Suuri Madonna Countdown

Madonnan singlet paremmuusjärjestyksessä #81–#41: ”Sigmund Freud, analyze this!”

Nuorgamin Suuri Madonna Countdown voi alkaa.

Madonna on määrittänyt populaarikulttuurin trendejä omalla jäljittelemättömällä tavallaan jo 35 vuoden ajan: tyyli-ikoniutta, seksuaalisen vapauden puolesta taistelemista, priimaa popmusiikkia. Nuorgam arvioi kaikki Madonnan 81 suurilla markkina-alueilla ilmestynyttä singleä. Tavoitteena oli löytää Madonnan parhaista paras kappale.

Eräänä talvipäivänä Nuorgam-sylttytehtaalla syntyi järjetön, mutta ihana ajatus: katsoa ja arvioida Madonnan 60-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki hänen tekemänsä tai tähdittämänsä elokuvat.

Projekti osoittautui hankalaksi ja kaikin tavoin järjettömäksi.

Niinpä idea jalostui projektiksi, jossa kuunneltiin joukolla Madonnan kaikki isoilla markkina-alueilla singleinä julkaistut kappaleet (joita oli 81) ja arvioitiin ne kouluarvosanoin.

Iloisessa Facebook-ryhmässä lopulta 38 henkilöä suoritti projektin loppuun. Heidän taustansa Madonnan suhteen oli moninainen: yksi tunsi vain hitit, toinen oli hillitön fani jo 1980-luvulla, kolmas oli lakannut seuraamasta Madonnaa vuosituhannen vaihteessa. Kaikkia yhdisti tänä keväänä aito kiinnostus popin kuningattaren yli kolmen vuosikymmenen ajalle jakautuvaa tuotantoa kohtaan. Lopputulos määräytyi arvosanojen keskiarvon perusteella.

Tässä juttukokonaisuuden ensimmäisessä osassa käydään läpi arviointiprojektissa sijoille 81–41 päätyneet kappaleet Facebook-ryhmästä napatuilla (ja sen kummemmin stilisoimattomilla) kommenteilla ja paljastetaan äänestäjien suosikkikannet Madonnan mittavasta albumituotannosta.

Toisessa osassa julkistetaan kaksikymmentä seuraavaa kappaletta ja kolmannessa sijat 20–11, hieman pidemmin kappalekohtaisin tekstein. Top 10:een sijoittuneista kappaleista ryhmän kirjoitusintoisimmat jäsenet valitsivat itselleen mieluisan ja kirjoittivat siitä pidemmän esseen.

Koko homman tuottajan pallilla hääri Markus Hilden, grafiikat teki Kimmo K. Koskinen. Kappaleet voi kuunnella (Gambleria lukuun ottamatta) oheisesta Spotify-listasta.

Muista Madonna-yö!

Countdownin Top 40 paljastetaan suorassa lähetyksessä Radio Helsingissä tänään perjantaina 11.5. kello 21-02. Ohjelmassa keskustellaan Ray of Lightin merkityksestä, Madonnan suhteesta feminismiin ja vallankäyttöön sekä Madonnasta tyyli-ikonina. Top 40 julkaistaan saitilla osissa siten, että illalla voi lukea tekstit sijoista 40-11 ja aamulla pitkät esseet top tenin kappaleista.

Nauttikaa!

#81 Hey You (2007)

5,08 | vain single

Olen aika heikkoina kaikkiin naiiveihinkin maailmanparannuslauluihin, enkä siis osaa tätäkään vihata. Pohjimmaltaan aivan sympaattinen ja hyväsydäminen laulu! Mutta valitettavasti ihan kamalan epänostattava ja ankea ja vaivaannuttava sävellys. (Mikko Meriläinen)

#80 Revolver (2009)

5,09 | kokoelmalta Celebration

Tätä ei auta yhtään se, että kuuntelin tänään sattuneesta syystä putkeen tuon ajan Rihannan sinkuloita, joista Rude Boy ja Man Down hoitavat Rude Person -jutun helevetin paljon elinvoimaisemmin ja jopa koskettavasti. Joskus on ”uusi biisi kokoelmalevyllä” -kikkakin toiminut, muutenkin kuin bisneslogiikalla, mutta usein käynee niin kuin tässä, että artisti ei albumien välissä lekotellessaan jaksa oikein yrittää. (Gaius Turunen)

