Pelimannin penkillä – 10 näkökulmaa muusikon elämänkaareen

Pistokeikka Ilomantsissa? Totta kai!

Pistokeikka Ilomantsissa? Totta kai!

”Suomen kokoisessa maassa vain harva elää musiikilla”, kuulee sanottavan tuon tuosta, ja varmasti aivan perustellusti. Silti muusikot eivät maastamme lopu. Aina tulee uusi sukupolvi, joka on valmis koluamaan Suomi-neitoa päästä varpaisiin soittaakseen musiikkia muille. Mutta miltä tuo myyttinen ja kaikessa kuluttavuudessaankin palkitseva elämä näyttää sitä elävien näkökulmasta? Antakaamme puheenvuoro alan asiantuntijoille: muusikoille.

#1 ALUSSA OLI MUSIIKKI

”Markalla ostan maailman, levyautomaatista kitaran”

Esikuvat ovat kautta aikojen synnyttäneet seuraajia, joista on puolestaan myöhemmin kasvanut uusia esikuvia. Niinpä myös populaarimusiikin historia on täynnä hienoja osoituksia esimerkin uutta luovasta voimasta. Eppujen nuoruusvuosina kipinä saattoi syttyä jukeboxista, radiosta tai vinyylilevyiltä. Myöhemmät polvet kopioivat kasetteja kaveriporukoissa ja hakivat levynsä kirjastosta tai Mustamäen torilta. Jossain välissä musiikkihinajaa imutettiin verkosta ja kopioi joku cd-levyjäkin, kunnes internet-yhteydestä tuli musiikinkuunteluharrastuksen kannalta vähintään yhtä tärkeä väline kuin levysoittimesta.

Mutta yhtä kaikki, oleellisintahan on, että joka päivä musiikista innostuvat nuoret ja vanhemmatkin kuuntelijat. Jotkut jopa siinä määrin, että sisällä syttyy palo soittaa ja tehdä sitä myös itse.

Eppu Normaali – Kitara, taivas ja tähdet (säv. Pantse Syrjä & san. Martti Syrjä)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 ORASTAVAN KEIKKAELÄMÄN AUTUUS

”Come on, come on, come on, come on
mä taas niin kännissä oon
etten vireeseen saa edes mun sähköskittaa, ei voi mitään”

Kun on aikansa paiskinut hommia kellarissa, autotallissa, makuuhuoneessa tai missä sitä musiikkia nyt ikinä tehdäänkään, on jossain vaiheessa päästävä soittamaan sitä myös muille. Treeniksellä tai tietokoneen ääressä muhineiden fantasioiden päästessä viimein purkautumaan, ei jälki ole aina kaunista. Unelmien ja realismin kohdatessa toisen on usein annettava tietä. Joillekin tämä tarkoittaa ilmaiskeikkojen ja tyhjille saleille soittamisen hyväksymistä osana muusikon pitkää polkua, toisille taas sukeltamista entistä syvemmälle omaan fantasiamaailmaan.

Leevi and the Leavings – Hey Come On (Ei voi mitään) (säv. & san. Gösta Sundqvist)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 MATKALLA VAANIVAT HOUKUTUKSET

”Mä kirjoitin sulle kirjeen
jossa kerron ne kaikki virheet, himotyöt”

Usein muusikot kertovat kiertue-elämän parhaimpiin puoliin kuuluvan uusiin ihmisiin tutustumisen. Toisaalta varjopuolena on usein pitkäksi venyvä poissaolo kotoa ja läheisten luota. Ja kun takahuoneisiin alkaa ensimmäistä kertaa todella pyrkiä selkääntaputtelijoita ja vilkkusilmiä, on monen vaikea vastustaa kiusausta. Ihmisiähän hekin ovat, muusikot.

Ville Leinonen & Valumo – Tähtityttö ( säv. & san. Ville Leinonen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 TOINEN PERHE

”Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan”

Kun ihmiset viettävät riittävän kauan tiiviitä ajanjaksoja samoissa autoissa, majapaikoissa ja takahuoneissa, syntyy heidän välilleen väistämättä omalaatuinen ja kiinteä suhde. Arkisen elinpiirin jäädessä kauas kotiin, tulee soittotovereista usein ne läheisimmät ihmiset.

Samalla näistä alkaa löytyä uusia puolia, joita ei ennen ehkä huomannutkaan: bändin humoristilla onkin myös synkempi ja syvällisempi puoli, luottoroudari on suuri kulinaristi ja viiniharrastaja jo kolmannessa polvessa, solisti pelkää pimeää ja kosketinsoittajan juomattomuudella on synkkä historia.

Keikkaelämän erityisyys sekä yhdessä jaetut ilot ja surut syventävät ihmisten suhdetta parhaimmillaan niin, että pienestä joukosta erilaisia ihmisiä muodostuu perheen kaltainen tiivis yhteisö, jossa jokainen hyväksytään sellaisenaan.

