Popnörtin viisi syytä rakastaa Fucked Upia

Popnörtit rakastavat Fucked Upia, koska Fucked Upin jäsenet näyttävät popnörteiltä?

Ensi lauantaina 27. elokuuta Jyväskylässä Lutakko liekeissä -festivaalilla konsertoiva kanadalainen Fucked Up jakaa mielipiteitä sitä jyrkemmin, mitä pidemmälle yhtyeen ura kehittyy.

Suoraviivaisena hardcore punk -yhtyeenä aloittanut kuusikko on kehittänyt ilmaisuaan koko ajan melodisempaan suuntaan, ja kesäkuussa ilmestynyt teemalevy David Comes to Life flirttailee paitsi tämän vuosituhannen indiepopin, myös The Whon sukuisen klassisen kitararockin kanssa.

Kaikkia tämä ei ole miellyttänyt. Itse annoin levylle sangen avokätiset 98 pistettä taannoisessa kritiikissäni, mutta Nuorgamin avustajakuntaankin kuuluva Mervi Vuorela tyytyi Rumbassa vain kolmeen tähteen viidestä.

Vuorela nimitti levyä ”indiepunkiksi” poppareille, totesi, ettei sillä ole mitään tekemistä hardcoren kanssa ja arveli, etteivät yhtyeen lapselliset konseptit kiinnosta edes Tähtivaeltajan kestotilaajia.

Itse käyn lukemassa Tähtivaeltajan kirjastossa, mutta voin silti sanoa, että Fucked Upin konseptit sekä soittajien puhtoinen ja siisti olemus vetoavat minuun enemmän kuin esimerkiksi (myös Lutakossa lauantaina esiintyvän) Dischargen sinänsä ansiokas taide ja imago.

Jos Fucked Up on laimennettua hardcorea popnörteille, olkoot niin! Tässä viisi syytä, miksi yhtye on voittanut puolelleen myös ne, joille The Delgados on lähempänä sydäntä kuin d-beat.

1. Fucked Up on vähän twee

Wow, we sure love twee, lukee Fucked Upin mainion Couple Tracks (2010) -kokoelman kansilehdessä.

Year of the Pig -singlen kääntöpuolella julkaistu Anorak City onkin suurin piirtein niin twee kuin kappale voi olla. Sen alkuperäinen esittäjä Another Sunny Day levytti hissutteluindien kuningatarmerkki Sarah Recordsille, alkuperäisversio kuullaan legendaarisen C86-kokoelmakasetin kunniaksi tehdyllä CD86-kokoelmalla, ja anorakki on vaatekappaleena toki yksi indiepopkulttuurin toteemiesineistä.

Rakkautta riitti myös skotlantilaiselle The Shop Assistantsille, jonka hassunherkälle popille Fucked Up omisti kokonaisen seiskatuumaisen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – Anorak City

2. Fucked Up kuuluu Kanadan indiekollektiiviin

Vielä vuonna 2005 Fucked Up vittuili maanmiehilleen julkaisemalla vastauksen The Hidden Camerasin Ban Marriage -kappaleelle. Ban Violins viittasi tietysti kanadalaisten indiepopyhtyeiden dramaattisiin soitinnuksiin ja laveisiin kokoonpanoihin, joissa riittää niin viuluja ja selloja kuin haitareita ja puhaltimiakin.

Kaiken kukkuraksi Generation-singlen b-puolena julkaistun kappaleen yhdeksi soittajaksi oli merkitty Owen Pallett, joka tunnetaan muun muassa Hidden Camerasin ja Arcade Firen hovisovittajana.

Pallett ei tietenkään soittanut singlellä, mutta seuraavana vuonna Fucked Up pyysi hänet soittamaan esikoisalbumilleen Hidden World.

Myöhemmin Fucked Upin levyillä ovat esiintyneet muun muassa Austran Katie Stelmanis ja Broken Social Scenen Kevin Drew. Pilkka on lopulta osunut yhtyeen omaan nilkkaan, ehkä aivan tarkoituksellisesti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – Ban Violins

3. Fucked Upilla on vilkas mielikuvitus

Ei riittänyt, että Fucked Up julkaisi tänä kesänä liki 80 minuuttia pitkän tarinallisen teemalevyn. Sitä edelsi David’s Town -niminen kokoelma fiktiivisten yhtyeiden musiikkia David Comes to Lifen vaihtoehtoisesta brittitodellisuudesta. Albumin jatkeeksi yhtye puolestaan suolsi neljä singleä, jotka syventävät osaltaan levyn tarinaa.

Teemalevyn juuret juontavat yhtyeen ensimmäiseen albumiin Hidden World, jolla kuullaan kappale nimeltään David Comes to Life. Se on taas viittaus Fucked Upin fiktiiviseen manageriin David Eliadeen, joka yhtyeestä kertovan Wikipedia-artikkelin mukaan on ainoa porukan jäsen, joka osaa virittää kitaran.

Couple Tracksin kansilehden tekstit kertovat myös ihailtavan suhteellisesta todellisuuskäsityksestä. Tai sitten todellakin on niin, että David Comes to Life -kappaleen vaihtoehtoisella versiolla kuullaan efektipedaalia, joka keksitään vasta tulevaisuudessa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – David Comes to Life

4. Fucked Up pitää kompletistit valppaina

Fucked Upin diskografiaan kuuluu paitsi horoskooppimerkkien mukaan nimetty, viidenteen osansa ehtinyt sarja 12-tuumaisia singlejä, lukuisten eri levymerkkien kautta julkaistuja seiskatuumaisia ja yhtyeen kokoamia mixtapeja, myös muun muassa split-single tanskalaisen Serena-Maneeshin kanssa ja Hoxton Cunts -niminen, väitetysti teknoa sisältävä seiskatuumainen, jolla yhtye pilkkaa itseään ja Vice-levymerkkiä.

Yhtye myös väittää tehtailleensa väärennettyjä painoksia omista singleistään.

Täydellisen Fucked Up -diskografian itselleen keränneitä sopiikin onnitella kiitettävästä vapaa-ajan ja varallisuuden määrästä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – Dangerous Fumes

5. Fucked Up osaa blogata

Yhtyeen Looking for Gold -blogia ylläpitävä kitaristi Mike Haliechuk on ehtinyt tänä kesänä muun muassa kirjoittaa syväanalyysin, joka peilaa David Comes to Lifea kesän toiseen suurteokseen, Lady Gagan Born This Wayhin.

Sen lisäksi blogissa on ollut tarjolla Wagnerista Destiny’s Childiin yltävä mixtape sekä sympaattisia kurkistuksia ilmeisen ristiriitaisen kuusikon kiertue-elämään.

Aikaisemmin Haliechuk on onnistuneesti reflektoinut yhtyeen suhdetta musiikkinsa kaupalliseen ulottuvuuteen ja siinä samassa suututtanut erään virvoitusjuomayhtiön.

Hämmennystä aiheutti myös laulaja Damien Abrahamin oma blogi Voice of Dissent, jonka sisältämä ilkeily Haliechukille oli joko loistavaa medianhallintaa tai oireilua melkoisen hankalasta suhteesta yhtyetoverien välillä.

Fucked Upin tapauksessa kyse oli todennäköisesti kummastakin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – Police


Fucked Up esiintyy lauantaina 27.8. Lutakko Liekeissä -festivaalilla Jyväskylässä.