#79 Hanky Panky (1990)

5,10 | soundtrackiltä I’m Breathless

Tulee mieleen risteilyjen iltashow’t ja niistä tulee taas mieleen kun skidinä luin jostain Avusta, että Jorma Kääriäinen oli joskus esiintynyt sellaisilla puoli vuotta (?) ja ensimmäisen kuukauden jälkeen harkinnut ranteiden auki viiltämistä kylpyammeessa joka ilta. Taustalaulut saivat nauramaan epäuskoisesti, siitä puoli pistettä. (Maija Ihanainen)

#78 Give Me All Your Luvin’ (2012)

5,30 | albumilta MDNA

Oho, tästähän on mennyt jo kuusi vuotta ja sehän kuuluu mm. tuotannossa (jotenkin kuulostaa muutenkin ihmeen 2000-lukulaiselta huutosakkeineen, olikohan tämä jo ilmestyessään vähän ”vanha”?). Silloin joskus tuntui aika heppoiselta ja jopa vähän kiusalliselta, mutta onhan tässa aivan mainio säkeistö ja juuri sellaiset Nicki Minajin konetuliaseriimit, joista tykkään tosi paljon. (Teemu Fiilin)

#77 Bitch I’m Madonna (2015)

5,39 | albumilta Rebel Heart

Biisin alussa on tällaista Madonna goes PC Music -vibaa, joka kuulostaa ihan lupaavalta, kunnes 38 sekunnin kohdalla toteutuvat yhtäaikaisesti kaikki epätoivoisimmat ideat 2010-luvun popmusiikissa ”Diplo-torvineen” ja biitti-droppeineen. Sitten 74 sekunnista eteenpäin on taas hetken aikaa ihan kivaa, kunnes droppi tulee ja romahduttaa mm. elämänhalun. Ei auta edes Nicki Minaj. Tämmöinen sekamelska, josta erittäin katkonainen start-stop-start-rakenne tekee hyvin vaikeasti nautittavan. Harmi, koska ”säkeistössä” / ”väliosassa” (mikä ikinä se onkaan) on hyvää ideaa. (Antti Lähde)

#76 Turn Up the Radio (2012)

5,62 | albumilta MDNA

Ennalta tuntematon kappale, jonka säkeistöt herättävät oitis kiinnostuksen. Sävelestä löytyy orastava koukku, joka tuntuu lupailevan että kohta räjähtää. Sen jälkeen kaikki jää kuitenkin paikalleen. Kertosäe junnaa pahimman kerran, ja vaikka toisen säkeistön alle sorvattu rytmipohja on kolhoudessaan kiehtova, on kaikki lataus kadonnut siihen tultaessa. Jos kehuin aiemmin Celebrationia kiehtovasta apeudesta, joka syntyy sanoman ja esitystavan välisestä ristiriidasta, tuntuu tässä laulussa vastaava ristiriita kääntyvän itseään vastaan. Sanat vaativat jotakin, mutta esitys jää haluttomaksi hokemiseksi. Tekee mieli huutaa, että älä nyt helvetti ainoastaan puhu siitä radion käynnistämisestä, vaan iske namikat kaakkoon ja anna mennä – TEE JOTAIN! (Hannu Linkola)

#75 American Life (2003)

5,66 | albumilta American Life

Hajosin tyystin jotain viikko sitten, kun Youtube jäi soittamaan Madonnaa ja tämä tuli jatkumossa. Kuinka Madonna saattoi ajatella vuonna 2003, että tämä olisi Frozenin ja Musicin veroinen keulasingle? Todella hämmentynyt ja hämmentävä kappale, jossa sekoitetaan näennäissyvällistä itsetutkiskelua täysin päälleliimattuun yhteiskunnalliseen kritiikkiin. Säkeistöt ovat musiikillisesti ookoo mutta eivät mitenkään muistettavat, ja sitten kertosäkeessä biitti vedetään pois, mikä on absoluuttinen ei-ei, jos haluaa hittiä kirjoittaa. Ja kaiken tämän päälle tulee tuo puheosuus, jossa on ihan kaikki väärin. Mikä tässä kappaleessa on satiiria, mikä on avoimuutta? Mitä meidän pitäisi tästä kaikesta ajatella? (Samuli Knuuti)

