”Never a dull moment” – 10 Rod Stewartin varhaista rääkäisyä

Pilkullinen ori – rinnallaan kaksi hevosta.

Pilkullinen ori – rinnallaan kaksi hevosta.

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun kuulet nimen Rod Stewart? Kenties tiukoissa trikoissa hyppivä diskohile kyselemässä ”oonks mä mielestäs seksikäs”? Vai kaveri sliipatussa puvussa, punaisissa tennareissa ja tukka pystyssä ihmettelemässä, miksi joillain tyypeillä vain on sitä tuuria? Tai ehkä baarijakkaralla istuva hupsu romantikko miettimässä, onko viime aikoina sanonut rakastavansa sinua?

Niin tai näin, millaista musiikkia tahansa Roderick David Stewart on noin 50-vuotisen uransa aikana tehnytkään, hänen viskinkarhea ja sielukas äänensä on se, mikä on tehnyt juustoisimmistakin kappaleista kuuntelemisen arvoisia, jopa 2000-luvun The Great American Songbook -albumisarjan versiointeja myöten.

Monelle Rod Stewartin alkuvaiheet eivät sano paljon mitään, mutta juuri vuodet 1968–1975 ovat miehen uralla ne kaikkein mielenkiintoisimmat. Silloin mies rakensi pohjan tulevalle jättimenestykselleen. Nuorgam esittelee kymmenen vaikuttavaa näytettä ”Rod the Modin” taipaleelta ennen Atlantin ylitystä.

#1 MORNING DEW (THE JEFF BECK GROUP: TRUTH, 1968)

Rod Stewartin laulajanura alkoi jo 1960-luvun alkupuolella teini-iässä, ja ensimmäisen singlensä hän levytti 19-vuotiaana (Good Morning Little Schoolgirl, 1964). Keikkailtuaan vuosikaudet erinäisissä kokoonpanoissa Rod liittyi vuonna 1967 The Yardbirdsin raunioille perustettuun The Jeff Beck Groupiin, jonka debyyttilevy Truth julkaistiin elokuussa 1968. Se oli Stewartin uran ensimmäinen ponnahduslauta kohti suurempaa menestystä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#2 BLIND PRAYER (AN OLD RAINCOAT WON’T EVER LET YOU DOWN, 1969)

The Jeff Beck Groupin ensimmäinen kokoonpano hajosi toisen albuminsa Beck-Olan jälkeen kesällä 1969. Rod Stewart sai mahdollisuuden sooloalbumin tekemiseen, kun Mercury Recordsin Lou Reizner oli nähnyt hänet Beckin kanssa keikalla vuotta aiemmin. Sopimus tehtiin jo tuolloin, mutta sopimusteknisistä syistä levyn tekeminen onnistui vasta nyt.

Ensimmäisellä sooloalbumillaan Stewart naulasi varhaisten levytystensä teesit: sydänverellä tehty akustissävyinen keitos, joka koostui bluesista, countrysta ja folkrockista. Suurin osa kappaleista on peräisin Stewartin kynästä, kuten tämä sydäntäraastava Blind Prayer, mutta jo tuolloin Rod tarttui myös muiden tekemiin biiseihin ja teki niistä täysin omannäköisiään. Esimerkiksi The Rolling Stonesin Street Fighting Man ja Ewan MacCollin kansanmusiikkiklassikko Dirty Old Town pääsivät albumilla Rodin käsittelyyn.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#3 WICKED MESSENGER (FACES: FIRST STEP, 1970)

Samoihin aikoihin, kun The Jeff Beck Group hajosi, Steve Marriott lähti Small Facesista perustamaan Humble Pie -bändiä. Small Facesin jäljelle jääneet jäsenet pyysivät Stewartia ja niinikään The Jeff Beck Groupissa soittanutta Ronnie Woodia liittymään bändiin. Koska Stewart ja Wood olivat huomattavasti Small Faces -miehiä pidempiä, bändi tiputti Small-etuliitteen nimestään pois. Levy-yhtiön vaatimuksesta ensimmäinen albumi First Step tosin julkaistiin Amerikassa Small Facesin nimellä. Levyn vahvimpia esityksiä on aloitusraitana kuultava Bob Dylan -cover Wicked Messenger.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#4 COUNTRY COMFORT (GASOLINE ALLEY, 1970)

