Popklassikot 1976

#9 ABBA – Dancing Queen

”You’re the dancing queen, young and sweet, only seventeen /
dancing queen, feel the beat of the tambourine”

ABBAn neljännen albumin, Arrivalin, ensimmäinen single sai ensiesityksensä vuoden 1976 elokuussa – päivää ennen kuin Kaarle XVI Kustaa ja Silvia Sommerlath saivat toisensa. Kappaleesta tuli ABBAn ainoa listaykkönen Yhdysvalloissa. Se nousi listaykköseksi myös kahdessatoista muussa maassa – ei kuitenkaan Suomessa, jossa sen parhaaksi sijoitukseksi jäi kolmas. Yhteensä singleä myytiin yli 3 miljoonaa kappaletta. Dancing Queenin ovat levyttäneet muun muassa Erasure, Redd Kross, Diablo ja Rajaton. Keikoilla tätä romanttisen popin mestariteosta ovat soittaneen esimerkiksi Belle & Sebastian, Kylie Minogue, Robyn ja John Frusciante.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Kun U2 esiintyi vuonna 1993 Tukholmassa, ABBAn Björn Ulvaeus ja Benny Andersson nousivat lavalle ja esittivät kappaleen yhdessä irlantilaisyhtyeen kanssa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!