#74 Another Suitcase in Another Hall (1996)

6,03 | soundtrackiltä Evita

Tämä on ehkä mun lempibiisejä Evitasta, koska vähän outo ja ei aukea heti ekalla sekunnilla. Mutta vihaan, että Antonio Banderas on laitettu laulamaan kliseisellä espanja-korostuksella englantia. Hän osaa englantia ihan hyvin, toi sai aikaan irvistyksen. (Anna Brotkin)

#73 One More Chance (1995)

6,07 | kokoelmalta Something to Remember

Vähän sellanen demo/outtakes-oloinen raita, ei tämä kuitenkaan tavoita intiimiä fiilistä, vaikka kuinka olisi pelkistetty tuotanto. Madonna ei saanut puhallettua tähän henkeä. Akkaririffi kuulosti vähän [Extremen] More Than Wordsilta, mistä syystä mietin Nuno Bettencourtia liehulettinsä kanssa vispaamassa baarituolilla Madonnan vieressä. Ei nostanut pisteitä se mielikuva. Periaatteessa ihan viehättävä pikku biisi kuitenkin. (Jussi Mäntysaari)

#72 You Must Love Me (1996)

6,09 | soundtrackiltä Evita

Todella mitäänsanomaton sävellys. Mutta hieno, kuumeinen tulkinta ja tunnelma, jota tukee myös biisin lyhyys, alle kolme minuuttia. Kappale jää tavallaan kesken, kuolee käsiin. Biisin nimi on kaunis. (Aki Ala-Kokko)

#71 Fever (1992)

6,13 | albumilta Erotica

Oon aina vihannut Feveriä, tulee mieleen joku ”pikkutuhma” sukkanauhashow Peacock-teatterissa. Yhyi! Kuuntelin just pari viikkoa sitten Erotican ja vaistomaisesti skippasin tämän. Madonnan versio ei ole silti pahimmasta päästä ja tämän coverointi olis voinut johtaa kammottavampiin lopputuloksiin, housebiitti ja laulu on ihan hyvällä tavalla irrallaan toisistaan. (Iida Sofia Hirvonen)

#70 Die Another Day (2002)

6,31 | soundtrackiltä Die Another Day / albumilta American Life

Aikanaan teki ison vaikutuksen se, että Madonna halusi näyttää itsensä ennemmin ”rumana” ”hiessä” ja ”veressä” kuin jossain iltapuvussa lurittelemassa tunnelmallisesti. Nykynäkökulmasta tuntuu myös epätodennäköiseltä, että hänen äänensä olis muka ikinä riittänyt sellaiseen. En ikinä jaksaisi kuunnella tätä biisiä ilman, että katsoisin videota samalla. Silti toivon, että sanoituksien puolesta Madonna liikkuisi nykyään enemmän tämmöisessä laidassa, vähemmän bailaamista ja enemmän ”Sigmund Freud analyse thisiä”! (Maija Ihanainen)

#69 Celebration (2009)

6,34 | kokoelmalta Celebration

Kuulostaa siltä kuin yrittäisi Lauantaidiskossa tunkea päätanssilattian läpi viinilasi kädessä, koska jostain syystä on poistunut Semifinalin keski-ikä-indien turvasta, ja ihmettelee, että miksi hitossa edes olen tässä diskossa ja tajuaa olevansa aivan liian humalassa, kaikki kaverit ovat kadonneet röökille tai jääneet alakerrokseen murjottamaan. Pian joku innokas joraaja keskeyttää ihmettelysi heilauttaessaan sekä oman kaljansa että sinun punaviinisi pitkin paitaasi. Tämän jälkeen hän viimeistelee tunnelman huitaisemalla kyynärpäällä silmäkulmaasi. ”Everybody yeahhhh” ja siirryt ruinaamaan seuraavaa drinkkilippua dj-kopista. (Hanna Valle)

#68 Gambler (1985)

