Popeda-klassikot, joita et kuule karaokessa

Näin sitä ollaan! Popeda positiivisena.

Jokainen suomalainen tunnistaa muutamia Popedan kappaleita, vaikkei omistaisi yhtään yhtyeen levyä eikä olisi koskaan laittanut omaan soittimeensa Popedan äänitettä. Wikipediakin listaa yhtyeen esittelyn kärkeen seitsemän liiankin tuttua rallatusta Kersantti Karoliinasta Kuuman kesän kautta Rio de Janeiroon.

Tällaiset kaikkien tuntemat karaokehitit muodostavat Popedaan liitettävät mielikuvat. Ja nämä mielikuvat jakavat mielipiteet ja koko Suomen kansan. Suuri radiokuuntelijoiden perusjoukko tykkää Popedastaan. Tai ainakin tukee ja arvostaa Popedaa, vaikkei varsinaisesti yhtyeen musiikille lämpiäisikään.

Pienempi ja paljon uuttakin musiikkia seuraava urbaanien kaupunkilaisten joukko taas suorastaan vihaa Popedaa. Tai ainakin halveksuu Popedan peruskuuntelijoita.

Nyt on aika hienosäätää omat näkemykset manserockin perusinstituutiosta ja päästä eroon hittien mahdollisesti aiheuttamasta kroonisesta Popeda-kammosta. Markku Jussila listaa yksitoista Popedan uraa peilaavaa 1980-luvun klassikkokappaletta, jotka ovat jääneet isojen radiohittien varjoon.

#1 Rock and roll (Popeda, 1978)

Popedan debyytin aloitus. Kappale ei ole erityisen hyvä, mutta kiteyttää koko Popedan heti kättelyssä. Popedan arvoimisen olisi siis voinut lopettaa jo tähän vuonna 1978. Sen jälkeen mikään ei ole muuttunut.

Rock and roll niputtaa tulevat 30 vuotta (tai 40, 50 tai 60 vuotta) noin kolmeen minuuttiin. Tuossa pitkän tähtäimen tarkkanäköisyydessä onkin biisin hienous.

Laulussa esimerkiksi kerrotaan Popedan onnistuneen – vieläpä imperfektissä. Nykyisin onnistumisesta on helppo puhua, ainakin jos asiaa tarkastelee takautuvasti myytyjen levyjen, keikkojen määrän, soittajien asuinneliöiden tai takahuoneeseen houkuteltujen bändärien kriteereillä. Mutta onnistumisen toteaminen samalla äänenpainolla vuonna 1978 on vaatinut kristallipalloa tai valtavaa optimismia.

Vielä menestysennustusta tarkempi on kappaleen kuvaus alkoholista. Yleisesti tunnustetaan, että alkoholilla ja Pate Mustajärven kamppailuilla alkoholismin kanssa on merkitystä Popedan maineelle. Suuret tarinat vaativat suurta draamaa. Ilman suomipäihteiden kunkkua Popeda ei olisi Popeda.

Tulevat alkoholiongelmatkin on ennustettu heti debyytin avauksessa ja vieläpä kertosäkeen painoarvolla. Ei vielä. Ei vielä ainakaan paljoa. Ei vielä, mutta ehkä kohta enemmänkin…

“Me ollaan tosi kovii jätkii, meiltä homma käy
Eikä vielä liika viina paljon päälle päin näy”

Popedan perusluonne ja kansan mielipiteen jakautuminen kahtia tehdään samalla tavalla heti selväksi. Debyytistä alkaen Popedan levyt ovat olleet vaikeasti ennakoitava sekoitus huumoria ja pateettistakin vakavuutta. Myös tämä kerrottiin kaikille jo debyytin avauksessa. Samalla tehtiin selväksi näiden välinen priorisointi kuin suuryritysten strategioissa tai arvolistauksissa konsanaan.

“Ei tää oo pelkkää paskaa, meillä on myös asiaa
Mutta silti on tärkein, että kaikilla on mukavaa”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Da da (Raswaa koneeseen!, 1980)

Täysverinen Raswaa koneeseen! -levyn Popeda-klassikko, joka on kuitenkin jäänyt isompien, uudempien ja hassumpien hittien varjoon. Tämä on rehtiä rock’n’rollia.