Stewart vuorotteli koko 1970-luvun alkupuolen soolouransa ja Facesin välillä. Facesin muusikot soittivat hänen sooloalbumeillaan, samoin kuin Facesin keikoilla soitettiin myös Stewartin soolomateriaalia. Toinen sooloalbumi Gasoline Alley jatkoi debyytin linjoilla enimmäkseen akustispainotteisen ilmaisun keinoin. Se sisälsi sekä omia että lainakappaleita. Albumin kappaleista mieleenpainuvimpia ovat nimikappaleen lisäksi Bob Dylanin Only a Hobo sekä Elton Johnin Country Comfort, joka sopii Rodin äänelle huomattavasti paremmin kuin kappaleen tekijälle itselleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#5 MAYBE I’M AMAZED (FACES: LONG PLAYER, 1971)

Myös Faces otti toisinaan käsittelyynsä muiden tekemiä kappaleita. Ronnie Lanen ja Rod Stewartin duettona laulama tulkinta Paul McCartneyn Maybe I’m Amazedista julkaistiin ensin singlenä. Long Player -albumille päätyi kuitenkin herkkä mutta väkevä liveversio aiheesta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#6 EVERY PICTURE TELLS A STORY (EVERY PICTURE TELLS A STORY, 1971)

Rod Stewartin julkaisutahti 1970-luvun alkuvuosina oli hengästyttävän nopea. Facesin albumit mukaan lukien mies julkaisi vuosien 1969–1974 välillä yhdeksän albumia, ja näistä kolme pelkästään vuoden 1971 aikana.

Kesällä julkaistiin Rodin kolmas soololevy. Siltä nousi hitiksi Maggie May, Rodin omakohtainen kuvaus nuoren miehen suhteesta vanhempaan naiseen. Huippuhetkiin lukeutuvat myös Arthur ”Bigboy” Crudupin vanha rock’n’roll-standardi That’s All Right yhdistettynä traditionaaliseen Amazing Grace -negrospirituaaliin, Tim Hardinin alun perin tekemä Reason to Believe (jonka singlejulkaisun b-puolelta Maggie May aikanaan singahti hitiksi) sekä heti albumin alkumetreillä luulot pois ottava, Stewartin ja Woodin yhdessä kynäilemä nimikappale.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#7 STAY WITH ME (FACES: A NOD IS AS GOOD AS A WINK… TO A BLIND HORSE, 1971)

Facesin kolmas albumi julkaistiin marraskuussa 1971, vain yhdeksän kuukautta edeltäjänsä jälkeen. Välissä oli ehtinyt ilmestyä vielä Stewartin Every Picture Tells A Story. Humoristisesta nimestään huolimatta albumia on pidetty Facesin mestariteoksena, ja löytyyhän siltä bändin kaikkein suurin hitti, Stay With Me. Kontrastia Stewartin kohkaukselle tuo Ronnie Lanen pehmeällä äänellään laulama ja Rodin taustalaulama Debris. Tällekin albumille tiensä on löytänyt yksi lainakappale, Chuck Berryn Memphis, Tennessee.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#8 YOU WEAR IT WELL (NEVER A DULL MOMENT, 1972)

Stewartin neljäs soololevy vain syventää sitä, mitä kolmella aiemmalla albumilla oli kuultu. Lainakappaleista ehkä yllättävin on Jimi Hendrixin vain vuotta aiemmin Cry of Love -albumille tekemä Angel, joka voisi hyvin olla Rodin itsensä kirjoittama. Sam Cookelle tehdään kunniaa hänen Twisting the Night Away -kappaleellaan. Yksi Dylanin biisikin on jälleen mukana (Mama, You Been On My Mind). Varsin katkeransuloiseksi Rod äityy tulkitessaan soulklassikon I’d Rather Go Blind. Originaalikappaleista esiin nousevat True Blue sekä tässä kuultava You Wear It Well, joka käväisi brittilistan ykkösenä syyskuussa 1972.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#9 BORSTAL BOYS (FACES: OOH LA LA, 1973)