6,50 | soundtrackiltä Vision Quest

Tosi geneerinen biisi, vaikka alku lupaakin tykittelyä. You can’t stop me now -kertsiä olisi voinut tuutata enemmänkin, koska se on tuon höhlän Gambler-huudon sijaan paljon kauniimpi koukku. (Oskari Onninen)

#67 Girl Gone Wild (2012)

6,58 | albumilta MDNA

Minulle tulee tämän kategorian vetäisyistä kiusaantunut olo, mieluummin katsoisin hienotunteisesti muualle. Aloin tässä yhteydessä miettiä vanhenevan naispoptähden dilemmaa. Ihan todella kovasti haluaisin ajatella, ettei kenenkään artistin tarvitse alkaa pukeutua vanhoillisesti ”ikänsä mukaan” tai tuottaa jotenkin muista eroavaa musiikkia, koska on keski-iässä ja siten kelpaamaton olemaan trendin harjalla. Minusta olisi ihan mahtavaa, jos nämä Madonnan ”ikään sopimattomat” tanssivetäisyt olisivat tosi hyviä, mutta kun ne eivät vain ole. Niistä jää tyhjä olo, ne ovat kategoriassaan ennemminkin kopioita kuin vetureita ja Madonna itse ei omaleimaisuudessaan onnistu tuomaan musiikkiinsa mitään mielenkiintoista. Bummer. (Outi Sjöman)

#66 4 Minutes (2008)

6,70 | albumilta Hard Candy

4 Minutes. Lähellä, ei sikaria.

Tämä biisi julkaistiin ainakin noin vuosi liian myöhään, mutta eihän se nyt kymmenen vuoden jälkeen tunnu missään. Soundit ovat tosi vahvasti ajankuvaansa, hyvässä ja pahassa – kapeat synatorvet tuntuvat suoraan GarageBandin paletista otetulta, Timbalandin freaky freaky -maneerit miljoonaan kertaan kuulluilta, mutta toisaalta tässä on myös hyvää r&b-groovea, jolla päivittää Madden soundia. Close, but no cigar. (Niko Vartiainen)

#65 Love Don’t Live Here Anymore (1984/1995)

6,72 | albumilta Like a Virgin / kokoelmalta Something to Remember

Mä oon aina tykänny tästä. Musta tää on jotenki raw. Sillon ku tää kokoelmalevy tuli (olin 11), ni kuuntelin tätä biisiä ihan sikana ja mietin tilanteita mun mielikuvituspoikaystävän (joka oli joku 30-vuotias Hollywood-tähti tms.) kanssa ja miten riipivä rakkaus meillä oli. Uuuuh. (Fanni Mäki)

#64 Causing a Commotion (1987)

6,86 | soundtrackiltä Who’s That Girl

Instrumenttien soundi viehättää todella paljon, ja myös Madonnan laulu, mutta tässä on yhden hyvähkön hokeman ympärille rakennettu karmivan hahmoton möhkäle. Jos en rakastaisi tuota rumpu- ja basso- ja synasoundia, niin tämä olisi viiden pisteen biisi. Lopun jammailuosiosta pientä lisää myös. (Juuso Janhunen)

#63 Nothing Fails (2003)

6,89 | albumilta American Life

Rakastan tätä biisiä! Nyt tulee vähän ylisanoja, mutta muistan, että ostin tämän cd-levyn joskus kolmella eurolla Citymarketin alelaarista ja olin silleen, että ”noh Madonna aivan sama”. Kuuntelin sen ehkä kerran, mutta tähän biisiin palasin usein. En tiedä. ehkä siksi, että tän biisin avulla on helppo uskotella itselle, että homma on ihan hanskassa, vaikka kaikki on ihan päin helvettiä. (Elina Tervonen)

#62 Ghosttown (2015)

6,90 | albumilta Rebel Heart

Aivan jees sävellys, muistan pitäneeni tästä aika paljon ilmestyessään. Tuotanto- ja sovituspuolella olisin kuitenkin lähtenyt ihan toiseen suuntaan, esim rumpubiitti- ja soundit on suht kamalat (toisaalta vuotta myöhemmin tähän olisi laitettu träppihaitsut, joten aivan kaikki ei mennyt). Vähän bulkkista menoa, mutta about sellaista musaa mitä Maddun kenties kannattaa tehdä 60-vuotiaana? (Teemu Fiilin)

