Musiikkia nukahtamisvaikeuksiin – 6 albumia, jotka vaivuttavat uneen

Kärsitkö uniongelmista? Nuorgam listaa kuusi albumia, jotka todistetusti toimivat nukkumaanmenon soundtrackina.

#1 Kraftwerk – The Mix (1991)

KraftwerkKansi

”Murrosiän kasvun ja muutosten ollessa kiivaimmillaan nuoren unentarve kasvaa. Nuoren pitäisi nukkua noin yhdeksän tuntia yössä.”
(Väestöliitto)

Kiitos Kraftwerkin, teini-ikäisen minäni oli helppo noudattaa edellä mainittua suositusta. Varsin kerettiläinen mielipiteeni, jonka mukaan uudelleenlämmitetyistä Kraftwerk-klassikoista muodostuva The Mix on saksalaisyhtyeen paras albumi, alkoi muodostua tuolloin, yläaste- ja lukiovuosien taitteessa, koulupäivien jälkeisinä uupumuksen ja tylsistymisen tunteina.

The Mix vaivutti takuuvarmasti uneen; höyhensaarten kutsu alkoi tuntua vastustamattomalta viimeistään 40 minuutin kohdalla, jolloin käynnistyy Trans Europe Expressin, Abzugin ja Metal on Metalin muodostama yhteenmiksattu, laiskalla 105 bpm:n tempolla eteenpäin vanutteleva kymmenminuuttinen. Kaiuttimesta toiseen suhiseva hihat-nakutus on musiikillinen vastine Tempur-patjalle ja hypnotisoijan heilurille. (Antti Lähde)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#2 Orüj Guvenç & Tümata – Ocean of Remembrance: Sufi Improvisations and Zhiks (1995)

OrucGuvenc

En tavallisesti koskaan kuuntele musiikkia nukahtaakseni. Nukahdan nopeammin ilman. Tai mikäli uni ei ota tullakseen, esimerkiksi uusimman Finlandia-voittajan selailu saa unen tulemaan paljon tuutulauluja tehokkaammin.

Joskus poikkeusolot vaativat poikkeukselliset keinot. Esimerkiksi flunssassa tai pahassa kohmelossa voi jumittua tilaan, jossa väsymys painaa kuin lyijy, mutta unen vaatimaa rauhaa ei vain tule. Näinä hetkinä laitan soimaan Orüj Guvenç & Tümatan vuonna 1995 julkaiseman levyn Ocean of Remembrance: Sufi Improvisations and Zhiks. Se auttaa.

Tämä ei ole sattumaa. Istanbulin yliopiston kliinisen psykologian professorin Rahmi Orüj Guvençin perustama orkesteri on erikoistunut perinteiseen sufimusiikkiin. Sen pitkissä, hitaasti alkavissa, mutta vähitellen kiihtyvissä kappaleissa kuiskitaan käsittääkseni Jumalan eri nimiä ja ylistetään häntä. Professorin itsensä mielestä kyse onkin eräänlaisesta musiikkiterapiasta.

Kansivihkon mukaan levy voisi parantaa jopa mielenterveyden häiriöitä. Tiedä häntä. Itse tiedän vain rauhoittuvani ja nukahtavani yleensä viimeistään kolmannen kappaleen aikana.
Viime vuosina olen tosin joutunut kuuntelemaan sufilaista kuiskintaa vain kuulokkeista. Vaimosta se kun kuulostaa kebab-ravintolan taustamusiikilta. (Juha Merimaa)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#3 John Abercrombie – Gateway 2 (1978)

Abercombie

Oli aika jolloin laitoin aika usein soimaan mennessäni nukkumaan. Ylivoimaisesti eniten aikaa päivän viimeisenä levynä soittimessani on viettänyt jazz-kitaristi John Abercrombien ECM:llä vuonna 1978 julkaisema Gateway 2. Gateway-sarjan tekivät Abercrombien kanssa basisti Dave Holland ja rumpali-pianisti Jack DeJohnette, eli kyseessä oli niin sanottu superbändi.

Numero kaksi on kahdesta Gateway-levystä se reippaampi, sen ajan jazzarin kantilta katsottuna jopa rockimpi levy, mutta minulle se on aina näyttäytynyt ajoittaisesta kohkauksestaan huolimatta rauhallisena teoksena. Se ei vajoa ambient-suohon kuuluisasta ECM-kaiustaan huolimatta. Tässä ehkä piilee sen viehätys juuri nukahtamislevynä.

Musiikki on rauhallisimmillaan, kuten A-puolen päättävässä Reminiscencessä, todella raukeaa, mutta se on aina keskustelevaa ja kerronnallista. Varsinkin Abercrombien ja Hollandin välinen vuoropuhelu on jatkuvasti läsnä. Ehkä se meni uniin. (Arttu Tolonen)

Albumia ei ole Spotifyssa, mutta kuuntele Nexus-kappale YouTubesta.

