Suomi-iskelmän ensitahdit

Osa 4, vanhat hyvät ajat

Turun VPK:n talo brankku. Täällä äänitettiin ensimmäiset kokonaan Suomessa valmistetut äänilevyt.

Suomalainen levyiskelmä teki läpimurtonsa 1920-luvun lopussa, ja 1930-luku oli suomalaisen iskelmän ensimmäinen kultakausi, jonka vaikutus suomalaiseen pop-musiikkiin on jatkunut näihin päiviin saakka. Nuorgamin Suomi-iskelmän ensitahdit -sarjassa palataan juurille ja tutustutaan 1930-luvun suurimpiin hitteihin.

1930-luvun viimeiset vuodet muistettiin Suomessa pitkään ”vanhoina hyvinä aikoina”. Elintaso nousi ripeästi, ja poliittiset jännitteet olivat lientyneet vuosikymmenen alun hurjien vuosien jälkeen. Maassa odotettiin jo kuumeisesti vuoden 1940 olympialaisia: Helsingin uusi stadion vihittiin käyttöön kesällä 1938. Jopa kesät 1938 ja 1939 olivat poikkeuksellisen lämpimiä.

Myös suomalaisessa iskelmässä vuodet 1938 ja 1939 jäivät historiaan todellisena kulta-aikana. Levyjä tehtiin paljon ja ne myivät hyvin. Iskelmän kirjo vaihteli laidasta laitaan: kansanmusiikista ammentava haitarivetoinen iskelmä kukoisti edelleen, mutta toisaalta swing alkoi olla valtavirtaa etenkin kaupungeissa.

Swing kytkeytyi myös yhteiskunnallisiin teemoihin: amerikkalaiset vaikutteet, musta rytmimusiikki ja epämääräinen improvisointi eivät oikein pudonneet kansallismielisiin oikeistopiireihin. Näitä miellytti enemmän jo vakiintunut, mieluiten Saksasta vaikutteita ammentava iskelmämusiikki.

Vuosikymmenen alkupuolella Dallapén haitarijazz oli nauttinut suurta kansansuosiota, olihan laulujen aiheetkin usein poimittu kansallisesta kuvastosta. Nyt Dallapékin näytti kääntäneen selkänsä vanhalle yleisölleen. Edistyksellinen, swingiä diggaileva kaupunkilaisnuoriso piti luonnollisesti kunnia-asianaan halveksua rahvaanomaiseksi katsomaansa kansanmusiikki-iskelmää.

Tulevaisuus näytti vielä valoisalta, mutta horisontissa häämötti synkkiä pilviä.

GEORG MALMSTÉN & ODEON-TANSSIORKESTERI: HEILI KARJALASTA (1938)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kesäkuussa 1937 Georg Malmstén oli viettämässä lomaansa Viipurin lähellä, kun häntä pyydettiin esiintymään paikallisille juhannusjuhlille. Malmstén otti kutsun vastaan ja päätti kyhätä juhlien kunniaksi uuden laulun, johon hän halusi liittää jonkinlaista paikallisväriä. Säe ”hei Karjalasta heilin minä löysin” juolahti hänen mieleensä, ja sävellys syntyi helposti.

Sanoissa Malmstén tarvitsi ystävänsä Roine Rikhard Ryynäsen apua. Hän lähetti sävellyksen ja jo kirjoitetut sanat postitse Ryynäselle ja edellytti tältä nopeaa toimintaa. Ei mennyt kuin kolme päivää, ja Malmstén sai sanat paluupostissa. Foksi Heili Karjalasta sai ensiesityksensä juhannuksena 1937. Yleisö piti laulusta, joten seuraavana vuonna Malmstén päätti levyttää sen Berliinissä.

Heili Karjalasta oli välitön menestys. Levy myi noin 5 000 kpl ja oli siten suuren iskelmävuoden 1938 toiseksi myydyin savikiekko Matti Jurvan Savonmuan Hiliman jälkeen. Laulun aikalaismenestystä on edelleen helppo ymmärtää: melodia on tarttuva, Malmsténin tulkinta on jylhä, ja Odeon-levymerkin studio-orkesteri soittaa dynaamisesti ja tarkasti.

