Tuoreen muffinssin kilpailu: The 2018 edition

Nämä artistit haluamme Suomeen #100–#81

Camila Cabello Suomeen, niin kuin olis jo!

Syksyllä 2011 laitoimme Nuorgamissa järjestykseen sata artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa, vaikka mielestämme olisi ehdottomasti pitänyt.

Kuusi ja puoli vuotta myöhemmin sadasta listatusta artistista kolmekymmentäviisi on käynyt tai tulossa Suomeen. On aika uusia äänestys.

Koostimme hieman yli kolmensadan Suomeen odottamamme artistin longlistin, jolta oli siivottu pois tulevan kesän festarijulkistukset, muutama tuleva klubivieras ja hajonneiksi ilmoittautuneita yhtyeitä, mutta muuten toivoa sai ihan mitä tahansa – myös mahdottomuuksia.

Äänestykseen osallistui 27 henkilöä Nuorgamista ja sen reunamilta. Jokainen äänestäjä antoi artisteille nollaa, yhtä, kolmea tai viittä pistettä mielensä mukaan. Muita ohjeita ei ollut. Niin montaa sai äänestää kuin halusi, sataa tai viittä nimeä, ihan miltä tuntui. Listalle pääsemiseen vaadittiin 18 pistettä. Kaksi parasta pääsivät yli sadan pisteen. Ed Sheeranin sijoitus oli 119.

Lopullinen lista julkaistaan viidessä 20 artistin mittaisessa osassa tämän viikon aikana. Tällä kertaa emme lupaa keikkajärjestäjille tuoretta muffinssia, vaan toivomme, vaadimme ja rukoilemme, että ainakin 35 mainituista nimistä on nähty Suomessa jouluun 2025 mennessä.

Jos äänestetty artisti on ollut myös vuoden 2011 listalla, sijoituskehitys kerrotaan suluissa nimen jälkeen.

Tekstien kirjoittamiseen ovat osallistuneet Markus Hilden, Samuli Knuuti, Antti Lähde, Matti Markkola, Juha Merimaa, Oskari Onninen, Arttu Tolonen ja Niko Vartiainen.

#100 The Bleachers (uusi)

Mikä: Edesmenneen Fun.-yhtyeen kolmanneksen, Lena Dunhamin pitkäaikaisen ex-poikaystävän ja tämän hetken velhoimman tuottajavelhon Jack Antonoffin sooloyhtye.

Kauan odotettu: Bleachersin debyyttilevyn ensimmäinen single I Wanna Get Better oli pikkuhitti Yhdysvalloissa kevättalvella 2014. Levy ilmestyi puoli vuotta myöhemmin, ja sillä vierailivat Grimes ja Yoko Ono, mutta Antonoffin kiinnostuspisteitä ovat kasvattaneet ensi sijassa hänen tuotantonsa Taylor Swiftin, St. Vincentin ja Lorden levyille.

Tuleeko: Nojaa. Todennäköisemmin Antonoff nousee Suomessa lavalle Lorden keikalla, kuten on pari kertaa tapahtunut (deittihuhuista puhumattakaan!) kuin tulee maahan Bleachersinä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#99 DJ Khaled (uusi)

Mikä: Supertuottaja ja räppimoguli, joka on julkaissut siinä sivussa kymmenen levyä, joilla äänessä ovat olleet maailman suurimmat tähdet.

Kauan odotettu: DJ Khaled on ollut jo toistakymmentä vuotta skenen suuri nimi, mutta kiertämisen makuun hän pääsi kunnolla vasta 2016 ollessaan Beyoncén Formation-kiertueen erikoisvieras. Ensimmäiset megahitit ovat vasta viime vuoden listaykköseksi nousseelta Grateful-levyltä: Wild Thoughtsin esittivät Rihanna ja Bryson Tiller, I’m the Onen vaatimattomasti Justin Bieber, Quavo, Chance the Rapper ja Lil Wayne.

