Small talk: vieraana Erik ”Ripley” Johnson

Wooden Shjips, karvaa ja pyramideja.

Perjantaina Korjaamolle saapuvan Wooden Shjipsin Erik ”Ripley” Johnson avautui Nuorgamille. Sanfranciscolaisen psykedeliayhtyeen kitaristi ylisti suomalaista Tivol-yhtyettä, joka tunnetaan muun muassa hiteistään Prätkäbarbaarit, Viha, kateus, katkeruus ja muut loistofiilikset sekä Vihaan vitusti kaikkea sitä mitä kulutusyhteiskunnan aikaansaama pinnallinen alkoholiin perustuva sosiaalinen käyttäytymiskulttuuri edustaa.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

“Ei aavistustakaan. Olen kyllä kuunnellut todella paljon Neil Youngia. Hän on ollut tärkeä osa elämääni todella pitkään. Kuin vanha koira.”

Mikä oli ensimmäinen popkappale josta muistat pitäneesi?

“Luultavasti The Rolling Stonesin Start Me Up. Olin niin nuori, etten oikein muista minkä takia pidin siitä.”

http://youtu.be/hr06Y2esk6U

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“En usko, että sellaista on. Musiikki on tärkeä asia monille ihmisille monista eri syistä. Itse pidän todella paljon uudesta Kurt Vilen albumista.”

Mitkä ovat suosikkisäkeesi popmusiikissa?

”Fight the power”
– Public Enemy

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

“Mitään Bruce Springsteeniä.”

Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?

Ramonesin Commandoa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

“En.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

“Niin kuin Mick (Jagger – toim. huom.) sen sanoi: ‘It’s the singer not the song’.”

Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?

“Rakkaus.”

Kenen lauluääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?

“Hyvällä tavalla Karen Dalton. Ikävällä tavalla kuka tahansa American Idolin tai muun vastaavan ohjelman esiintyjistä.”

http://youtu.be/y-BIKjypNsE

Mitä instrumenttia haluaisit oppia soittamaan?

“Saksofonia ja pedal steel -kitaraa. Saksofonia, koska kaikista soittimista se kuulostaa eniten ihmisääneltä. Pedal steel -kitaraa yksinkertaisesti siksi.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Yritän välttää viimeiseen asti musiikkibisneksen ajattelemista.”

Mitä Woodern Shjipsin kappaleita suosittelisit ihmiselle, joka ei ole koskaan kuullut musiikkianne?

“Mitä tahansa niistä, itse asiassa. En oikeastaan kuuntele kappaleitamme sen jälkeen, kun ne on masteroitu, joten ehkei minulla ole tähän asiaan oikein näkemystä.“

Mistä ylimääräinen j-kirjain tulee yhtyeenne nimeen?

“Ruotsista.”

Mikä on noloin omistamasi levy?

“Mikään ei saa minua nolostumaan. Löytyyhän sieltä esimerkiksi Glen Campbellia ja Neil Diamondia, joita nyt ei välttämättä pidetä erityisen viileinä.”

http://youtu.be/nfbOHebiBgw

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

“Arvosanat.”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

“Mikä tahansa, joka soi modernia rockia soittavilla radiokanavilla Yhdysvalloissa.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

“Kukaan ei tule erityisesti mieleen. Toivon toki, että olisin nähnyt James Brownin ennen hänen kuolemaansa.”

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“Suosikkini on luultavasti Tivol. Pidän myös paljon Maniacs Dreamistä ja K-X-P:stä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

“Sekä että.”

Wooden Shjips ja Kiki Pau Korjaamolla 9. syyskuuta. Liput 14/16 euroa.