Pelit soikoon – 10 peliä, joissa musiikki soi komeasti

Bill Monroe, ehkä epätodennäköisin pelimusiikin esittäjä koskaan.

Bill Monroe, ehkä epätodennäköisin pelimusiikin esittäjä koskaan.

Kuluva syyskuu hemmottelee peliharrastajia. Jo ilmestyneen ja kaikki myyntiennätykset rikkoneen Grand Theft Auto V:n lisäksi tässä kuussa ilmestyy Fifa 14, tuo jalkapallopelisarjojen kuninkaan uusin osa.

Miljoonamyyntien ja kriitikkojen ylistyksen lisäksi nämä pelisarjat tunnetaan myös niissä käytetyn musiikin runsaasta määrästä ja korkeasta laadusta. GTA-sarja on suorastaan legendaarinen pelimaailmassaan kuultavien radiokanavien ja niiden biisivalintojen sekä tunnettujen juontajien ansiosta. Pelisarjan uusimman osan radiokanavia isännöivät muun muassa biittimestari Flying Lotus, dj- ja radiolegenda Gilles Peterson, soft rock-konkari Kenny Loggins ja indielirkuttelija Twin Shadow. Ja onhan sarjan Vice City -osassa nähty itse Phil Collins vierailijana.

Fifat taas tunnetaan valikoidensa kattavasta, niin uusia kuin tunnettuja artisteja esittelevistä biisivalikoimista. Eräs nimeltämainitsematon Nuorgamin kirjoittaja on jopa tunnustanut, että kuuli Morrisseytä ensimmäistä kertaa Fifa 2005:a pelatessaan.

Mutta osaavat ne muutkin pelialalla populaarimusiikkia hyödyntää. Tässä Nuorgamin Pelikerhon™ kronologinen katsaus erinomaisesti popmusiikkia käyttäviin peleihin.

#1 Tony Hawk’s Pro Skater (1999)

Vauhdin hurmaa ja vaarallisia tilanteita – näitä kulttiskeittari Tony Hawkin nimikkopeli tarjosi kaltaiselleni oikealla rullalaudalla huonosti pysyvälle möhömahaiselle nörtille joskus vuosituhannen vaihteessa. Järjettömän suosituksi 2000-luvun alkupuoliskolla kasvaneen pelisarjan ensimmäinen osa oli pelaamista parhaimmillaan: hauskaa, palkitsevan haastavaa ja monipuolista. Uusien temppujen opetteleminen, kavereiden haastaminen ja toinen toistaan kovempien haasteiden selättäminen kävivät sen verran kiehtovasta ajanvietteestä, että lukioikäisen oli käytettävä kaikki mielikuvituksensa keksiessään tekosyitä jäädä koulupäiväksi kotiin.

Musiikkitarjonta: Tämän pelin musiikki istuu sen maailmaan saumattomasti. Skeitti- ja ska-punkin sarjatulta pelissä tarjoilevat muun muassa Suicidal Tendencies, The Vandals, Millencolin ja Goldfinger. Tempo on nopea ja jutut älyttömiä kuin skeittareiden temput. Peliä voidaan pitää yhtenä GTA– ja Fifa -sarjojen lailla populaarimusiikin merkitystä peleissä alleviivanneista suuren yleisön klassikoista. (Juuso Janhunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Jet Set Radio (2000)

Jet Set Radio on yksi PlayStation 2:n ja Nintendo GameCuben varjoon jääneen Dreamcast-konsolin herkkupaloista. Peli on paikoin kontrolleiltaan turhauttava, mutta futuristinen tyylikkyys ja omintakeiset sarjakuvagrafiikat vievät mennessään. Tulevaisuuden Tokioon, tai tarkemmin ”Tokyo-ton”-kaupunkiin, sekä yhdessä vaiheessa myös New Yorkiin sijoittuvassa Jet Set Radiossa asetutaan rullaluistimilla liikkuvan graffitijengi GG’s:n joukkoon ja ohjataan sen hahmoja.

