Small talk: vieraana M. Ward

Matthew Wardilla on korvaa klassiselle popille.

Amerikkalainen Matthew Ward on julkaissut vuodesta 1999 lähtien kuuden soololevyn verran omaperäistä americanaa, mutta hänet tunnetaan muistakin yhteyksistä. Pari vuotta sitten mies oli mukana ”superyhtye” Monsters of Folkissa. Viime vuonna hän julkaisi levyn Tired Pony -nimisen yhtyeen kanssa. Mukana bändissä olivat Editors-laulaja Tom Smith ja näyttelijä Zooey Deschanel.

M. Ward on myös She & Him -duon vähemmän kauniimpi puolisko. Suurimman osan huomiosta on luonnollisesti varastanut indiepoikien päiväuni Deschanel, jonka hunajaista tulkintaa on saatu kuulla duon kahdella levyllä. Uutta sooloalbumia ahkera muusikko lupailee ensi vuodelle.

M. Ward saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen sunnuntaina. Lontoosta puhelimitse tavoitettu herra kuvailee keikkasettinsä sisältöä vanhalla hääsanonnalla ”something old and something new, something borrowed and something blue.”

Vaikka M. Wardin omassa musiikissa on välillä kieroutuneen oloiset puolensa, hän tunnustautuu parantumattomaksi klassisen popin ja etenkin The Beatlesin ystäväksi. Alla aiheesta lisää.

Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?

The Beatlesin This Boy. Yksi ensimmäisiä kuulemiani levyjä oli Beatles-kokoelma Love Songs, ja biisi oli mukana sillä. Musiikillisesti This Boy on surullinen mutta samalla etenevä kappale. En ollut ennen kuullut komppikitaraa soitettavan sillä tavalla. Kappaleessa on upeat harmoniat ja upea tuotanto. Kerrassaan kaunis laulu.”

http://www.youtube.com/watch?v=VY-BzepTXkA

Minkä artistin musiikki saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

”Pakko vastata tähänkin The Beatles. Erityisesti White Album saa nostalgiatiloihin, sillä se innosti minua opettelemaan kaikki Beatlesin kappaleet. Sain 15-vuotiaana joululahjaksi kirjan, josta löytyi kitarasoinnut yhtyeen koko tuotantoon. Kävin läpi jokaisen biisin ja sitä kautta opin soittamaan kitaraa. Beatles-biiseissä haastavimpia opeteltavia ovat ehkä lauluosuudet ja lead-kitarat. Mielestäni komppikitaran soittaminen Lennonin ja Harrisonin tyyliin on kenen tahansa omaksuttavissa, kunhan vain paneutuu asiaan.”

Minkä biisin yleensä vetäiset karaokebaarissa?

John Lennonin (Just Like) Starting Overin. Se on vaikea, mutta juuri siksi sopivan haastava karaokebiisi. Satun jopa silloin tällöin osumaan useimpiin nuotteihin.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä biisiä pyydät dj:ltä, kun olet todella, todella humalassa?

”Niin ei tietenkään ole ikinä käynyt, mutta pyytäisin minkä tahansa kappaleen Michael Jacksonin Off the Wall -albumilta. Pidän siitä levystä kovasti. Quincy Jonesin tuotanto on yleisesti ottaenkin nerokasta.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kenen edesmenneen artistin tai yhtyeen olisit halunnut nähdä keikalla?

Louis Armstrongin. Hänellä oli yksi kaikkien hienoimmista äänistä. Oloni tulee aina paremmaksi, kun kuuntelen hänen levyjään. Armstrongin nähdäkseni olisin voinut matkustaa vaikka maapallon toiselle puolelle.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ketä nykymuusikkoa pidät erityisen merkittävänä?

”Jos minun pitäisi esimerkiksi nimetä tämän hetken suosikkikitaristini, se olisi Yeah Yeah Yeahsin Nick Zinner. Hän on nuorin tuntemani kitaristi, joka osaa tehdä instrumentillaan uusia ja todella kiinnostavia asioita (Zinner on 36-vuotias. – toim. huom.)”

Olet työskennellyt monien hienojen naisartistien kanssa. Työkavereitasi ovat olleet ainakin Lucinda Williams, Neko Case, Beth Orton ja tietysti She & Him -duon toinen osapuoli Zooey Dechanel. Keiden naisten kanssa haluaisit työskennellä tulevaisuudessa?

”Heh, naislautaseni tuntuu olevan tällä hetkellä niin täysi, ettei tule ketään mieleen.”

Entä mitä kuuluu She & Himille? Oletteko jo puuhailleet uutta levyä?

”Itse asiassa meiltä tulee tänä syksynä joululevy, jolla tulkitsemme rakkaimpia joululaulujamme. Levystä tulee todella riisuttu. Luotamme akustisiin ja sähköisiin kitaroihin sekä tietysti Zooeyn tenhoavaan ääneen.”

Mikä on suosikkisi Zooey Dechanelin tekemistä elokuvista?

”Hmm, katsotaanpa. Varmaankin Elf. Se leffa saa minut nauramaan joka katsomiskerralla.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

M. Ward soolona Helsingin Tavastia-klubilla sunnuntaina 11. syyskuuta. Lämmittelijä tamperelainen Cry Bar.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS – M. WARD KILPAILU!

Vastaa ja voita:
Kenen suomalaisnaisartistin kanssa M. Wardin pitäisi sinun mielestäsi tehdä yhteistyötä?

Kaksikymmentä nopeinta kommentoijaa voittaa lipun M. Wardin sunnuntain Tavastian keikalle!