Miksi 1970-luvulla levynsä tehnyt Rodriguez on 2000-luvun vakuuttavin artisti?

Huomenna hän tulee

Huomenna hän tulee.

Jos on nopea, detroitilaisen laulaja-lauluntekijä Sixto Rodriguezin tarinan voi käydä todistamassa Suomen suurimmissa kaupungeissa pyörivässä Oscar-palkitussa dokumentissa Searching for Sugar Man. En syvenny tässä Rodriguezin tarinaan, koska dokumentti on parhaimmillaan neitseellisenä kokemuksena. Todettakoon vain lyhyesti, että 40 vuotta kadoksissa ollut mestari on nyt löytynyt ja meillä on siitä todisteena kaksi albumia – Cold Fact (1970) ja Coming From Reality (1971). Tämä artikkeli käsittelee Rodriguezin kahden levyn ulottuvuuksia ja sitä, miksi niiden löytyminen on niin merkittävä asia.

Jo Rodriguezin debyytillä Cold Factilla on muutamia aivan nerokkaita vetoja. Esimerkiksi dokumenttielokuvassa paljon esillä oleva Crucify Your Mind on tunnelmaltaan ja instrumenttivalinnoiltaan aivan ainutlaatuinen luomus, joka jyrisee pitkään sydänalassa. Se pitää kuulla aina uudestaan.

”Were you tortured by your own thirst
In those pleasures that you seek
That made you Tom the curious
That makes you James the weak?”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kepeästi komppaava I Wonder taas on ehta hittibiisi, joka voisi hieman epäsuoremmilla lyriikoilla kuulua monen 1960-luvun poikabändin ohjelmistoon.

”I wonder how many times you’ve been had
And I wonder how many plans have gone bad
I wonder how many times you had sex
And I wonder do you know who’ll be next
I wonder I wonder wonder I do”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Rodriguezia on verrattu Bob Dylaniin, miehen suurimpien fanien pitäessä häntä jopa Dylania suurempana lahjakkuutena. Debyyttialbumi Cold Fact kuitenkin todistaa, ettei Rodriguezia olisi olemassa tässä muodossa Dylania. Soundimaailmaltaan varsin omaperäinen avausraita Sugar Man vertautuu sisältönsä puolesta Mr. Tambourine Maniin. Vahvimmin esikuvan vaikutuksesta kertoo Etelä-Afrikassa apartheidin vastaiseen liikehdintään vaikuttanut This Is Not a Song, It’s an Outburst: Or, The Establishment Blues, joka on hieman lempeämpi, mutta ilmeinen versio Subterranean Homesick Bluesista.

”The mayor hides the crime rate
council woman hesitates
Public gets irate but forget the vote date
Weatherman complaining, predicted sun, it’s raining
Everyone’s protesting, boyfriend keeps suggesting
you’re not like all of the rest”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Rodriguezin ääni on sekoitus Dylanin käninää ja James Taylorin heleyttä. Lyriikoissaan Rodriguez käyttää 1960-luvun Dylanille tyypillistä abstraktia maalailua, jossa runolliset mielikuvat yhdistyvät eriskummallisiin henkilöhahmoihin ja yhteiskunnallisiin oivalluksiin.

Rodriguez on kuitenkin aito lahjakkuus ja valovuosia edellä Donovanin kaltaisia laskelmoituja Dylan-kopioita. Jo Cold Factilla on havaittavissa merkkejä Rodriguezin monipuolisuudesta, joka puhkeaa loistoonsa kakkosalbumilla Coming From Reality.

Noin kymmenen kuuntelukerran jälkeen on vielä liian aikaista sanoa, mutta on varsin mahdollista, että Coming From Reality on yksi parhaista kuulemistani albumeista – sen muuntautumiskyky ja voima hämmästyttää. Dylanin ohella Rodriguez on saanut vaikutepalettiinsa mukaan myös Cat Stevensin, Van Morrisonin ja Marvin Gayen. Yhdistelmä vakuuttaa ensimmäisestä kappaleesta lähtien – voimallisesti ja herkästi rullaava Climb Up On My Music olisi todennäköisesti kelvannut kenelle tahansa Motown-maestrolle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Balladi-ilmaisun kahta puolta edustavia ironista A Most Disgusting Songia ja kaunosieluista I Think Youta seuraa suomalaisittain mielenkiintoisesti nimetty Heikki’s Suburbia Bus Tour, joka rokkaa varsin 1960-lukulaisesti. Sandrev Lullaby – Lifestyles on aivan upea kehtolaulufuusio, joka on väkevä todistus Rodriguezin kyvyistä tehdä yllättäviäkin rakenneratkaisuja.