Peli alkaa viattomana graffitisotana, jossa maalataan teoksia kilpailevien jengien tunnusten päälle ja paetaan paikallista Stop Töhryille -ryhmää, joka hyökkää pelaajan kimppuun milloin kyynelkaasulla, milloin tankeilla tai helikoptereilla. Kytät jyrätään kumoon tietysti maalaamalla tankit tai kopterit täyteen. Pikkuhiljaa tulee esiin kuitenkin suurempi paha, megakorporaatio Rokkaku Group, joka tahtoo ottaa koko Tokion haltuunsa. Pelaajan on tietenkin estettävä se graffitin voimalla. Itse Jet Set Radio on puolestaan piraattiradioasema, jonka dj toimii pelin kertojana.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan nololta ja laskelmoidulta cooleuspisteiden keräilyltä, mutta koko paketti on tehty niin viihdyttävästi, että sen edessä ei pysty kuin antautumaan.

Musiikkitarjonta: Pelin musiikki on erikoinen ja jännittävä sekoitus japsipoppia, housea ja hiphopia. Moni biisi on ilmeisesti Segan omien studiomuusikoiden käsialaa, mutta mukaan on otettu myös joitakin tunnettuja esiintyjiä. Pelin länsimaisissa versioissa kuullaan muun muassa Jurassic 5:a ja Mix Master Mikea. Jet Set Radion taustamusiikki on tarkasti kuratoitu kokonaisvaltaista pelikokemusta silmällä pitäen ja useat kerrat pelin läpi tahkonneena minun olisikin hankala eläytyä peliin luomalla siihen jokin oma soundtrack. (Niko Vartiainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Crazy Taxi (2000)

Crazy Taxi on häpeilemätöntä arcade-kaahausta. Aluksi se olikin kolikkopelihallien suosikki, jonka Sega päätti siirtää tuoreelle Dreamcast-konsolilleen. Peli olikin yksi myydyimmistä Dreamcastille julkaistuista peleistä, ja myöhemmin se on käännetty lukuisille eri alustoille, viimeksi iOS-käyttöjärjestelmälle. Pelissä toimitaan taksikuskina kahdessa eri aurinkoisessa kaupungissa, jotka mukailevat San Franciscoa ja muuta kalifornialaista ympäristöä. Yksinkertaisena, mutta melko koukuttavana tehtävänä on viedä kyyditettäviä pisteestä A pisteeseen B, ja pidemmistä kyydeistä saa toki enemmän rahaa kuin lyhyistä. Tavoitteena onkin kerätä mahdollisimman paljon rahaa. Todella yksinkertaista ja todella hauskaa. Tätä nykyä tosin pelin ei-niin-hienovarainen piilomainonta tuntuu jokseenkin häiritsevältä, kun asiakkaita täytyy kärrätä Filan, Leviksen tai Tower Recordsin myymälöihin.

Musiikkitarjonta: Pelissä soi melko suppea kattaus pop-punkkia Bad Religionilta ja The Offspringiltä. Biisit sopivat kaahaustunnelmaan varsin hyvin, vaikkakin pidemmän päälle peliä tahkotessa alkaa soundtrack käydä hieman puuduttavaksi. Toisaalta pelin musiikit kolahtivat kunnolla, kun joskus ala-asteen viimeisinä vuosina peliä tahkosin.

Päädyin vuonna 2001 Radiomafian Jusuplus-ohjelman jututettavaksi puhelimitse, koska toivoin heiltä pelissä soivaa Bad Religionin Ten in 2010 -kappaletta. Perusteluna sanoin siis, että haluan kuulla tuon biisin koska se on siinä pelissä. Muistan, että minua jännitti ihan helvetisti. Nauhoitin tähtihetkeni radiossa tietysti C-kasetille, joka on jossain vanhempieni luona kai edelleen tallessa. (Niko Vartiainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Jet Set Radio Future (2002)

Samaa kuin pelin edellisessä osassa, mutta isommin, pidemmin, helpommin ja vielä tyylikkäämmin. Xboxille julkaistu Jet Set Radion jatko-osa on alkuperäistä peliä helpompi mutta hauskempi. Sijaintina on edelleen Tokio, mutta mukana on enemmän jengejä, pidempi tarina, isompi kaupunki ja rutkasti löydettävää. Juoni on tosin edelleen sama – rullaillaan kaupungilla graffiteja maalaten ja paha korporaatio nitistäen.

