Kaikki huomisen bändit

Osa 40: Kostaja

kostajakhb

Straight Outta Olari!

Espoolaisräppäri Kostaja vie kotimaisen hiphopin perusasioiden äärelle. Hän räppää päihteistä ja löysäilystä, mutta onnistuu siitä huolimatta kuulostamaan omaperäiseltä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Julkaisut:
Arki on myrkkyy -omakustanne (ilmestyy 29. maaliskuuta)

Todennäköisimmin Kostaja…
…tilaa vielä yhden ennen valomerkkiä.

Epätodennäköisimmin Kostaja…
…juttelee Twitterissä Alexander Stubbin kanssa.

Levyhyllyssä Kostaja sijoittuu…
Memmy Possen viereen.

Miksi Kostaja on hyvä?
Kostajan arkirealismi ja itseironia tuntuvat raikkailta, kun hänen musiikkiaan vertaa viime aikoina julkaistuun kotimaiseen hiphopiin. Kostaja sijoittuu osaksi jatkumoa. Hän on viime vuonna debyyttialbuminsa julkaisseen Jeijjon ja Nupin tavoin palauttamassa Espoon Olaria kotimaisen hiphopin kartalle.

Kuvaile musiikkiasi kolmella sanalla?
”Rehellistä, samaistuttavaa, 1990-lukua.”

Mitä albumia olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
”Rapin kuunteleminen alkoi mulla ala-asteen neljännellä luokalla, kun kaverini soitti mulle Wu-Tang Clanin Enter the Wu-Tang (36 Chambers) -albumia. Aikaisemmin olin kuunnellut sellaista aika sielutonta soittolistakamaa. Wu-Tang Clanissa oli meininkiä, jota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Niihin aikoihin kuuntelin myös Nasia ja Beastie Boysia, mutta Wu-Tang Clania on tullut soitettua eniten. Mulla on toi levy nykyäänkin vinyylinä hyllyssä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kenen artistin haluaisit vierailevan levylläsi?
”Ottaisin feattaamaan MC Renin tai Big Punin. Ne ovat molemmat mulle kestosuosikkeja. Big Punin tuotannon löysin vasta hänen kuolemansa jälkeen.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä yhtyettä tai artistia suosittelet todennäköisimmin uudelle tuttavuudelle?
”Itseäni en lähtisi suosittelemaan, niin puhuisin sitten varmaankin Käsipuolen tuotannosta. Hänen kanssaan tein ensimmäisen biisini, jolla räppäsin. Taisimme olla silloin 18-vuotiaita, eli se oli joskus vuonna 2005. Edelleenkin tehdään yhdessä musaa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä, jos olet hyvin, hyvin humalassa?
”Kävisin toivomassa Shalimaran I Can Make You Feel Goodia.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä on noloin omistamasi levy?
Cheekin Avaimet mun kulmille. Jostain syystä se löytyy mun levyhyllystä. En haluaisi näyttää levyä kenellekään, eikä se sen vuoksi ole esilläkään. En mä edes muista, kuinka se on päätynyt hyllyyni.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua juuri nyt?
”Funk ja soul, rehelliset artistit, vinyyleiden kuunteleminen kotona.”

Mikä on suosikkiäänesi maailmassa?
”Kun keväällä kävelee aamuyöllä baarista himaan ja kuulee, kuinka linnut laulavat. Silloin tulee fiilis, että kesä on tulossa.”

Mitä mieltä olet Eppu Normaalista?
”Paljon hyviä sanoituksia, ei millään tavalla turha bändi. Faija sitä kuunteli aikoinaan, koska sillä oli Repullinen hittejä -kokoelma. Ja meidän yläasteen liikunnanopettaja soitti sitä jokaikisellä tunnilla. Kun meillä oli jotain joukkuepeliä, niin kappaleen päätyttyä tuli aina vaihto. Hänellä ei varmaankaan ollut mitään muita levyjä kuin Repullinen hittejä.