Da daa kuunnellessa on syytä muistaa, että Popeda on luonut uransa keikkailemalla. 1980-luvun Popeda kiersi keikkapaikkoja suomenennätystahtia ja pisti joka ilta pystyyn todella kovan rockshown.

Sielun veljet haastoi Popedan soittokaksintaisteluun vuonna 1985. Räppärien battlejen tyyliin bändit soittivat vuorotellen salin vastakkaisissa päissä olevilla lavoilla. Popeda voitti battlen selvästi. Muistelmissa Sielun veljet ja Popeda ovat veikanneet, että tulos olisi saattanut olla Helsingissä toinen.

Popeda oli kuitenkin parhaimmillaan niin kovaan kuntoon hiottu keikkakone, että Sielun veljillä olisi tehnyt tiukkaa monella kaupunkilavallakin. Popedan parhaiden vuosien keikkakokemus ei välity miltään Popedan studioalbumilta, ja valitettavasti kaikissa 1980-luvun suomalaisten livealbumien toteutuksissa olisi paljon parannettavaa. Niinpä Da da päästää lähimmäs 1980-luvun keikka-Popedaa.

Da da on lyriikaltaan Popedan asiallisemman pään rockia. Tähänkin biisiin liittyy kuitenkin Popedalle tyypillinen huumoripuoli. Popedan keikoilla nähneet tietävät yleensä, että ylöspäin ja alaspäin voivat kertosäkeessä liikehtiä muutkin kuin unimaailmat.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Nukke (Raswaa koneeseen!, 1980)

Popedan levyt ovat sekava yhdistelmä huumoribiisejä ja vakavampia veisuja. Sama yhdistelmä hyvin erilaisia elementtejä vaihtelee Popedalla joskus jopa yhden biisin sisällä.

Huumoribiiseillä ja seksilyriikoilla on vaikea saada uskottavuutta esimerkiksi Helsingin musiikkipireissä. Se onnistuu lähinnä olarilaisilta räppäreiltä tai Punavuoren r’n’b-laulajilta, muttei missään nimessä niidenkään tamperelaisilta vastineilta. Popeda onkin ollut lähimpänä skeneuskottavuutta malttaessaan pysyä vakavana. Uransa alkuaikoina yhtye ei tunkenut vakaviin kappaleisiinsa liikaa mahtipontisuutta, vaan ne olivat myöhemmin tehtyjä rockvirsiä raikkaampia.

Raswaa koneeseen! -levyllä vakavuuden ja huumorin suhde on 9:3. Yhdeksästä vakavammasta viisi tai kuusi on vieläpä hyviäkin. Melko vakavasti musiikkiin suhtautuvalle kaupunkilaiselle voikin suositella Popeda-annokseksi juuri Raswaa koneeseen! -levyä muutamista hassunhauskoista täyebiiseistä karsittuna.

Nukke edustaa punkille tyypillistä yhteiskuntakritiikkiä. Se on melko sopiva yhdistelmä punkahtavuutta ja autotallirockia. (Voit kuunnella kappaleen Spotifyn kautta tästä.)

Nuken rinnalle sopii samalta levyltä Älä kirjoita tauluun. Tabula rasa on filosofian ja psykologian keskeisimpiä käsitteitä. Harva uskoisi, että tabula rasan käsitteen on parhaiten selittänyt, tulkinnut ja tiivistänyt juuri nuori Popeda.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Sä pelkäät! (Raswaa koneeseen!, 1980)

Koko Raswaa koneeseen! -levy antaa vihjeitä täysin erilaisesta Popedasta. Popedasta, joka hallitsee vakavuuden ja yhteiskunnalliset kannanotot paremmin kuin seksin ja huumorin. Levy vihjailee jopa musiikillisesti kunnianhimoisesta nuoresta bändistä, joka voisi vaikka jatkojalostaa laskusuhdanteessa olleen punkin kestämään 1980-luvun haasteita yhdistämällä siihen nousussa ollutta heavyrockia.

Sä pelkäät! on ytimeltään punk. Sen raskaat soundit ja aggressiivisuus antavat samalla viitteitä heavystä ja myös hc:stä. Suomi-hc tai suomiheavy ei kuitenkaan ollut varsinaisesti vielä syntynyt vuonna 1980. Popeda edelläkävijänä tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Kaikilla on hetkensä.

Kappaleen lyriikkakin toimii. 1980-luvulla nuorten maailma oli aggressiivinen. Jengit ottivat mittaa toisistaan eivätkä eri musiikkityylien kannattajat tyytyneet vain sanallisiin yhteenottoihin.