Tuleeko: Tällä hetkellä Khaled kiertää Demi Lovaton kanssa Yhdysvaltoja. Oma Euroopan-kiertue voisi olla ajankohtainen, jos myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä Father of Asahd -levy on Gratefulin kaltainen osuma. Ja silloinkin toiveet pitää osoittaa Blockfestin tai Weekendin rohkelikkoiluun.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#98 Field Music (uusi)

Mikä: Sunderlandilaisveljesten David ja Peter Brewisin muodostama indiepopyhtye, joka yhdistelee omalaatuisesti kamaripopin keveyttä, Steely Danin silmäniskuja, Wiren kulmikkuutta ja The High Llamasin rantapoikafantasioita. Kuusi ja tuorein albumi Open Here toi 30. sijallaan yhtyeelle sen uran parhaan noteerauksen Britannian albumilistalla.

Kauan odotettu: Bändi on nauttinut vankkaa kriitikko- ja kulttisuosiota kakkosalbumistaan Tones of Townista (2007) lähtien. Suomessakin bändille löytyy pieni, mutta uskollinen kuulijakunta.

Tuleeko: Tuskin, sillä Field Music keikkailee vain harvoin saarivaltakunnan ulkopuolella. Huhtikuinen minikiertue vei bändin sentään Ranskaan, Belgiaan ja Alankomaihin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#97 Girlpool (uusi)

Mikä: Losangelesiläisten Cleo Tuckerin ja Harmony Tividadin riisuttua indiepoppia soittava duo, joka on velkaa niin 1960-luvun tyttöbändeille kuin Beat Happeningille.

Kauan odotettu: Trve kvlt indie -vastaus on sanoa, että vuoden 2015 debyytistä Before the World Was Big lähtien. Todennäköisemmin bändi on ”uinut tutkalle” vuoden takaisella 123-biisillään ja sitä seuranneella, kehutulla Powerplant-levyllään.

Tuleeko: No joo, miksi ei, varsinkin, jos urakehitys jatkuu. Nykyisellään suomalainen fanikunta lienee omaan keikkaan nähden liian pieni jopa Kuudennelle linjalle, mutta vaikka Sidewaysiin? Todellakin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#96 Doves (–54)

Mikä: 2000-luvun brittirockin sydämellisimmät mörököllit, nuo työläispsykedelian mestarit Manchesterista.

Kauan odotettu: Esikoisalbumin Lost Souls (2000) julkaisusta asti. Dovesin suosio kotimaassaan on kuitenkin ollut koko ajan sitä luokkaa, että Suomen festivaalikesään bändiä on ollut turha haikailla.

Tuleeko: Taitaa olla myöhäistä, ellei comeback-keiju pelasta. Doves on ollut tauolla vuodesta 2010 lähtien, ja sitä johtaneet Williamsin kaksoset ovat jo perustaneet uuden yhtyeen Black Riversin. Vuoden 2018 alussa Britanniassa perustettiin nettiadressi vaatimaan Dovesin comebackia. Tätä kirjoittaessa sen on allekirjoittanut hieman yli 1 100 ihmistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#95 Camila Cabello (uusi)

Kuka: Fifth Harmony -ryhmästä toissa vuonna soolouralle irtautunut kuubalaissyntyinen popartisti.

Kauan odotettu: Fifth Harmonya ei koskaan saatu Suomeen, sillä he lopettavat tänä vuonna. Camila Cabelloa on odotettu viimeistään talvisesta, vuoden parhaimpiin kuuluvasta Camila-albumista lähtien.

Tuleeko: Jos Cabellon toinen albumi menestyy aikanaan yhtä hyvin kuin ensimmäinen, hän saattaa tehdä laajemman kiertueen myös Euroopassa, jolloin Suomen-keikka on ihan mahdollinen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#94 Ciara (uusi)

Kuka: Ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, crunk’n’b-ajassa pinnalle noussut kestotähti.

