Alkuvuoden top 50

#27 Fucked Up ja kesä, jolloin David herää eloon

Viime kesän hienoimmat keikat koettiin, kun kanadalainen Fucked Up vyörytti uljasta hardcoreaan ja laulaja Damian Abraham ylvästä vartaloaan Tampereen ja Turun Klubien sekä Helsingin Tavastian innokkaiden yleisöjen ylle.

Raskaampaa kuin joulupukin odotteleminen lapsuudessa on malttaa kesäkuun 7. päivään, kun yhtyeen 78 minuutin ja 18 kappaleen mittainen teemaeepos David Comes to Life ilmestyy.

Vaan onneksi Fucked Up on ymmärtänyt lievittää faniensa tuskaa. Yhtye on paitsi päivittänyt aktiivisesti mainiota Looking for Gold -blogiaan, myös livauttanut nettiin ensimmäisen ennakkokappaleen tulevalta levyltä. Torttuna tortun päälle kanadalaiset julkaisevat Record Store Dayn kunniaksi tulevan levyn sisaralbumin, joka sisältää fiktiivisten punkyhtyeiden kappaleita myyttiseltä vuodelta 1977!

Äärimelodinen mutta tinkimättömän äänekäs The Other Shoe lupailee David Comes to Lifesta albumia, jonka parissa kuluu koko kesä 2011.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Fucked Up – The Other Shoe