen, jalat vinosti luoteeseen
Tunki sisälle jätkiä ihan pieniä pätkiä
Ekana kaikkein karvaisin – kääpiöitä, arvaisin.”

(Alkusanat laulusta Lumikki-jenkka.
San. Jukka Virtanen, säv. Jaakko Salo. 1974)

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

”Moskovan valot.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

Samwellin What What (in the Butt).”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi? Missä olit kun kuulit siitä?

Markku Peltola poistui vuoden viimeisenä päivänä 2007. Olin vanhempieni luona Savonlinnassa ja luin tiedon lehdestä. Tieto ei ollut enää yllätys siinä vaiheessa, mutta suru tuli voimakkaasti.”

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn hyvällä, kenen huonolla tavalla?

Bowie on aika lailla täydellinen laulaja – varsinkin jostain Young Americansista lähtien. En haluaisi nimetä ikävimmän kuuloista laulajaa, ettei kukaan vain loukkaantuisi.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kenen edesmenneen artistin tai hajonneen yhtyeen olisit halunnut nähdä livenä?

Johnny Cashin. Olisin mieluusti kokenut sitä karismaa yhden keikan verran.”

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

Scott Walker.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

”Kutsumus.”

Minkä levyn ostit viimeksi?

Lasten TV Suosikit vuodelta 1986. Mukana muun muassa Tao Tao, Pinokkio, Liisa Ihmemaassa, Pikku Heidi, Maija Mehiläinen ja niin edelleen.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

”1. Kohta kolmevuotias tyttäreni Elsa. 2. Vieraanvaraisuus ja vastaanotto Venäjän konserttireissullamme. 3. Syksy, lempivuodenaikani.”

Mikä laulu saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

Lee Hazlewoodin Indian Summer albumilta 20th Century Lee (1976).”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?

”Scott Walkeria.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”En.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”En.”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

”Kaikenlainen jonninjoutava musiikiksi luokiteltava ärsyttää. Sellaiseen törmää reaaliajassa milloin vain avaa radion. Jos surffaa kymmenessä sekunnissa läpi kaikki suomalaiset ’suurimmat’ radiokanavat, kirjosta löytyy keskimäärin 3 prosenttia kelvollista äänitallenne-soundiesimerkkiä, jotka eivät ärsytä mielettömyyteen saakka heti ensimmäisen sekunnin aikana. Yleensä se loput kolmekin on aika kuraa.”

Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?

”Countrytanssi, rivitanssi. Katso vaikka tämä.”

Kuka on tunnetuin henkilö joulukorttilistallasi?

Risto Ylihärsilä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vinyyli, kasetti, cd vai mp3?

”Vinyyli kotona ja kasetti reissussa.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

”Politiikka.”

Mikä on parasta mitä Kake Randelin on tehnyt?

Huoleton, Kaken toinen albumi vuodelta 1982.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Osaat soittaa yhtä sun toista soitinta. Mitä instrumenttia haluaisit vielä oppia soittamaan?

”Vaskipuhaltimet ja jousisoittimet ovat jääneet paitsioon, mutta toisaalta en erityisesti haluaisikaan alkaa opetella niitä. Ei ole aikaa tai motivaatiota aloittaa uutta soitinta nollasta.”

Mikä on oma auringonsäteesi, mikä pommisuojasi?

”En osaa tai halua selittää niitä sanoin, siksi piti tehdä tämä uusi albumi. Musiikin avulla pääsen itse niitä kumpaakin niin lähelle kuin mahdollista. Kummatkin kuitenkin kuvaavat elämän ja kuoleman huojuvaa mutta väkevää symbioosia. Jokaisen täytyy kulkea sitä riippusiltaa yksin. Turvavarusteluista pystyy neuvottelemaan jonkin verran etukäteen, mutta yhtä noviiseina sinne kaikki lähdetään. Auringonsäde: ylös. Pommisuoja: alas. Ehkä olemme viritettynä siimaan niiden välille.”

Ville Leinonen: Ensimmäistä Kertaa by Fonal Records

Ville Leinonen kiertueella:

15.9. Turku, Klubi
23.9. Seinäjoki, Bar 15
24.9. Jyväskylä, Lutakko
30.9. Toijala, Kellariteatteri
1.10. Helsinki, Korjaamo
5.10. Tampere, Telakka
7.10. Hämeenlinna, Suisto
8.10. Pori, Kulttuurikulma
10.10. Lahti, Teatteri Vanha Juko
14.10. Kajaani, Balls
15.10. Kemi, Koodi
22.10. Riihimäki, Limtu-klubi

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!