Jet Set Radio Future oli Xboxin julkaisupelejä, ja se jäi suurta huomiota keränneen Halon jalkoihin täysin ilman omaa syytään. Tämän viihdyttävämmäksi ei pelikokemus montaa kertaa pääse. Olen pitkään haaveillut jatko-osasta, jossa muodostettaisiin graffitijengejä internetin välityksellä ja kilpailtaisiin muita vastaan, mutta turhaan. Sega ei ole liikauttanut eväänsäkään tehdäkseen mitään tälle yli 10 vuoden takaiselle mestariteokselle.

Musiikkitarjonta: Pelin musiikista valtaosa on Segan omien studiomuusikoiden tuottamaa, mutta tällä kertaa mukaan valittiin Beastie Boysin edesmenneen Grand Royal -levy-yhtiön tuotantoa. Monen tunnetun nimen musiikkia kuullaan jonkun tuntemattomamman nimen alla. Jet Set Radio Futuressa soi muun muassa Adrockin sivuprojekti BS2000 ja Mike D:n The Latch Brothers, skottipoppisbändi Bis sekä Sean Lennonin ja myöhemmin Gorillazista tutun Miho Hatorin yhtye Cibo Matto. Jälleen tyylilajien kirjo on laaja kulkien housesta ja elektrosta räppiin ja indieen. (Niko Vartiainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 BioShock (2007)

Omituiseen Art Deco -dystopiamaailmaan sijoittuva BioShock on suuren rahan pelituotannoksi edelleen harvinaisen omaleimainen ja sävähdyttävä kokemus. Selviytymiskauhua, räiskintää ja roolipeliä yhdistelevän seikkailun maailma on epämiellyttävä ja silti tunnelmallinen. Biokemiasta ja sci-fistä tarinaansa otteita ammentava peli herättää myös moraalivalintojen pohdintaan, kun oman selviytymisen vuoksi on kajottava kuolleisiin ruumiisiin ja päätettävä sääliäkö vai ei geneettisesti mutatoituneita vastustajiaan.

Musiikkitarjonta: Nykypelien äänimaisemasta poiketen BioShockin kehittäjät lisensoivat peliin tukun 1930-, 1940- ja 1950-lukujen artistien, muun muassa Django Rheinhardtin, Cole Porterin ja Billie Holidayn tuotantoa. Swingin, bluesin ja jazz-laulelman hienovarainen ja rytmisesti rikas keinahtelu tuo peliin paljon väriä ja antaa sen maailmalle lisää tunnelatausta. Yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista lisenssoinneista ja samalla hieno kulttuuriteko. (Juuso Janhunen)

http://www.youtube.com/watch?v=vPjFH0cdjEQ

#6 Alan Wake (2010)

Twin Peaksille tunnelmastaan paljon velkaa olevan psykologisen toimintajännärin piti olla Max Payne -hittipelisarjan luoneen kotimaisen Remedyn seuraava suuri menestys. Aivan megaluokan hittiä siitä ei kuitenkaan tullut, vaikka peli olikin hiottu ja tyyliltään omaperäinen. Harhojen ja painajaismaisten olentojen kiusaaman kirjailijan painia demoniensa kanssa jäljittävä peli oli kuitenkin elokuvallisuudessaan viihdyttävä ja esikuvilleen uskollinen teos, jota pelasi mielellään yön pimeinä tunteina itseään kiusatakseen.

Musiikkitarjonta: Remedyn toimintaan peliensä musiikin suhteen täytyy suhtautua kaksijakoisesti. Se on kuitenkin firma, joka käytännössä nosti Poets Of The Fallin suosioon käytettyään yhtyeen musiikkia Max Payne -sarjassaan. Ehkä tämän moraalisesti arveluttavan teon seurauksena yhtiö päätti käyttää lisensoitua musiikkia rockin klassikkonimiltä seuraavassa suurtuotannossaan Alan Wakessa. Synkeän psykologisen jännärin metsissä juoksenteluun ja varjojen ammuskeluun hankittiin taustamusiikiksi muun muassa David Bowien, Depeche Moden ja Nick Caven tuotantoa. Erinomaisia valintoja kauhua tihkuvaan ja tunnelmaltaan apokalyptiseen seikkailuun. (Juuso Janhunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Hotline Miami (2012)

Nicolas Winding Refnin Drive-elokuvasta vahvasti vaikutteita ottanut ja ilmaisohjelma Game Makerilla toteutettu Hotline Miami on yksi väkivaltaisimmista, kiehtovimmista ja vaikeimmista pelaamistani peleistä. Surrealistista kuvatulvaa, viittauksia 1980-luvun populaarikulttuuriin ja tuskastuttavan haastavia pelitilanteita tursuava indiepeli on yksi viime vuosien kehutuimmista pienen budjetin tuotannoista. Eikä ihme, kuka nyt ei tykkäisi lahdata jengiä sikanaamari päässä pesäpallomailalla?