PMMP – Matkalaulu (säv. Jori Sjöroos, san. Paula Vesala, Mira Luoti)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 ON TAOTTAVA KUN RAUTA ON KUUMA

”Enhän mä valvo lauluni myötä muuta
kun viikossa seitsemän yötä”

Musiikkia työkseen esittävä ei voi kai milloinkaa olla täysin varma, miten kauan mahdollinen suosio kestää. Siksi keikkakalenterin täyttyessä, on jaksettava painaa duunia. Alkuhuuman myötä suhtautuminen kiertämiseen myös varmasti muuttuu. Esiintymisestä muodostuu arjen todellisuus. On kestävä humalaista yleisöä, vaikeaa yleisöä, vittumaista yleisöä, nihkeää henkilökuntaa, pitkäksi venyviä päiviä ja öitä, jatkuvaa tien päällä olemista.

Tapio Rautavaara – Penkillä pelimannin (säv. Tapio Kullervo Lahtinen, san. Helena Eeva)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 YLEISÖN ODOTUKSET

”Janatuisen kauhistus on tää kansan vaatimus
Soita, soita tango, onhan juhannus”

Kukapa vähänkin pidempään esiintynyt artisti ei olisi ollut tilanteessa, jossa yleisön toiveet ja oma maku eivät kohtaa? Kilometrien ja vuosien kertyessä tietyistä kappaleista muodostuu yleisön suosikkeja, joita ilman keikkaa ei voi soittaa, mikä on puolestaan luonnollisesti pois uudemmasta ja esiintyjän näkökulmasta kiinnostavammasta ohjelmistosta.

Tässä punnitaan ainakin yleisön palvelijaksi itsensä laskevan muusikon työmoraali. Onko se yhtä korkealla kuin armoitetulla jazz-mies J. Janatuisella, joka soittaa ensin yleisölle ja vasta sitten itselleen?

Juha Vainio – Juhannustanssit (säv. Erik Lindström, san. Juha Vainio)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 KUN KIERTOLAISELÄMÄ ALKAA SYÖDÄ SIELUA

”Rovaniemi, Pori, Hanko, Seinäjoki, Salla, aina vähän haavi auki
meil on pari kunnon fania ja kuusysi-Scania ja kamala ammattitauti”

Valitettava tosiasia on, ettei Suomen kokoisessa maassa riitä kovin pitkään uusia esiintymispaikkoja muusikoiden valloitettavaksi. Ennen pitkää sitä löytää itsensä jälleen ties monetta kertaa samalta paikkakunnalta. Ensiviehätys keikkailusta on kadonnut jo aikaa sitten jonnekin maantien pölyyn. Juhlasta rutiiniksi muuttunut arki, vuodesta toiseen toistuvat kuviot sekä keikkabussin kokoiseksi kutistunut elämänpiiri käyvät varmasti monen voimille. On selvää, että kyseessä on kutsumusammatti.

Edu Kettunen – 69 Scania (säv. & san. Edu Kettunen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 KOTIINPALUU

Aina silloin tällöin suomalaismuusikot pääsevät koittamaan siipiään myös ulkomailla. Silloin kotimaan yleisö ja media odottavat henkeään pidätellen, miten ”omat pojat ja tytöt” pärjäävät. Ja kun läpimurto ei onnistukaan kohtuuttomien odotusten mukaisesti, on vastaanotto kotopuolessa usein kuin tuhlaajapojalla. Luovuttaa ei kuitenkaan voi, vaan on tartuttava uudelleen härkää sarvista. Katse horisonttiin ja soitto soimaan!

Carola – Humu-Pekka (säv. Matti Jurva, san. Tatu Pekkarinen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 KUN SOITTO LOPPUU

”Ennen mua riemulla juhlittiin
kävi kulku kuin taivaisiin”

Muusikot elävät ankarassa todellisuudessa, jossa aika saattaa ajaa ohi hetkessä. Yleisön kiinnostus siirtyy toisaalle, eikä puhelin enää soi. On pyrittävä tavalla tai toisella pysymään ajankohtaisena. Toisaalta, naamaansa ei voi kuluttaa kuitenkaan liikaa. Silti on rohkaisevaa huomata, kuinka pitkän uran tehneitä ja pienten suvantovaiheidenkin jälkeen yhä porskuttavia taitelijoita Suomenkin kokoinen musiikkimaa on pullollaan.

Kauko Käyhkö – Soittajan kaipuu (säv. Viljo Vesterinen, san. Aune Haarla)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 TILINPÄÄTÖS

”Taas syttyy tähdet
Minne lähdet?
Minne lähdet laulumies?”

Edellä mainittujen kappaleiden perusteella muusikon polku voi olla kivinen, mutta samalla se voi myös tuoda kävijälleen sellaista tyydytystä, josta vain muut voivat haaveilla. Se on kutsumus, jota harvemmin valitaan – se valitsee itse kantajansa. Se on yhtä aikaa voimia nielevä ja voimaannuttava elämäntapa, jota voi todella ymmärtää vain toinen saman tien kulkija.

J. Karjalainen – Laulumies (säv. & san. J. Karjalainen)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!