Palkinnotta jääneet Oscar-hitit

"Voisitko soittaa jotain siirappisempaa?", Oscar kysyi tiskijukalta.

”Voisitko soittaa jotain siirappisempaa”, Oscar kysyi tiskijukalta.

Maanantain vastaisena yönä Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa jälleen palkintoja vuoden tärkeimmille elokuville. Nuorgamia kiinnostaa tietenkin etupäässä musiikkisarja, jossa parhaasta ääniraidasta ja parhaasta kappaleesta on palkittu musiikintekijöitä vuodesta 1934 lähtien. Joskus palkinnot osuvat kohdilleen, usein ei.

Gaalan kunniaksi listasimme mielivaltaisesti ja kronologisessa järjestyksessä kymmenen Oscar-ehdokasta, jotka jäivät syystä tai toisesta rannalle ruikuttamaan. Koska kappaleiden esityksistä on huonosti tarjolla livetaltiointeja, useimmat videoista ovat musiikkivideoita. Tämä on toki siinäkin mielessä relevantti ratkaisu, että gaalaa varten kappaleet saksitaan usein pariminuuttisiksi.

Paljon lykkyä vielä Seth MacFarlanelle, joka paitsi juontaa Oscar-gaalan, saattaa myös pokata pystin parhaasta sävellyksestä yhdessä Walter Murphyn kanssa. Everybody Needs a Best Friendin esittää Norah Jones, ja kappale on elokuvasta Ted.

Vuosi: 1967

Voittaja: Leslie Bricusse: Talk to the Animals (Tohtori Dolittle)
Häviäjä: Burt Bacharach, Hal David ja Dusty Springfield: The Look of Love (Casino Royale)

Pakahduttavan kaunis The Look of Love sävellettiin Casino Royale -nimistä Peter Sellersin, Ursula Andressin ja Orson Wellesin tähdittämää Bond-irvailua varten. Alkujaan instrumentaaliksi tarkoitettuun kappaleeseen lisäsi Hal David sanat ja kutsui Dusty Springfieldin laulamaan.

”Now that I have found you, don’t ever go”

http://youtu.be/a28kY1-s-Vc

Vuosi: 1972

Voittaja: Al Kasha, Joel Hirschhorn ja Maureen McGovern: The Morning After (S.S. Poseidonin seikkailu)
Häviäjä: Walter Scharf, Don Black ja Michael Jackson: Ben (Ben)

Michael Jacksonin uran ensimmäinen Billboard-listan ykkönen tuli artistin ollessa vasta 13-vuotias. Rottaelokuva Willardin jatko-osaan sävelletyn kappaleen esitti Oscar-gaalassa nuori superlahjakkuus, jonka ääniala ja esiintymistaidot vakuuttivat yleisön jo tuolloin. Tästä Jacksonin sooloura viimeistään lähti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1982

Voittaja: Jack Nitzsche, Buffy Sainte-Marie ja Will Jennings: Up Where We Belong (Upseeri ja herrasmies)
Häviäjä: Jim Peterik ja Frankie Sullivan: Eye of the Tiger (Rocky III)

Sylvester Stallone ei saanut oikeuksia Queenin Another One Bites The Dustiin, joten Rocky III -filmiään varten hän tilasi Survivorilta uuden kappaleen. Lopputuote oli urheiluelokuvien ikonisimpia vetoja ja yhtyeen läpimurtohitti. Oscaria ei silti tullut (kuten ei tullut myöskään Bill Contin säveltämälle, yhtälailla tunnetulle Gonna Fly Now’lle kuusi vuotta aiemmin). Survivor teki myöhemmin biisin myös Rocky IV:n ääniraidalle, mutta Burning Heart ei jäänyt enää samalla tavalla elokuvakansan kollektiiviseen muistiin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1990

Voittaja: Stephen Sondheim: Sooner Or Later (I Always Get My Man) (Dick Tracy)
Häviäjä: Jon Bon Jovi: Blaze of Glory (Young Guns II) 

Young Guns II:n ääniraidalle tilattu Blaze of Glory on häpeilemättömällä paatoksella ulospuserrettua amerikkalaista legendaa. Jon Bon Jovi laulaa lainsuojattoman suulla ja homocowboyn olemuksella “I don’t know where I’m going, only God knows where I’ve been” maastossa, joka yhdistää perijenkkiläistä preeriaa toiseen kulttuuriseen instituutioon, drive-in-teatteriin. Hyvä kappale, mutta hard rockilla pärjää Oscareissa harvoin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1991

Voittaja: Alan Menken, Howard Ashman ja Celine Dion: Beauty and the Beast (Kaunotar ja hirviö)
Häviäjä: Bryan Adams: (Everything I Do) I Do it For You (Robin Hood)