Meneväksi haitarifoksiksi tarkoitettuun lauluun alettiin liittää tummempia sävyjä vasta syksyllä 1939 Neuvostoliiton aluevaatimusten myötä.

ARVI TIKKALA & HMV-TANSSIORKESTERI: SÄ KAUNEHIN OOT (1938)

http://www.youtube.com/watch?v=o8XFdk1alD8

Vuoden 1936 hitti-iskelmä Vaimokkeen jälkeen Arvi Tikkala oli käynyt teatterityönsä ohessa ahkerasti levytysmatkoilla Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Tikkalan repertuaari oli erittäin laaja: hän lauloi levylle fokseja, jenkkoja, polkkia, tangoja ja valsseja. Foksiosastoa leimasi kotimaisilla levymarkkinoilla poikkeuksellisen voimakas swingpainotus, josta käy esimerkiksi menestysfoksi Sä kaunehin oot.

Sä kaunehin oot oli alun perin jiddishinkielinen musikaalisävelmä Bay mir bistu sheyn. Vuonna 1937 amerikkalainen lauluyhtye Andrews Sisters teki laulusta kansainvälisen hitin swingversiollaan Bei Mir Bist Du Schön. Kappale levytettiin uudelleen lähes kaikissa teollisuusmaissa aina Neuvostoliittoa ja Saksaa myöten. Saksassa laulu tosin kiellettiin välittömästi, kun natsipuolueen propagandaosasto oivalsi sen juutalaisen alkuperän. Suomessa kappaleen levyttivät sekä Georg Malmstén että Arvi Tikkala.
Malmsténin tulkintaa säestää Dallapé, ja tunnelma vivahtaa jonnekin swingin ja juutalaisen perinnemusiikin välimaastoon. Tikkalan versio on selvästi swingpainotteisempi. Levy-yhtiön tanskalainen orkesteri säestää varmasti, ja Tikkalan tyylikkään lauluosuuden ansiosta levytys kiilaa laulun saamien kotimaisten tulkintojen kärkipaikalle.

Tikkalan vauhdikkaasti käynnistynyt ura katkesi sotaan. Hän kaatui Kollaanjoella kymmenen päivää ennen talvisodan loppua.

HARMONY SISTERS & DALLAPÉ: O JOSEF, JOSEF (1939)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Maire, Raija ja Vera Valtosen muodostamaa Harmony Sistersiä verrattiin Suomessa usein amerikkalaiseen Andrews Sistersiin, joka teki läpimurtonsa samoihin aikoihin. Valtosen sisarukset eivät tunteneet yhtyettä uransa alkuaikoina, mutta kuultuaan Andrews Sistersin musiikkia hekin saattoivat todeta, että tyylillinen yhteys oli ilmeinen. Se oli toki vain luonnollista, sillä molemmat pitivät esikuvinaan varhaisempia swinghenkisiä lauluyhtyeitä.

Andrews Sistersin Bei Mir Bist Du Schön oli ollut maailmanlaajuinen menestys, joten yhtye päätti jatkaa hyväksi havaitulla linjalla. Edeltäjänsä tavoin juutalaiseen musikaalisävelmään perustuva single Joseph, Joseph menestyi jälleen hyvin. Tällä kertaa hittiin tarttui ensimmäisenä Suomessa Harmony Sisters.

Harmony Sistersin ja Dallapén levytys O Josef, Josef toukokuulta 1939 on suurin piirtein tyylikkäintä swingiä, mitä Suomessa on äänitetty. Valtosen sisarusten laulusoundi on hieno, vähän tumma, ja Dallapé on löytänyt 1930-luvun viimeisinä vuosina vaalimansa hienostuneen swingtyylin. Klarinettia soittaa orkesteriin kesällä 1938 liittynyt amerikansuomalainen Bruno Laakko, joka oli pitkälti vastuussa Dallapén uudesta sweetiksi luonnehdittavasta soundista.

Sota-aikana Harmony Sistersistä tuli Suomen ensimmäinen kansainvälistä menestystä saavuttanut yhtye. Sisarukset kiersivät ahkerasti Ruotsissa ja Keski-Euroopassa, esiintyivät radiossa ja levyttivät eri kielillä. Menestyksestä huolimatta kotimaassa kuultiin myös moitteita: esiintyminen Saksassa antoi aihetta kritiikkiin saksalaismielisyydestä, kun taas äärioikeistolaisen IKL-puolueen Ajan Suunta -lehti syytti Harmony Sistersiä ”eroottisesta bolsevismista”.