#61 Miles Away (2008)

6,92 | albumilta Hard Candy

Tämä on ainoa Hard Candy -biisi, joka mitenkään voi jäädä päässä soimaan. Ehkä jopa levyn paras laulu. Todella toisteinen toki, eikä mitenkään supervahva kappale tosiaankaan. Tykkään siitä, että tämä ei ole ihan pahin freaky freaky -humppa, vaan tässä on ennemmin tällainen löysä ja periksiantanut fiilis. (Ilari Kaarela)

#60 Love Profusion (2003)

6,92 | albumilta American Life

Love Runsaudesta huolimatta biisi sävellykseltään ja sovitukseltaan aika aneeminen, kenties sitten sellainen koukutuksen tila, jossa oikeastaan onkin huono olo, ”gotcha under my skin”. Ihan ok toimiva pop-biisi kuitenkin, vaikkakin kuulostaa vähän kompromisseilta ja sovinnaisuudelta. (Appu Jasu)

#59 Keep It Together (1989)

6,95 | albumilta Like a Prayer

Madonnan varoitus juurettomuutta vastaan ja ihan hyvä Social Message (vähän kadehdinkin sen ilmeisesti hyviä välejä veljiinsä). Albumiversio viitannee tarkoituksella Sly Stonen Family Affairiin, mutta sinkkuversio on vapautuneempi kun ei tarvitse yrittää niin funkya. En tästä oikein innostu, joten pitänee käyttää Janet-barometriä. Rhythm Nationin kuudes ja seitsemäs single olivat Black Cat ja Love Will Never Do (Without You). Hjmm hjmm, vähän vaikeaksi saattaa käydä itse kullakin kuudennen ja seitsemännen sinkun kanssa. (Gaius Turunen)

#58 Hollywood (2003)

6,98 | albumilta American Life

Akustinen ja elektroninen kohtaavat tässä erittäin onnistuneesti. Selvästi paras Madonnan ”tämmöisistä” Mirwaïs-singleistä, kiitettävän vähän turhia kikkailuja. Yhdelläkin sointukierrolla pärjää, jos osaa säveltää, sovittaa ja tuottaa. Madonna vetää hyvin, mutta pluspiste pitää vähentää lopun ”räppi”-pätkästä. Ja mikä tärkeintä: onko siellä väliosassa Beatles-viittaus (”This bird has flown”)? (Antti Lähde)

#57 Don’t Cry for Me Argentina (1996)

6,98 | soundtrackiltä Evita

Todella vahvat joulu- ja Abba-tunnelmat. Hienosti draamankaaren tunteva balladi, joka toimii oikealla hetkellä varmasti vavisuttavalla tavalla. Vähäeleisen dramaattinen, mutta kuitenkin toiveikas ja lohduttava. Madonna tuntuu laulajana tähän biisiin liian heikolta ja detaljivajaalta siltikin. (Hanna Valle)

#56 Masterpiece (2011)

7,00 | soundtrackiltä W.E. / albumilta MDNA

Ensimmäinen kerta kun kuulin tämän, tietoisesti ainakin. Tuotanto – ja varsinkin rumpubiitti – on kammottavan halpa, mutta kappaleessa on silti jotain äärimmäisen kiehtovaa. Joskus olen niin helppo näiden akkarinäppäilyjen äärellä, että naurattaa itseänikin, mutta tässäkin biisissä ko. ratkaisu vei heti mukanaan. Madonna on haavoittuvainen ja auki, mikä on aina viehättävää. (Jussi Mäntysaari)

#55 The Look of Love (1987)

7,05 | soundtrackiltä Who’s That Girl

Tämä on cool, vaikka biisin ”taustakohina” häiritsee, kuin kuuntelisi jotain kulunutta kasettia. Tykkään tämmöisistä kasarin moodyistä downtempo-biiseistä niin paljon enemmän kuin Madonnan balladeista. Voisi olla joltain Anna Dominon levyltä! Tulee mieleen joku kasariagentti trenssi päällä haahuilemassa vesisateessa sanomalehti päänsä päällä. (Iida Sofia Hirvonen)