1970-luvun puoltaväliä lähestyttäessä Rod Stewart keskittyi entistä enemmän soolouraansa. Facesin viimeiseksi jäänyt levy Ooh La La onkin enemmän Ronnie Lanen albumi, mutta muutama rouhea veto Rod Stewartilta sille kuitenkin saatiin. Ronnie Lanen laulaman nimikappaleen Stewart tulkitsi vuonna 1998 albumilleen When We Were The New Boys.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#10 FAREWELL (SMILER, 1974)

Smileria on yleensä pidetty Rod Stewartin väliinputoaja-albumina, ja sitä se kieltämättä onkin. Albumin kahdestatoista kappaleesta vain kolme on omaa tuotantoa, ja covervalinnatkin ovat hieman yllätyksettömiä (Sam Cooke, Bob Dylan, Chuck Berry). Soittopuoli kuulostaa jotenkin ponnettomalta, ja välillä tuntuu, että torvi- ja jousisovitukset olisi liimattu tökerösti musiikin päälle. Olisiko kyse sitten ollut vain levytyssopimuksen täyttämisestä, sillä Smiler oli Stewartin viimeinen Mercury Recordsille tekemä albumi. Huonon maineensa takia levyltä on jäänyt unholaan muutama loistava kappale, esimerkkinä Farewell.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

YLI ATLANTIN!

Ero Stewartin alkuaikojen soololevytysten ja Facesin välillä oli lähinnä se, että Faces oli Rolling Stones -tyyppinen rock’n’roll-bändi, kun taas Rodin soolotuotanto nojasi enemmän akustiseen ilmaisuun ja traditionaalisessa musiikissa käytettävien instrumenttien, kuten viulun ja mandoliinin käyttöön. Facesiltä julkaistiin vuonna 2012 kahden cd:n kokoelma Stay With Me: The Faces Anthology, joka kattaa bändin koko uran lähes täydellisesti. Rod Stewartin alkuaikojen soololevytyksistä on julkaistu kolmen cd:n boksi Reason to Believe: The Complete Mercury Recordings, joka sisältää kaikkien viiden studioalbumin lisäksi muutamia albumeilla julkaisemattomia bonusraitoja.

Stewart keikkaili Facesin kanssa vielä vuonna 1975, kunnes yhtye hajosi Ronnie Woodin siirryttyä Rolling Stonesin kitaristiksi ja Stewartin muutettua Englannista veropakolaiseksi Yhdysvaltoihin.

Muutosta kuvaa Rodin seuraavan albumin nimi ja kansikuva. Atlantic Crossingin kansimaalauksessa Rod astuu suurieleisesti valtameren yli Amerikan mantereelle. Myös levy-yhtiö vaihtui Warneriksi.

Itse albumi on hienoinen suunnanmuutos kaupallisempaan tyyliin. Hiteiksi nousivat Crazy Horsen kitaristin Danny Whittenin kirjoittama, riipaisevan kaunis I Don’t Want To Talk About It sekä Stewartin ehkä kaikkien aikojen tunnetuin esitys Sailing. Sittemmin Rod Stewart on musiikissaan poukkoillut tyylistä toiseen vaihtelevalla menestyksellä, mutta kuten kaikkien suurten tulkitsijoiden kohdalla, lauluääni on kannatellut miestä uralla läpi vuosien, oli kyse sitten valkoisesta soulista, new wave -vaikutteisesta popista tai 1940- ja 1950-lukujen viihdesävelmien lämmittelystä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

Got 99 problems but a nose ain’t one – kymmenen hienoa ja nokkavaa artistia

Rod Stewart
Looking for Clues – 10 klassista rockveteraanien uuden aallon levyä, osa 1

Rod Stewart
#26 Rod Stewart – The Killing of Georgie

Rod Stewart
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress