Small talk: vieraana Guitar Wolf

Keijiä (keskellä) kiinnostavat suomalaiset naiset enemmän kuin bändit.

Guitar Wolf tulee maasta, jonka metroasemilla kaupitellaan käytettyjä pikkuhousuja ja jonka internet-päätteillä rentoudutaan bukkaken ja animaatiopornon parissa. Ei siis liene mikään ihme, ettei Nagasakissa perustetun garagepunktrion musiikki ole sieltä kaikkein terveimmästä päästä. Ensimmäisen Suomen keikkansa kunniaksi Guitar Wolfin laulaja-kitaristi Seiji alias Guitar Wolf kertoi Nuorgamille muun muassa suhteestaan Guitar Hero -peliin, Tanssii susien kanssa -elokuvaan ja Tina Turneriin.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”En osaa valita yhtä ainutta biisiä, mutta luulen, että olen kuunnellut eniten Johnny Thundersia, The Ramonesia ja muita New Yorkin protopunk-bändejä. Rakastan raakaa soundia, tylyä asennetta ja sitä, etteivät bändit yritä esittää fiksumpia kuin oikeasti ovat.”

Kuka on suosikki-Ramonesi ja miksi?

”Pidän heistä kaikista, mutta jos on pakko valita, vastaan Johnny Ramone. Arvostan siitä, miten hän pitää riffinsä yksinkertaisina joka ikisessä kappaleessa.”

Mitä kappaletta toivot useimmiten dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

”Kun olen aivan helvetin humalassa, toivon yleensä Teengeneratea tai Stray Catsia. Sen jälkeen tanssin kuin hullu.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oikeasti olet?

”En.”

Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?

Elvis ja The Rolling Stones. Heidän jälkeensä ei ole tullut ketään, jolla olisi ollut yhtä massiivinen vaikutus nykypäivän rockmusiikkiin. Surullista mutta totta.”

Kenen muusikon kuolema on koskettanut sinua syvimmin?

”Tähän on pakko vastata basistimme Billy. Myös Link Wrayn kuolema sai minut shokkiin, koska hän oli kitarasankarini. Kopioin yhä suurimman osan omista kitarajutuistani Link Wraylta. Olen todella surullinen, etten ehtinyt nähdä häntä livenä.”

Mikä kappale saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

CCR:n Proud Mary. Pidän todella paljon myös Tina Turnerin tekemästä coverista. Taidan olla vähän ihastunut tämäntyyppisiin naisiin.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Käsittääkseni tunnet vetoa myös Joan Jettiin?

Joan Jett on rock’n’rollin hienoin nainen. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut, että meistä voisi tulla pariskunta. Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka hieno sana ”jet” on? Jos yhdistät sen mihin tahansa sanaan, lopputulos kuulostaa mahtavalta! Esimerkiksi cockroach jet, jet shit, jet bitch ja niin edelleen.”

Oletko hyvä Guitar Herossa?

”Tietysti! Yleensä soitan Link Wrayn biisejä. Hänen kuoltuaan olen ainut rokkari, joka osaa soittaa Link Wraytä täydellisesti.”

Kumpaa arvostat enemmän: hyvää biisiä vai hyvää soundia?

”Hyvää biisiä. Mutta asenne ja taistelutahto tulevat ennen sitä!”

Mitä pidät Kevin Costnerin tähdittämästä elokuvasta Tanssii susien kanssa?

”En ole nähnyt sitä. Kevin Costner ei ole cool.”

Mitä elokuvia katsot todennäköisimmin keikkapakussa?

”Mitä tahansa Bruce Leen leffoja. Pidän todella paljon myös kauhuelokuvista. Japanilaisesta kansanperinteestä löytyy runsaasti aineksia hyvään kauhuelokuvaan. Oma suosikkihahmoni on pitkäkaulainen naishirviö Rokurokubi.”

Miksi japanilainen pop-kulttuuri on välillä niin sairasta?

”Japanilaiset ovat pelanneet liikaa harakiriä ja menneet sekaisin.”

Tunnetko ainuttakaan suomalaista bändiä?

”Lähinnä olen kiinnostunut suomalaisista naisista.”

 Kuinka ylpeä olet siitä, että The Obliviansin Eric Friendl perusti Goner Recordsin altistaakseen amerikkalaiset Guitar Wolfille?

”Todella ylpeä! Goner on hieno levymerkki ja Oblivians mahtava bändi. Kukaan ei esiinny kuten ne kundit. Oblivians on rock’n’rollin ihme, joka ei olisi voinut syntyä missään muualla kuin Memphisissä.”

Vinyyli, CD vai kasetti?

”Kasetti.”

Guitar Wolf tänään 19.7. Helsingin Bar Loosessa, huomenna 20.7. Tampereen Klubilla ja torstaina 21.7. Turun Klubilla.

http://www.youtube.com/watch?v=s9cVPD97Wcs