Sä pelkäät! kuvastaa oman aikansa katukuvaa iltahämärässä. Se on rujo kasvutarina, jossa kiusaamisen uhri muuttaa kohtalonsa. Siinä hyökkäys onkin paras puolustus. Siinä säilytetään kuitenkin moraalinen korrektius: väkivalta ei ole kaunista.

Mitä jos Popeda olisi tehnyt seuraavalle levylleen lisää Sä pelkäät! -tyylisiä kappaleita ja liikkunut niiden viitoittamaan suuntaan? Nuorgamin suosikkilista alkoholisoituneista hc-bändeistä olisi varmasti eri näköinen. Samalla pitkätkuumatkesät, kersanttikaroliinat ja tapparanmiehet olisivat jääneet syntymättä.

Kuuntele kappale Spotifyn kautta tästä.

#5 Jos joet ois… (Mustat enkelit, 1982)

Popedan tai ainakin Pate Mustajärven suhde alkoholiin on määrittänyt Popedan imagoa aina. Koko Popedan 1980-luvun tuotannosta löytyykin selviä omakohtaiseksi tulkittavia kuvauksia viinan iloista ja suruista.

Yksi näistä sisältyy Mustat enkelit -levyn kappaleeseen Jos joet ois… Alkoholi nähdään läpimurron partaalla kiikuttelevassa bändissä vielä melko positiivisessa valossa.

Popedan menestykseen vaikuttanee vielä alkoholiakin enemmän Mustajärven lauluääni ja laulu. Jos joet ois… on ensimmäisiä biisejä, joissa Pate tulkitsee isosti. Karkeaan lauluun yhdistyy monipuolista ääntelyä. Myöhemmin vastaavat tulkinnat tahtoivat jäädä Paten soololevyille, ja Popedan levyillä Pate tyytyi runttaamaan suoraviivaisempaa rokkilaulua. Tässä onkin mukana jotain Paten tulevien soololevyjen hengestä.

Lyriikkakaan ei ole huonoimmasta päästä. Hieno tulkinnallinen yksityiskohta liittyy kertosäkeen tuplajossitteluun: Asiat olisivat toisin vain, jos joet olisivat whiskyä. Vasta strategisen hengähdystauon jälkeen jossittelua jatketaan toteamalla, ettei sekään itse asiassa riittäisi, vaan pitäisi olla vielä ankkakin.

Tässä vaiheessa Patelle ei varmaan ollut vielä paljastunut, että elämän joet ovat joillekin whiskyä, ja hän on itsekin näissä sameissa vesissä jonkinlainen sorsalintu.

Pessimistisempiä alkoholikuvauksia löytyy Popedan myöhemmiltä levyiltä. Esimerkiksi Pauli, pikku Pauli, jonka kertosäkeessä Pate tunnustaa näkevänsä darrassa usein pyylintuja. Pate on kertonut ihmetelleensä, kun kertosäkeen “sehän on selvä pyy” tulkittiin asioiden selvyyttä kuvaavaksi sanonnaksi, vaikka kyse on kertojan harhaisista kanalintuhavainnoista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Yö (Mustat enkelit, 1982)

Popedan musiikki ei ole suosion ja ikävuosien myötä ainakaan yksinkertaistunut. Yksinkertaisuus jää Popedalla lähinnä lyrikoihin ja kertosäkeen hokemiin. Sekä yleisöön.

Popedan musiikissa ja sen toteutuksessa sen sijaan on usein turhankin paljon elementtejä. Tietynlainen suureellisuus vaivaa erityisesti Popedan hitaampia ja vakavampia tunnelmointeja. Tämäkin kasvattaa osaltaan kuilua Popedan perusyleisön ja urbaanien nuorten musadiggareiden välillä. Isompien kaupunkien rock-klubeilla arvostettaisiin usein enemmän taitavaa pelkistämistä kuin suuruudenhulluutta. Ja nokkelimmat ratkaisut pitäisi mielellään kohdistaa lyrikkaan eikä sovituksiin.

Popedaa arvioidessa on kuitenkin kuunneltava myös hitaampia ja suurempia kappaleita. Tässä katerogiassa kärkipäätä edustaa .

