Minulla ei ole mitään – Whitney-puntari pelastaa maanantain

Whitney Houstonilla ei ole mitään, paitsi kylmä.

Whitney Houstonilla ei ole mitään, paitsi kylmä.

Maailmansivu on väärällään poptaivaan tähtösiksi kisaavia laulajia. Yksi kilpailukappale on reality-todellisuussa kuitenkin yli muiden. Sisuskaluja kuohautteleva Whitney Houstonin I Have Nothing sulkeutuu esittäjien suosioon vuosi vuoden jälkeen.

Väristyksiä nostattava kappale kuultiin ensimmäisen kerran marraskuussa 1992 ensi-iltansa saaneessa The Bodyguard -elokuvassa. Seuraavana keväänä single saavutti neljännen sijan Billboard Hot-listalla.

I Have Nothingia on esitetty eri laulukilpailuissa vuodesta 2003 lähtien ja ensimmäisen kerran American Idolissa. Nuorgam sijoitti kisaesitykset Whitney-puntarille sen perusteella, miten paljon ne muistuttavat kappaleen alkuperäisesitystä. Kaikki kisailijat rankattiin samalta viivalta, olivat he sitten Suomesta tai Australiasta, lapsia tai aikuisia. Esitysvideoiden inserttihaastattelut kasvattavat draamankaarta edetessään kohti värisyttävää laulusuoritusta.

Elä esiintyjien mukana, kannusta heidät loistokkaaseen suoritukseen ja nyökyttele tuomareiden kehuille. Kämmentä ei tarvitse viedä näiden esitysten vuoksi otsalle. Luvassa 100-prosenttisia tunnekuohuja. Takki tyhjäksi, kiitos.

SE ALKUPERÄINEN

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#1 LEONA LEWIS

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 JENNIFER HUDSON

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 TAMERA FOSTER

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 JACK VIDGEN

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 TRENEYCE

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 MELANIE AMARO

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 CHARLOTTE & MARY LUY

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 DIANDRA FLORES

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 DANYL JOHNSON

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 SAM BAILEY

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#11 ALYAH KOLF

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#12 JASON VIET

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#13 DIAMOND WHITE

http://www.youtube.com/watch?v=Y2oOqRk0byU

#14 ARISXANDRA

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Eikä unohdeta Christina Aguileraa 13-vuotiaana Mickey Mouse Clubissa

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!