Omituisten viestien ajaman sarjalahtaajan seikkailu on myynyt hyvin ja tehnyt sen tekijöistä Jonatan Söderströmistä ja Dennis Wedinistä pelimaailman nousevia tähtiä. Ruotsalaiskaksikko on samalla tehnyt arvokasta kulttuurityötä pelimusiikin saralla.

Musiikkitarjonta: Hotline Miamin soundtrackilla soivat suht tuntemattomien artistien huuruinen indie, syntikkapop, bitti-elektro ja synkeähkö disco. Artisteista tunnetuin on ehkä Sun Araw, mutta vähintäänkin maininnan arvoisia ovat myös Jasper Byrne, Perturbator ja Scattle. Joidenkin kappaleiden kohdalla on selkeästi haettu rinnakkaisuuksia Driven soundtrackilla kuultavien Kavinskyn ja Chromaticsin musiikkiin, mutta valikoima on silti omaehtoisen tyylikäs ja selkeästi pieteetillä valittu. Pelin tekijät julkaisivat sen soundtrackin ensin Soundcloud-tilillään, mutta suuren suosion vuoksi se on sittemmin julkaistu myös kaupalliseen digilevitykseen. (Juuso Janhunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Far Cry 3 (2012)

Far Cry 3 on yksi viime vuoden onnistuneimpia räiskintäpelejä, jossa pelaajan leikkikenttänä toimii idyllinen saaristo Kaakkois-Aasiassa. Kuten sandbox-pelin tyyliin kuuluu, tekemistä riittää, tarjolla on menopelejä riippuliitimestä Jeeppiin, ja pelaaja määrää itse tahdin. Useimmat tehtävät voi suorittaa joko pyssyt paukkuen tai varjoissa hiiviskellen. Pelin tarina ja tunnelma ovat sekoitus Alex Garlandin The Beachia ja Joseph Conradin Heart of Darknessia. Paratiisisaari paljastaa painajaismaiset kasvonsa, sukelletaan syvälle ihmismielen pimeimpiin viidakoihin. Kohdataan sisäinen petoeläin. Ja niin edelleen, kyllä te tiedätte. Psykedeelisiä sienihuuruja ja hulluutta.

Valitettavasti pääosissa nähdään joukko saarelle napattuja, uskomattoman ärsyttäviä amerikkalaisnuoria.

Musiikkitarjonta: Jos liian läheltä katsoo, on pelin tarina aika höperö. Jenkkinuorukainen käy CIA-agentin tuella taistoon inhottavia huumeparoneja vastaan, saa natiiveilta pari yliluonnollisia kykyjä tuottavaa tribaalitatuointia ja pelastaa kaverinsa. Tarinalla on silti hetkensä. Ja yksi hienoimmista on tehtävä, joka, nurinkurista kyllä, on rehellisesti ja avoimesti todella ihastuttavan höperö: Kick the Hornet’s Nest, tunnettu myös ”Skrillex-tehtävänä”. Pelaajan työnä on tuhota pahisten ganja-farmi. Hamppupelto tuhotaan tietysti polttamalla, ja pelihahmolle lyödään kouraan liekinheitin. Se on toki kiva lelu, mutta avain kohtauksen unohtumattomuuteen on repeatilla koko tehtävän ajan soiva Skrillex.

Minä en edes pidä Skrillexistä. Mutta kun pilvi palaa ja taustalla pörisee Skrillexin ja Damian ”Jr. Gong” Marleyn Make It Bun Dem, on pakko virnuilla. Pelihahmo juoksentelee ganjasauhuissa ja huutelee ”Holy fuck, this is awesome!” -tason repliikkejä. Spring Breakers kohtaa Apocalypse Now’n.