1980-luvun loppupuolella kuvaamataidon opettajakseni yläastelle tuli vähäksi ainaa nuori muusikkokundi. Pitkätukka oli välittömästä teinityttöjen ihastuksen ja rakkaripoikien ihailun kohde. Tämä sijaisopettaja sanoi Popedan Yötä maailman parhaaksi kappaleeksi.

Pitkätukkasijaisen lausahdus oli antaaksiantamattomasti liioiteltu. Mutta silti on mahdollisesti Popedan paras hituri. Siinä ei vielä syyllistytä liialliseen pateettisuuteen, vaikka siinä isoja tunteita onkin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Soittomatkalla (Kaasua, 1983)

Popedaa ei voi irrottaa laajemmasta manserockin skenestä. Juice Leskinen toimi sanoittajana sekä Popedalle että erityisesti Patelle. Eppu Normaalin kanssa toteutettu yhteisprojekti EppuPopedaNormaali puolestaan tuotti hitin 20 vuotta sikana.

Pate Mustajärvi ei ole kummoinenkaan lyyrikko. Niinpä yhteistyökumppani Juicen sanoittama Soittomatkalla eroaa Popedan tuotannossa helposti edukseen.

Kyseessä on käännösversio Lynyrd Skynyrdin kitarariffiklassikosta Needle and the Spoon. Alkuperäinen kappale on sanoitukseltaan paljon huonompi. Kyseessä on vain liiasta whiskynjuonnista kärsivien southernrockareiden kirjoittama tarina heroiiniriippuvuudesta. Epäuskottavuus paistaa alkuperäiskappaleesta kirkkaana läpi.

Juicellakaan ei tainnut olla kokemusta heroiiniriippuvuudesta. Eikä Pate tiennyt omien sanojensa mukaan aiheesta “hevonvittua”. Mutta mestarisanoittajana Juice onnistui silti luomaan todella uskottavan tekstin. Teksti ei ole suoraviivainen käännös englanninkielisestä, vaan paljon enemmän. Teksti on kääntäjä-Juicea parhaimmillaan.

Juicen tekstiä ja Paten tulkintaa kuunnellessa on helppo kuvitella eteensä Los Angelesin pimeämpiä katuja kävelevä pitkätukkainen rokkari, jonka huumeidenkäyttö on juuri kääntynyt kuolemalla vain imagotasolla leikittelevästä nuoruudenrohkeasta elämäntavasta vakavaksi ja epämiellyttäväksi ongelmaksi.

“Tietty reiät sätkän polttamat silkkipaidan rintaan kuuluvat
Ketjut kaulassa ja lusikkahopee kimaltaa kuin unelma”

Soittomatkalla on Popedan läpimurtolevyltä Kaasua, joka on melko suoraviivainen hardrock- ja heavylevy. Raskas rock myi vuonna 1983 kuin häkä, mutta suomen kielellä sitä ei tehty oikeastaan ollenkaan. Popedalla ei ollut kilpailijoita tällä saralla, joten keskivertotasoinenkin levy myi kultalevyn verran.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Palle and the Boys (Harasoo, 1984)

Palle and the Boysissa on kaikki rock-karaokehitin ainekset. Juuri tällaiset rallatukset selittävät Popedan suosion. Kappale on päässyt joillekin Popedan kokoelmille, muttei silti koko kansan suosioon.

Biisi on Popedan tyyliin täynnä erilaisia, melko käsittämättömiä elemettejä. Kuin viimeistä päivää ulvovia urkuja, kirkkokuorofalsetteja tavoittelevaa lallattelu-ulvontaa ja lopun massiivista, joukkohumalan tunnelmaa kuvaavaa rallatusta.

Palle and the Boysin pelastaa kuitenkin tasapaino. Suurin osa siitä on pelkistettyä ja suoraviivaista rockin paaluttamista pelkän komppiryhmän päälle. Se on perustaltaan lähempänä AC/DC:n tai ZZ Topin jyrää kuin Bohemian Rhapsodyn kerroksellisuutta. Moninaiset tuotannolliset lisäainekset pysyvät Palle and the Boysissa pelkkinä mausteina.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 Älä vokota mua baby (Pohjantähden alla, 1985)

Popedan kansansuosiota selittävät paljolti ns. panobiisit. Uran alkupään julkaisuja lukuun ottamatta jokaisella levyllä on jokin vain siitä itsestään yksinkertaisesti ja maskuliinisesti kertova kappale. Ja joillakin uudemmilla levyillä yhteen ja samaan asiaan keskitytään useamman kappaleen ajan.