Kauan odotettu: Sitten ison jenkkihitin Goodies (2004), jota seurasi liuta muita menestyssinkkuja.

Tuleeko: Suomessa on ehkä 13 Ciara-fania, joista muutama osallistui tähän äänestykseen. Eli tuskin tulee. Ellei Pori Jazz yllätä muutaman vuoden kuluttua!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#93 Marc Almond (–19)

Kuka: Syntikkapopin törkysieluinen kultakurkku, josta on vuosikymmenten saatossa kuoriutunut melodramaattisten soihtuballadien ja kirjallisten laulelmien esittäjä.

Kauan odotettu: Soft Cellin keulamiehenä Tainted Loven (1980) päräyttävistä alkutahdeista saakka, mutta nykyisen rockilmaisun rajat rikkovan esiintyjähahmonsa siemenet Marc istutti 1980-luvun puolivälin soololevyillään.

Tuleeko: Ei kannata pidättää hengitystään, sillä vaikka ”Manteli-Markku” (anteeksi) kiertää Britanniassa kaiken maailman ipswichit, hän saapuu saarivaltiosta mantereen puolelle vain harvakseltaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#92 Stephen Malkmus & the Jicks (uusi)

Mikä: Stephen Malkmusin uranjatke Pavementin jäätyä ”tauolle” vuonna 1999.

Kauan odotettu: Periaatteessa koko olemassaolonsa ajan. Jicks on julkaissut nipun ihan onnistuneita levyjä, ja tällä viikolla ilmestyvää Sparkle Hardia on kehuttu ennakkoon vaikka kuinka. Silti valtava enemmistö menisi todennäköisesti keikalle nähdäkseen Pavement-keulahahmo Malkmusin, eikä siksi, että Jicks on heistä maailman neljänneksi paras bändi.

Tuleeko: Eiköhän jonain päivänä. Jicks ei ole maailman aktiivisimmin kiertävä yhtye, mutta edellisellä Euroopan-kierroksellaan vuonna 2014 se kiersi Pohjoismaita Bergeniä, Århusia ja Malmöä myöten.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#91 Frankie Cosmos (uusi)

Kuka: Vuonna 1994 syntynyt Greta Kline, minuutin tai parin mittaisista lauluistaan tunnettu entinen Bandcamp-tähti ja DIY-indiepoppari (nelisenkymmentä julkaisua eri nimillä vuosina 2008–2014), nykyinen kitaraindien tähtitulokas, jonka maaliskuussa ilmestyneen kolmannen studiolevyn Vesselin julkaisi Sub Pop.

Kauan odotettu: Normaalit musiikki-ihmiset vuoden 2016 Next Thing -levyä ympäröineestä Pitchfork-hypestä lähtien, indiepopparit vuoden 2014 Zentropy-levystä alkaen ja Bandcamp-nörtit kenties vieläkin pidempään.

Tuleeko: Tuskin yhdenkään ihmisen toivelistan kärjessä, mutta mahdollisia paikkoja voisivat olla vaikka Belle and Sebastianin lämmittelyslotti (joita Frankie Cosmos tekee tulevana syksynä) tai Flow’n pallolava siinä vaiheessa, kun Suomessa on katsomollinen ihmisiä, joille Cosmosin nimi sanoo jotain.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#90 Let’s Eat Grandma (uusi)

Mikä: Kokeellista syntikkapoppia soittavat 19-vuotiaat Rosa Walton ja Jenny Hollingworth Norwichistä Britanniasta. Tulevan kesän suuri indieläpimurto, kenties.

Kauan odotettu: Varsinainen odotuksen aihe tällä hetkellä on, että kesäkuun lopussa ilmestyvä kakkoslevy I’m All Ears olisi yhtä hyvä kuin maaliskuinen Falling Into Me -single lupailee. Täysipainoinen Suomen-keikan odotus voi alkaa vasta siinä vaiheessa.