Sodan jälkeen sisarukset asettuivat Ruotsiin, jossa Harmony Sisters teki useita menestyslevyjä 1950-luvun alkupuolella.

A. AIMO & SOINTU-ORKESTERI: KAUNIS ON LUOKSESI KAIPUU (1939)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuoteen 1938 asti kaikki suomalaiset äänilevyt, myös Suomessa äänitetyt, oli painettu ulkomailla. Tilanteeseen tuli muutos, kun turkulainen Sointu-yhtiö hankki Saksasta käytetyn levyprässin. Levy-yhtiö sai puuhamiehekseen monitoimimuusikko Usko Hurmerinnan, jonka osaksi tuli päävastuu kappaleiden sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista. Ensimmäiset kokonaan Suomessa valmistetut äänilevyt äänitettiin Turun VPK-talolla helmikuussa 1938.

Soinnun varhaiskauden menestyksiä oli kansansuosikki A. Aimon laulama valssi Kaunis on luoksesi kaipuu. Laulun luoja, iskelmänikkari Eino Partanen oli kokenut kesällä 1938 tuskallisen eron. Sävelmä ja sanat syntyivät henkilökohtaisesta kokemuksesta: ”Muistosi on mulle kallis / muuta kun jäljel ei oo”. Partasen järkytys oli suuri, kun hän kuuli sanoja spontaanisti usein muutelleen Aimon laulaneen säeparin levylle muodossa ” Muistosi on mulle kallis / mutta kun jäljet ei oo.

Kaunis on luoksesi kaipuu oli vuoden 1939 suurimpia hittejä ja se myi hyvin, noin 3 000 kpl. Laulussa on erittäin kaunis melodia, jonka ansiosta se erottuu edukseen muista ajan slaavilaisista kaihovalsseista. Aimon tulkinta on korjauksista huolimatta uskottava, ja Hurmerinnan johtama, turkulaisista ravintolamuusikoista koottu Sointu-orkesteri soittaa tutulla ja turvallisella haitarityylillä. Seuraavina vuosina laulun suosio vain kasvoi, ja A. Aimosta tuli Georg Malmsténin rinnalla sota-ajan suosituin laulaja.

MATTI JURVA: VÄLIAIKAINEN (1939)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vuoden 1938 ykköshitiksi nousseen Savonmuan Hiliman jälkeen Matti Jurva ja hänen sanoittajaparinsa Tatu Pekkarinen toistivat samaa kaavaa varioiden menestyksensä useaan otteeseen. Hyvin myyneitä humoristisia jenkkoja ja polkkia syntyi 1930-luvun viimeisinä vuosina kuin liukuhihnalta.

Iskelmäuransa ohessa Jurva ehti näytellä elokuvissa. Vuoden 1939 alussa sai ensi-iltansa Nyrki Tapiovaaran ohjaama musikaali Kaksi Vihtoria, jossa Jurva esiintyi ravintolan seremoniamestarin roolissa. Tässä roolissa hän esitti ensimmäisen kerran sittemmin ikivihreäksi nousseen ja lukuisia eri tulkintoja poikineen jenkan Väliaikainen. Jurva itse ei levyttänyt laulua koskaan, joten oheinen versio on poimittu suoraan elokuvan ääniraidalta.

Taustahälystä, sekavasta soitosta ja mahdollisesti ääniraidan venymisestä johtuvista häiriöistä huolimatta Väliaikaisen potentiaali käy selvästi ilmi. Jurvan kappaleille ominainen elämänmyönteinen humoristisuus on tiessään, mutta huumoria ei ole korvattu väsyneellä melankolialla, vaan Väliaikaisessa on suomalaiselle iskelmälle harvinaista melodraamaa ja suuruuden tuntua. Pekkarisen sanoitus on yksi hänen parhaistaan, ellei jopa paras:

”Elo ihmisen huolineen, murheineen se on vain väliaikainen
ilon hetki myös helkkyvin riemuineen se on vain väliaikainen
tämä elomme loisto ja rikkaus sekä rinnassa riehuva rakkaus
ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vain”

Sotavuosina Jurva pääsi levyttämään vain harvoin. Viimeisistä vuoden 1942 sessioista muistetaan erityisesti hänen propagandalaulunsa Niet Molotoff. Jurva joi itsensä hengiltä Helsingissä vuonna 1943.