Älä vokota mua baby on kuitenkin monimutkaisempi. Siinä ei lauleta vain yhdestä asiasta. Siinä käsitellään peräti kahta asiaa.

Kappale alkaa rehtinä autoilurokkina. V8:t, kuutiotuumat, bensiini, Pontiacit, avolavat… Salakavalasti autolla kruisailu kääntyy kuitenkin siihen, että kertojakuski alkaa ajatella ajelevansa jenkkirautansa sijaan vieressä istuvaa repsikkatyttöä.

Tässä on autojen ja seksin myötä sitä kaikkein rehellisintä rock’n’rollin perusuhoa. Suomenkielisiä autoilukappaleita ei ole liikaa. Tätä voikin testosteronihuumassa maantietä kaahatessa huudattaa yhtä hyvin sähkömoottorisessa Teslassa kuin V8-avolavassakin. Laulu kuuluu autoilijan soittolistalla jonnekin Roadrunnerin lähelle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 Takapenkkiboogie (Ei oo valoo, 1987)

Popedan kaltaista megasuosiota ei saavuteta vain mies- tai naisyleisöllä. Tarvitaan molemmat. Popedan suosio naisten keskuudessa selittyykin paljolti Costello Hautamäellä.

Costello on se nätti pitkätukka, jossa yhdistyy rockin maskuliininen vaarallisuus feminiiniin herkkyyteen ja kauneuteen. Myöhemmin samasta puusta on veistetty esimerkiksi Lenny Kravitz ja Julian Casablancas.

Takapenkkiboogiessa tunnustetaan Costellon asema. Costellon päästäminen mikin varteen oli viimeinen niitti Popedan keikkojen pikkuhiljaa kasvaneelle fanityttöjoukolle. Sen myötä Popedan tyttöyleisössä siirryttiin Dingo-faniuden tasoiselle pyörtymisasteelle.

Eikä Costellon asemaa ensisijaisesti seksuaalisena kohteen vältellä. Tämä on niitä biisejä vain siitä yhdestä itsestään. Ja nupit pistetään Costellolle heti kaakkoon.

“Sun mutsi tuli sinä yönä meidän oven taa
Ja huusi että täällä liian nuorta korkataan”

Takapenkkiboogie on sitä Popedaa, jossa suureelliset sovitukset saadaan juuri ja juuri toimimaan. Alun sirkusorkesteri kääntyy rockiksi melko kankeasti. Piirunkin huonompi toteutus olisi tehnyt siitä täysin sietämättömän tuotannollisen ratkaisun. Nyt sen kestää kuunnella, ja se luo kokonaisuuteen omaa tunnelmaansa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#11 Roudari hani (Raaka-Arska, Raaka-Arska EP, 1989)

Kuten Soittomatkalla-kappaleen yhteydessä todettin, Popedan suosion takana on Paten ja Costellon lisäksi muitakin henkilöitä, esimerkiksi Juice Leskinen.

Juiceakin keskeisempi henkilö Popedalle on ollut Raaka-Arska. Raaka-Arska on yksi legendaarisimpia suomalaisia roudareita. Jossain vaiheessa roudarilegenda alkoi laulaa Popedan keikoilla yhden kappaleen tarjoten Patelle tankkaustauon.

Raaka-Arska esiintyi lavalla sellaisella intensiteetillä, ettei samaan tyyliin olisi useampaa kappaletta kukaan jaksanutkaan. Ei ole liioiteltua väittää, että Raaka-Arskan osuus oli usein keikkojen kohokohta, vaikka koko Popedakin olisi ollut kovassa lavakunnossa.

Raaka-Arskan bravuureja olivat käännöscoverit. Alkuaikoina kyseessä oli yleensä jo Kontran tutuksi tekemä Muumi muumi. Myöhemmin rinnalle tuli käännös Hurriganesin Roadrunnerista.

Raaka-Arskan käyttö kuvaa Popedan leikkimielistä asennetta. Moni itseensä ja musiikin tosissaan suhtautuva bändi jättäisi hyvänkin roudarin takahuoneeseen. Popedalla ei ole ollut mitään tarvetta moiseen nipottamiseen ja esiintymislavan omimiseen omalle egolle. Juuri siinä onkin Popedan ydin sekä hyvässä että pahassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!