It Started Out So Nice on puhdasta Van Morrisonia, mutta koska Rodriguezin ääni ja ilmaisu on niin erilaista kuin Morrisonin, kappale puhkeaa ihan omanlaiseensa herkkyyteen. Morrison-vaikutteet kuuluvat erityisesti biisin lopussa, jossa Rodriguez toistelee kappaleen nimeä kuulaasti väreilevään jousipohjaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

En mainitse tässä jokaista kappaletta, koska minulla on kiire päästä kakkosalbumin aikoinaan päättäneeseen Causeen, joka ansaitsee paikan rock-kaanonissa Like A Rolling Stonen, The Sound Of Silencen ja A Change Is Gonna Comen kaltaisten jättiläisten rinnalla. Cause on armoitettu klassikko, jonka viiltävät viulutaustat ja lohduton aloitus ”Cause I lost my job two weeks before Christmas” vievät korvat ja sydämen mennessään. Kuuntelin kappaleen ensimmäisen kerran suu auki ja toisella kerralla itkin, vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Rodriguezin kohdalla suurin tragedia on, että kun nyt 40 vuoden jälkeen viimein hänestä kuulemme, perintönä on vain kaksi levyä. Mikä musiikillinen shangri-la se olisi ollut, jos albumeita olisi löytynyt 20? Vuonna 2009 uudelleen julkaistu Coming From Reality todistaa tästä, Causen perään on jatkettu kolme Rodriguezin kolmannelle levylle suunniteltua kappaletta Can’t Get Away, Street Boy ja I’ll Slip Away, jotka laajentavat artistin potentiaalia entisestään. Näitä olisi toivonut lisää niin paljon enemmän! Coming From Reality onkin parhaimmillaan juuri uudelleenjulkaisuna, jossa kolmen kappaleen voi kuvitella kuuluvan kakkoslevyn kokonaisuuteen.

Viime vuonna Rodriguezin aikalaiset Dylan, Van Morrison, Leonard Cohen, Neil Young sekä aavistuksen nuoremmat lauluntekijät Bruce Springsteen ja Mark Knopfler tekivät kaikki enemmän tai vähemmän ok:t albumit, mutta kokonaisuuksina ne kuitenkin edustivat mennyttä aikaa kypsyneessä paketissa. Nuoret kyvyt taas etsivät nälkäisinä menneen ajan intensiivisyyttä ja välittömyyttä siinä lähes aina epäonnistuen – musiikkia analysoidaan liikaa, tekijät ovat liian itsetietoisia.

Rodriguezin tasoisen kadonneen artistin löytyminen 40 vuoden takaa tapahtuu vain kerran elämässä ja koska tätä täysin tuoreena aikakoneessa säilynyttä kokemusta voi nyt verrata sekä vanhaan että uuteen musiikkiin, voi tulla siihen johtopäätökseen, että aika ei kultaa muistoja – musiikki yksinkertaisesti oli ennen parempaa.

Sekä Cold Fact että Coming From Reality ovat ilmaisuvoimaltaan ja lyyriseltä sisällöltään ainutlaatuisempia kuin mahdollisesti yksikään 2000-luvulla julkaistu arvostelumenestys. Rodriguez kuulostaa esikuviensa vuoksi tutulta, mutta artistin aitoa elämänjanoa ja omaperäisyyttä sekä kykyä sanoittaa ja säveltää on mahdotonta kiistää. Kokonaisuutena levyiltä puuttuu eloton tuotannollisuus ja taiteellinen laskelmointi.

On häkellyttävää palata aikaan, jossa ei ole elänyt, eikä tässä olomuodossa sisäistänyt edes radion tai musiikkiharrastuksen välityksellä ja kokea se näin tuoreeltaan. Cold Fact on loistava ja vuonna 1971 julkaistu Coming From Reality ylivoimaisesti paras 2000-luvun albumi. Rodriguezin musiikki on täysin odottamaton lahja meille musiikin ylituotannosta kuuroutuneille.

Cold Fact ja Coming From Reality saatavilla ainakin iTunesista.