Samae Koskisen vinkit Judas Priest -myöhäisherännäisyyteen

Vastikään kolmannen soololevynsä julkaissut Samae Koskinen ei ole koskaan peitellyt olevansa runopoikamaisen musiikkinsa ja imagonsa takana sydänjuuriaan myöten karvainen hevimies. Samaen tästä puolesta on saatu viime aikoina nauttia Porin hurjapään, Jussi Lehtisalon, kanssa muodostetun Arkhamin Kirjasto -duon musisoinnissa.

Judas Priest on kuitenkin artisti, jonka Koskinen on löytänyt vasta varttuneellä iällä. Tässä jutussa hän tarjoaa askelmerkit niille muille, joille Rob Halfordin rykmentin nahkainen louhinta on vielä hieman vieras juttu.

Olen herännyt Judas Priestin musiikkiin myöhään. Toki yhtye on aina ollut tuttu, lähinnä teini-ikäisenä kuullusta Painkiller-albumista, mutta todellinen rakastuminen tapahtui vasta viime vuoden aikana. Olen 32-vuotias ja erittäin iloinen siitä, että elämä tarjoaa aika ajoin tämän magnituudin innostumisia.

Mulle Priestin viesti on yksinkertainen ja äärimmäisen positiivinen. Lyhyestä elämästä pitää nauttia ja ottaa siitä kaikki irti, muttei kuitenkaan kenenkään kustannuksella. Ja itseään saa arvostaa.

Unohtamatta tiettyä yhteisöllisyyttä, bändi oli ensimmäisiä, jotka ottivat heavy metalin uskonnon kaltaiseksi opiksi, jota levittää ympäriinsä.

5. Screaming For Vengeance

Soundeiltaan tiukka, mutta melko metallinen kokonaisuus. Lyriikoiltaan eniten perinteistä fantasiamörköosastoa näistä levyistä.

Mulle ehdoton kohokohta on hardrock-klassikko You’ve Got Another Thing Coming, joka on saanut syntynsä hätäisen studiojamin pohjalta. Mutta ei aloituskaksikkokaan huono ole:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

4. Hell Bent For Leather / Killing Machine

Tässä on pari mahtavaa menobiisiä, Delivering the Goods ja Hell Bent for Leather, mutta toisaalta taas pari aivan superärsyttävää stadionrock-hakua. Evening Starin ja Take On to the Worldin kertosäkeet jäävät päähän, mutta eivät miellyttävällä tavalla. Loppupuolella ikävää tyhjäkäyntiä.

Ei vaan, mitä mä ny hölmöilen, kyllähän tääkin on ihan älyttömän hieno:

http://www.youtube.com/watch?v=uZd8qOx0lxg

3. British Steel

Tällä levyllä ovat Priestin ehkä tunnetuimmat laulut, Breaking the Law ja Living After Midnight. Molemmat kappaleet ovat superkovia, mutta loppulevy ei mielestäni nouse sinkkujen tasolle. Bonusta Metal Godsin Kraftwerkille kumartavasta kertosäkeestä.

Oheinen BBC:llä esitetty playback-video kappaleesta United todistaa Rob Halfordin uskomatonta karismaa. Veikkaan, että paatuneinkin heteromies tuntee kihelmöintiä munissaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

2. Sin After Sin

Ehkä yhtyeen tiukin kokonaisuus. Jännite jatkuu läpi levyn; alun Sinneristä ja Joan Baez -coverista lopun Dissident Aggressorin thrash-esiasteeseen.

Rummuissa on 19-vuotias, myöhemmin Totossakin (hetkinen!) vaikuttanut Simon Phillips. Jussi Lehtisalo on tainnut ottaa vaikutteen jos toisenkin Sinnerin riffistä:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

1. Point of Entry

Erittäin mielenkiintoinen ja pehmeä levy. Kitaroiden särö on erittäin pieni, ja ehkä juuri sen takia biisien energia on tapissa. Ei yritetä liikaa. Tempot maltillisia mutta peräänantamattomia.

Levyn A-puoli on täyttä timanttia, klassista rockmusiikkia. Don’t Go on periaatteessa powerpoppia, Turning Circles –kappaleessa taas on todella tarttuva ja melodinen kertosäe, selkeästi bändin uran parhaimmistoa. Siitä jännä levy, että b-puoli on yllättävän mitäänsanomaton. Mutta silti selkeä ykkössija.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

 


Tsekkaa samalla maailman parhaasta Off The Recordista Samaen hieno esiintyminen maailman parhaassa Indian Summer vintage storessa!