BRUNO LAAKKO & LEPAKOT: KISSA VIEKÖÖN (1939)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Dallapén johtaja Martti Jäppilä oli lähes koko 1930-luvun ajan pyrkinyt hillitsemään yhtyeen nuorempien jäsenten jazzinnostusta. Pieniä myönnytyksiä tehden hän oli onnistunut tavoitteessaan aina vuoteen 1938 asti, jolloin Dallapén jäsenet valitsivat äänestyksessä puhallinvirtuoosi Bruno Laakon kapellimestariksi ksylofonisti Eino Katajavuoren tilalle. Erimielisyydet Dallapén musiikillisesta linjasta repivät yhtyettä, ja lopputuloksena Katajavuori ja haitaristi Viljo Vesterinen päättivät lähteä lätkimään. Jäppilä ajautui lopulta sivuun orkesterin johdosta, ja Laakko saattoi keskittyä tekemään Dallapésta täysin modernia swingbändiä.

Samoihin aikoihin tapahtui myös toinen merkittävä muutos: Dallapén oli lähdettävä Heimolan talosta, jossa se oli soittanut vuodesta 1933 lähtien. Yhtye joutui kiertolaiseksi ja se oli jatkuvassa käymistilassa. Keväällä 1939 Laakko sai kiinnityksen vakituiseksi kapellimestariksi Kaisaniemenkatu 7:ssä sijaitsevaan Lepakko-ravintolaan ja kokosi mieleisensä kokoonpanon Dallapén soittajista.

Laakon ohjauksessa Dallapén ohjelmisto oli huomattavan jazzpitoista. Hänen esikuvanaan oli swingkuningas Benny Goodman, ja hän oli itsekin taitava improvisoija. Joidenkin mielestä Laakko jopa pilasi Dallapén viedessään sen kokonaan anglosaksiselle swinglinjalle. Jäppilän vaikutuksen hellittäessä jazzpainotus pääsi myös levylle, kun yhtye kävi levyttämässä Käpylän työväentalolla nuoren Olavi Virran kanssa kesällä 1939. Sopimussyistä johtuen yhtye levytti vakipaikkansa pohjalta keksityllä nimellä Lepakot.

Käpylän sessioiden tunnetuin levytys lienee käännösfoksi Kissa vieköön, Louis Armstrongin hitti vuodelta 1938. Virran alkuspiikin jälkeen avautuu suomalainen swingtaivas. Lepakkojen soitto on Laakon ihailemaa hienostunutta ja notkeaa sweetiä. Levy kuuluu niihin harvinaisuuksiin, joilla Laakko laulaa itse, ja vieläpä suomeksi. Amerikansuomalaisella aksentilla vedetty lauluosuus on kerrassaan hurmaavan laiska ja rento, ja lopun legendaarinen huudahdus ”mistä sä ne sait?” kruunaa koko komeuden.

Levyä on monesti arvioitu menetettyjen mahdollisuuksien kautta. Sota katkaisi suomalaisen tanssimusiikin kehityksen, eikä mikään jazziin vivahtava ollut poliittisen johdon suosiossa sotavuosina. Eugen Malmstén sai sentään kiertää rintamalla johtamansa Bunker Boys -swingbändin kanssa. Jatkosodan sytyttyä Yhdysvallat kutsui kansalaisensa kotiin, ja niin Bruno Laakkokin palasi Yhdysvaltoihin viimeisellä Petsamosta lähteneellä laivalla.

Kaikesta huolimatta Kissa vieköön ja sen kaltaiset levyt kertovat edelleen siitä korkeasta tasosta, jonka suomalainen iskelmämusiikki oli saavuttanut 1930-luvun loppuun mennessä. Liikkeelle oli lähdetty Emmasta, ja vain kymmenessä vuodessa oli kuljettu todella pitkä matka.