Tuleeko: Jos kaikki menee putkeen, festarikesä 2019, tulisit jo!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#89 Steve Mason (+–0)

Kuka: The Beta Band -mies, skottilainen monipuolisuusihme, joka on seikkaillut viime vuosina niin elektropopin, hiphopin kuin dubinkin maailmassa.

Kauan odotettu: Siitä hetkestä, kun Beta Bandin esikois-ep (1997) ja sen meditatiivisesti jumittava avausraita Dry the Rain kietoivat pauloihinsa.

Tuleeko: Toivottavasti. Mason on käynyt Ruotsissa viimeisen viiden vuoden aikana kolmesti, ja olisi räjäyttävä kokemus vaikkapa G Livelabin tyyppisissä hifiklubiolosuhteissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#88 The Decemberists (–39)

Mikä: Historiasta ja ”tarinankerronnasta” sairaalloisen kiinnostunut indiefolkbändi Portlandista.

Kauan odotettu: Vuoden 2005 Picaresque ja vuoden 2006 The Crane Wife esittelivät bändin, jolle dramaattisesti orkestroidut kymmensäkeistöiset tarinat eivät olleet liioittelua vaan kovaa ydintä. Lavalla bändi on harrastanut muun muassa historiallisten meritaisteluiden näyttelemistä.

Tuleeko: “Joulukuulaisille” näkyy käyneen ns. perinteiset. Vuoden 2010 The King’s Dead -levy nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi, ja kaksi seuraavaa ovat nekin nousseet top 10:een. Sillä suosiolla Euroopan-visiitit voi jättää muutamaan brittikeikkaan ja pistoihin Pariisiin ja Berliiniin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#87 My Morning Jacket (–58)

Mikä: Jim Jamesin johtama kentuckylaisbändi, joka soittaa maha- ja hatturockia avaruudesta.

Kauan odotettu: Vuoden 2005 Z-albumista lähtien. Odotus on kuitenkin laantumaan päin: vuoden 2011 muffinssilistan sijalta 29 pudotusta on huimat 59 sijaa.

Tuleeko: Epätodennäköistä. Suomi-hype on hiipunut, kuten yltä käy ilmi. Bändi on Yhdysvalloissa niin suosittu, ettei sen tarvitse vaivautua Eurooppaan kuin satunnaisille käväisyille. Vuoden 2015 The Waterfall -levyn jälkeen keulahahmo Jim James on keskittynyt soolouraansa, eikä tietoa seuraavasta My Morning Jacket -levystä ole.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

 

#86 Linda Perhacs (uusi)

Kuka: 75-vuotias folk-laulunkirjoittaja, jonka historia unohti ja New Weird America löysi.

Kauan odotettu: Siitä lähtien, kun vuoden 1970 Parallelograms julistettiin indieharrastajien keskuudessa salaiseksi aarteeksi, ja Sufjan Stevensin Asthmatic Kitty -levymerkki julkaisi vuonna 2014 Perhacsin paluulevyn The Soul of All Natural Things.

Tuleeko: Eipä taida. Vuosina 2013 ja 2014 Perhacsin saattoi nähdä Euroopassa esimerkiksi Utrechtin Le Guess Who? -festivaalilla, mutta sen jälkeen hän on soittanut harvinaiset keikkansa lähinnä koti-Kaliforniassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#85 Protomartyr (uusi)

Mikä: Neljä levyä julkaissut post-punk-yhtye Detroitista Yhdysvalloista.

Kauan odotettu: Vuosina 2014 ja 2015 julkaistuista Under Color of Official Right ja The Agent Intellect -levyistä asti. Tai siitä hetkestä asti, kun on oppinut muistamaan, että Preoccupations on kaksi levyä nykynimellään julkaissut post-punk-yhtye Calgarysta Kanadasta.