#4 Manuel Göttsching – E2-E4 (1984)

GottschingKansi

Huhujen mukaan Manuel Göttsching pistäytyi studiossa parin tunnin ajan ja loi pohjan modernille teknolle. Noin tunnin kestävä E2-E4 on hitaasti kehittyvä, mattomainen. Se ei koskaan muutu miksikään tanssilattian terminaattoriksi, vaan kehittää säikeen kerrallaan, venyen shakkipelin lailla. Nappula kerrallaan vastustus katoaa, ja lähes tyhjää psyyken pelilautaa vasten on helppo ottaa lukua. Se on myös mainio autoilulevy, mutta sitä suosittelen vain virkeille. Loppupuoli on kiehtovaa kuultavaa missä tahansa tilanteessa.

Usein jo ennen levyn puoliväliä olen täysin tietämätön siitä, mitä kuulisin, jos olisin hereillä. Kuten kaikki parhaat minimalistiset työt, E2-E4 on kärsivällinen tuutulaulu. Olen kerran nähnyt unta, jossa Manuel Göttsching istui pienen Casion kanssa sohvallani ja soitti tätä levyä. Oli vaivaannuttavaa kuulla unissaan toistuvaa ”Schlafen! Schlafen!” -huutoa, mutta musiikki teki silti tehtävänsä.

E2-E4 on hieno tausta sille, kun päivän yksittäiset ärsykkeet sulavat suureksi massaksi ja painavat mielen tainnuksiin. Sen kuunteleminen on myös ainoa tilanne, jossa haluan hävitä henkisen shakkipelin – unirytmilleni totta kai. (Antti Piirainen)

Kuuntele albumi YouTubesta.

#5 Mercury Rev – Deserter’s Songs (1998)

MercuryKansi

Lukemattomat ovat ne kerrat, kun olen nukahtanut Mercury Revin Jonathan Donahuen pehmeään ääneen. Minulle yhtyeen Deserter’s Songs -albumi on kuin unettava satukasetti. Useimpina öinä olen tempautunut Donahuen mukana albumin värikylläiseen maailmaan, jossa käy lämmin tuuli hiukset kastelevasta tihkusateesta huolimatta. Sellaisena minä albumin maailman nukahtaessani näen.

Aikoinaan kuuntelin levyä niin usein mennessäni nukkumaan, että nyt sen soittaminen keskellä päivää on silkka mahdottomuus. Tekee mieli sammuttaa valot ja painaa pää tyynyyn. En uskalla kuvitellakaan, mitä tapahtuisi, jos olisin Mercury Revin keikalla ja yhtye alkaisi soittaa Deserter’s Songsin kappaleita.

Kokonaisuutena levy on pehmeää äänimattoa päätösraita Delta Sun Bottleneck Stompia lukuun ottamatta. Usein olen havahtunut sen takovaan rumpukomppiin, mutta en pidä sitä ongelmana. Kappaleen ansiosta levy sopii soittimeen myös päiväunien ajaksi. Kun Delta Sun Bottleneck Stompin rumpukomppi alkaa tuntua otsalohkossa, tietää nukkuneensa reilut 40 minuuttia. Päätösraita on kuin herätyskello. (Tuomas Kokko)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

#6 At the Gates – Terminal Spirit Disease

AtTheGatesKansi

Kun teininä vielä käytin nukkumamusiikkia, en koskaan ymmärtänyt, miksi sen pitäisi olla herkkää akustista lilluttelua, ambient-maalailua tai edes hypnoottista junnausta. Nykyään en sitten haluakaan kuunnella yöpuulle painuessani enää yhtään mitään – rauhallista tahi ei.

Aikanaan pidin kuitenkin tärkeämpänä, että musiikissa oli tunnelmaa, johon upota, kuin että se oli päällisin puolin rauhallista. Niinpä matemaattista raivometallia soittanut Meshuggah ei käynyt nukahtamishommiin.

At the Gatesin ei juurikaan vähemmän raivoisa – mutta tunnelmaansa sisään kietova – kuolonmetalli puolestaan kävi hyvin. Muistan esimerkiksi erään kesän, jolloin nukahdin monille makoisille kauneusunille raikkaan hilpeästi nimetyn Terminal Spirit Diseasen sulosointujen tuudittamana, seuranani seuraavankaltaiset unensiniset värssyt:

“Can you feel the pain I feel?
This wound I’ve got will never heal
I’m lost, in the serpent’s own nest”

Teinin mieli on ihmeellinen asia. (Santtu Reinikainen)

Kuuntele albumi Spotifyssä.

Minkä levyn tahtiin sinä nukahdat? Kerro se jutun kommenteissa.