Far Cry 3 on monin paikoin äärimmäisen synkkä peli. On murhia, joukkomurhia, orjuutta ja ihmiskauppaa. Kaiken synkistelyn keskellä Kick the Hornet’s Nest on itseironinen piristysruiske. Pelin lisenssimusa tukee sen tunnelmaa muutenkin hienosti. Tyyliä kuvaavat hyvin introssa pyörivä M.I.A:n Paper Planes ja myöhemmin kuultu Die Antwoordin I Fink You Freeky. Autojen radiokanava tarjoaa kaahailun taustaksi selektion obskuurimpaakin mutta mehevästi potkivaa ghettobassoa. (Teemu Kivikangas)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 Kentucky Route Zero (2013)

Synkeähkön tunnelmallisessa osoita ja klikkaa -seikkailussa kuljetaan pohjois-amerikkalaisen bluegrass-kuvaston alkujuurilla, Appalakkien vuoristossa. Useammasta luvusta koostuva, maalauksellinen peli on taiteellisesti kunnianhimoinen indietuotanto, jota voisi jopa kutsua arthouse-peliksi. Mystisellä valtatiellä varjojen mailla kulkevien seikkailijoiden verkkaisesti etenevää tarinaa jää seuraamaan lumoutuneena. Viime vuosina on nähty paljon indiepelejä, jotka rikkovat mahtipontiseen visuaaliseen tykitykseen ja helppolukuisiin pelimaailmoihin nojaavien pelien perinteet. Joukkorahoitussivusto Kickstarterin avulla rahoitettu Kentucky Route Zero on ainakin allekirjoittaneelle yksi täydellisimmistä esimerkeistä uuden pelituotannon taiteellisesta kunnianhimoisuudesta puhuttaessa.

Musiikkitarjonta: Pelin kappalevalikoima koostuu pitkälti bluegrass- ja folk-ikivihreistä. Näissä laulelmissa banjo raikaa ja kaihoisasti soljuvat lauluäänet ulvovat kuin aroilla harhailevien kojoottien huudot. Harvoin ovat pelin tunnelma ja musiikin lohduton verkkaisuus sopineet näin hyvin yhteen. Erityisesti pelin trailerillakin kuultava Bill Monroen This World Ain’t My Home on alakulossaan niin pysähdyttävän hieno biisi, että Kentucky Route Zeroa pelatessa toivoisi pelistä löytyvän toiminnon, jolla kappaleen saisi luuppaamaan loputtomasti sen taustalle. (Juuso Janhunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 Gone Home (2013)

Osa Fullbright Companyn debyyttipelin ostaneista on tuntunut ristiriitaisten arvioiden perusteella odottaneen first-person-shooteria tai vähintään seikkailupeliä. Gone Homen ”seikkailu” tapahtuu sen sijaan pään sisällä, kun Euroopassa välivuotta viettänyt perheen vanhin tytär saapuu ensimmäistä kertaa uuteen tyhjään kotitaloon Portlandiin (Oregon) ja alkaa selvittää mitä perheelle on poissaolon aikana tapahtunut. Gone Homea on kritisoitu myös kilohintalogiikalla pelikokemuksen lyhyydestä. Suurin osa pelikriitikoista on onneksi ymmärtänyt, että tuon kolmen tunnin aikana syntyvät tiheät merkitystasot ja avautuvat perhesuhteet ovat tämän pelin ydin.

Musiikkitarjonta: Vuoteen 1995 sijoittuva peli ei käytä musiikkiaan pelkästään ajan tunnun luomiseen. Teinitytöt Sam ja Lonnie intoilevat punkista ja sen johdannaisista niin paljon, että eri puolilta taloa löytyy muun muassa X-Ray Spex– ja Wipers-rintamerkkejä, itsetehtyjä zinejä ja portlandilaiseen Riot grrrl -skeneen kuuluneiden Heavens to Betsyn ja Bratmobilen kasetteja. Pelaaja voi myös kuunnella jälkimmäisten biisejä itse pelissä. Tämä on suositeltavaa. Ihastuttavan raa’at ja ajoittain sarkastiset talossa kaikuvat purkaukset lisäävät elämän tuntua pelitilassa ja ovat samalla yhtä suoran rehellisiä ja hapuilevia kuin tarinan päähahmot. (Gaius Turunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!