Tuleeko: Preoccupations esiintyy tämän kesän Sidewaysissa. Se voisi ihan yhtä hyvin olla Protomartyr. Useampi äänestäjä tästä kysyikin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#84 Okkervil River (–21)

Mikä: Juurevaa country- ja folksoundia nautiskelevaan keskitien soft rockiin yhdistelevä indiejyrä Teksasin Austinista. Bändin yhdeksäs albumi In the Rainbow Rain ilmestyi huhtikuussa.

Kauan odotettu: Bändin osakkeet nousivat varsin korkealle vuoden 2005 kolmosalbumin Black Sheep Boyn jälkeen. Top 50 -tasolle bändin sekä kotimaassaan että Britanniassa nostaneen indiefolkbuumin laannuttua bändin suosio on ollut hiipumaan päin.

Tuleeko: Kiire alkaa tulla. Vielä vuosikymmenen alussa bändi olisi ollut oiva kiinnitys esimerkiksi Tavastialle – kuten nokkamies Will Sheffin aiempi bändi, Shearwater – jos bändi vielä 2020-luvun taitteen hujakoilla Suomeen tuodaan, niin kenties Juhlaviikoille?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#83 Ke$ha (uusi)

Kuka: Kymmenisen vuotta sitten biisintekijänä huipulle noussut omaleimainen popartisti, joka taisteli tuottajaansa Dr. Lukea vastaan oikeudessa syyttäen tätä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Julkaisi viime vuonna pitkän tauon jälkeen erinomaisen uuden albumin nimeltä Rainbow.

Kauan odotettu: Vuodesta 2010 ja Tik Tok -gigahitistä alkaen. Ke$han status ja vaikutusvalta naisartistien puolestapuhujana on kasvanut eksponentiaalisesti vuosien varrella.

Tuleeko: On parhaillaan Yhdysvaltojen-kiertueella Macklemoren kanssa. Viime vuonna kävi heittämässä yhden keikan Britanniassa. Suomi on kaikin puolin hyvin epätodennäköinen kohde, ellei aikataulu jonkin festarin kanssa osu täydellisesti yksiin hamassa tulevaisuudessa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#82 Big Thief (uusi)

Mikä: Newyorkilaisen Adrienne Lenkerin rytmisesti ja emotionaalisesti monimutkaisia indierock-lauluja esittävä yhtye.

Kauan odotettu: Keväästä 2017, jolloin Saddle Creekin julkaisema kakkoslevy Capacity kuiskaili emo-revivalin aallonharjalla ja osoitti, että kappaleita voi tehdä myös eri tavalla ja eri perspektiivistä kuin on totuttu.

Tuleeko: Ihanaahan se olisi, varsinkin hämärtyvässä syysillassa Flow’n pallolavalla, mutta suosion kasvua joutunee vielä odottelemaan pykälän verran.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#81 Tracey Thorn (uusi)

Kuka: Vuosituhannen vaihteeseen asti Everything But the Girlin keulakuva. Vuodesta 2007 alkaen satunnaisesti levyttävä sooloartisti, erinomainen kirjoittaja ja muutenkin maailman paras ihminen.

Kauan odotettu: Indie-postimerkkeilijät Everything But the Girlin esikoissinglestä Night and Daystä (1983) lähtien, valtavirtayleisö hetken verran vuoden I Don’t Want to Talk About -hitin soidessa radioissa (1989), klubbailijat Massive Attackin Protectionin (1994) ja Todd Terryn remiksaaman Missing-singlen (1995) jälkeen.

Tuleeko: Ei, ellei Thorn jollain ilveellä pääse eroon esiintymispelostaan, josta hän on puhunut avoimesti ja johon hän viittaa vuoden 2015 kirjansa Naked at the Albert Hallin nimellä. Keikkatietoja kokoava Setlist.fm listaa 2010-luvulta kolme Thorn-esiintymistä, mutta ne ovat kaikki Thornin kirjaprojekteihin liittyviä haastattelu- tai lukutilaisuuksia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!