Tuntuu uskomattomalta, ettei yhtä kaikkien aikojen valkokangasklassikoista koskaan palkittu Oscarilla – se kun meni Alan Menkenille ja Howard Ashmanille, joista jälkimmäinen ehti menehtyä ennen palkinnonjakoa. Adamsin siirappinen balladi laminoi silti nimensä laadukkaan elokuvahötön kaanoniin, vaikka filmi, jossa Kevin Costner seikkailee sukkahousuissa, onkin onneksi jäänyt historiallisten suurelokuvien listalla sivumerkinnäksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1993

Voittaja: Bruce Springsteen: Streets of Philadelphia (Philadelphia)
Häviäjä: Janet Jackson, James Harris III ja Terry Lewis: Again (Murhan jälkeen)

Janet Jacksonin esittämä slovari on tyylipuhdasta 1990-luvun alun pehmo-R&B:tä ja nykyisellään paljon muistettavampi kuin elokuva, jota varten se sävellettiin. Uuden mustan amerikkalaisen elokuvan pioneereihin kuuluneen John Singletonin (Boyz n the Hood) lässy runoilijaromanssi Murhan jälkeen muistetaan, jos lainkaan, sen päätähtien (Jackson ja Tupac Shakur) vuoksi. Videolla käden Janetin housuihin työntää Gary Dourdan, jonka jotkut muistanevat CSI:n Warrick Brownina.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1995

Voittaja: Alan Menken, Stephen Schwartz ja Vanessa Williams: Colors of the Wind (Pocahontas)
Häviäjä: Bruce Springsteen: Dead Man Walking (Kuolemaantuomittu)

Nunnan ja kuolemaantuomitun kompleksista suhdetta kairaavan Kuolemaantuomitun ääniraidalla Bruce Springsteen kertaa Sean Pennin päähenkilön raskasta eloa vankina, jonka väärät valinnat ovat syöneet toivon tulevaisuudesta. Hieno ja vähäeleinen sävellys jäi täysin oletetusti palkinnotta, kun tarjolla oli taas imelää ja elinvoimaista Disney-siirappia Pocahontasin myötä.

https://www.youtube.com/watch?v=gsfI6DlfjCM

Vuosi: 1997

Voittaja: James Horner ja Will Jennings: My Heart Will Go On (Titanic)
Häviäjä: Elliott Smith: Miss Misery (Good Will Hunting)

Elliott Smithin esitys Oscareissa on gaalan historian absurdeimpia hetkiä. Lyhennetyn version musertavan kauniista Miss Miserysta soittanut Smith on lavalla vaivaantunut ja täysin ulkona elementistään, mutta esitys on voimakas. Jälkikäteen Smith kuvaili kokemusta surreaaliksi: “Astuin lavalle, ja siinä parin metrin päässä istui Jack Nicholson. Niinpä katselin kappaleen ajan lähinnä yläparville.” Kun parhaan kappaleen pysti myönnettiin Titanicille, sen jakanut Madonna totesi sarkastisesti: “What a shocker!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 1999

Voittaja: Phil Collins: You’ll Be In My Heart (Tarzan)
Häviäjä: Aimee Mann: Save Me (Magnolia) 

Mannin kappale on niin olennainen osa Paul Thomas Andersonin mestarillista Magnoliaa, että elokuvan nähneen on mahdotonta kuunnella kappaletta ilman mielikuvia Melora Waltersin ja John C. Reillyn viimeisestä yhteisestä kohtauksesta, tai musiikkivideosta, joka toteutettiin filmin lavasteissa kuvausten päätyttyä. Mutta, koska akatemialla ei ole tapana palkita alakuloisia kappaleita, parhaan kappaleen palkinto meni Tarzanille.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuosi: 2000

Voittaja: Bob Dylan: Things Have Changed (Wonder Boys)
Häviäjä: Björk, Lars von Trier ja Sjón: I’ve Seen It All (Dancer in the Dark)

Lars von Trierin mestariteokseen Dancer in the Dark sävelletyn kappaleen tunnetuin versio lienee viralliselta soundtrackilta löytyvä duetto Thom Yorken kanssa, mutta elokuvassa Björk esitti biisin Peter Stormaren kanssa ja Oscar-gaalassa hänen seuranaan oli pelkkä valtaisa joutsen. Kolttu jäi historiaan, vaikka kauniisti minimalismin ja suureellisten orkestraatioiden välistä dynamiikkaa hyödyntävä kappale ei voimakkaasta esityksestä huolimatta palkintoa saanut.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!