#54 Jump (2005)

7,10 | albumilta Confessions on a Dance Floor

Kyllä takoo! Tykkään erittäin paljon! Tämä kuuluu joka kesä Punkalaitumella kaverin kotitilalla järjestettävien Kesäjuhlien Traktoridiskon vakiobiiseihin. Tän tahdissa hyppimisen avulla myös testataan vuosittainen kunto. Ikävä kyllä vuosi vuodelta hypyt jää matalammiksi ja lopussa hengästyttää aina vain enemmän. (Hanna Reinikainen)

#53 Bye Bye Baby (1992)

7,13 | albumilta Erotica

Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa 1990-luvun alkuvuosissa tietämättä itsekään miksi. Niinpä laulun jyräbassopoljento kuulostaa riemastuttavan kodikkaalta, upottavaltakin. Kun kappale piipahti aikoinaan radiossa, en saanut siitä mitään irti, mutta jälkikäteen kuunneltuna tässä on yllättävän paljon elementtejä, jotka kasvoivat seuraavina vuosina ajankuviksi. Kyse on tuskin ollut tämän laulun vaikutusvoimasta, mutta kokonaisuudessaan soundi osoittaa miten vahvasti Madonna on ollut tuolloinkin ajan hermoilla.

Sisällöllisesti esitys ei ole kummoinen. Näppärää pikkurienaa ja nautiskelevaltakin kuulostavaa heittäytymistä tulkintarooliin. Ehkä heikoin Erotican singleistä, mutta ajankuvana jollakin tavalla viehättävä. Tämä sointi on olennainen osa nuoruuttani. (Hannu Linkola)

#52 Don’t Tell Me (2000)

7,18 | albumilta Music

Minulle suurin osa Music-levyä tulee aina merkitsemään emansipaatiota, jossa henkilö ilmentää vapaasti omaa seksuaalisuuttaan ja sukupuolisuuttaan, mutta että asiaa on käsitelty hyvin erilaisen konseptin kautta, kuin mitä Madonnalta oli albumin julkaisuun mennessä totuttu vastaanottamaan. Don’t Tell Me on on eräänlainen antiteesi tietyille Madonnan klassikoille, joista varsinkin Open Your Heart käsittelee hyvin samaa aihetta: ilman vastakaikua olevaa rakkautta. ”Don’t you ever tell me love isn’t true, it’s just something that we do-oo” kertoo juuri tuosta päälaellaan olevasta rakkauden riistiriidasta/kaipuusta/tms. ja se jää kaikumaan takaraivoon. (Joonas Saari)

#51 Dress You Up (1984)

7,22 | albumilta Like a Virgin

Täsmää vuoden 1984 musiikin ideaan. Sopivasti liian nopea ja paranee loppua kohti, kun tulee kaikenlaista variaatiota, kitarasooloa ja Look of Love -henkistä huudahtelua ja vuoropuhelua taustalaulajien kanssa. Plussan verran nostin pisteitä viimeisen sekunnin kolmesta iskusta. Näin biisit pitää lopettaa! (Oskari Onninen)

#50 Living for Love (2015)

7,23 | albumilta Rebel Heart

Living for Love. Euhporinen eurodance-euroviisu.

Tykkäsin tästä ilmestyessään! Sijoittuu samaan osastoon aivoissani kuin vaikkapa Loreenin Euphoria eli tällainen eurodance-euroviisu + EDM, jatkuvan nostatuksen ja voimaantumisen kappale. Nyt tässä nimenomaisessa hetkessä kuunneltuna kolisee vähän metallisesti. 2010-luvun Madonnalla ei ole liikaa hyviä hetkiä ollut, mutta tämä on ehdottomasti sellainen. (Hanna Valle)

#49 Angel (1984)

7,24 | albumilta Like a Virgin

Tämähän oli oikein maukasta hattaraa, ameriikanpastillia ja kahden jääpalan verran jäähdytettyä makeaa Sambucaa. Ainoa moitteeni on, että kappaleen olisi pitänyt antaa junnata vielä kauemmin ikään kuin paikallaan, ja antaa kasvaa pienillä variaatioilla vielä isommaksi. Aiwan hywä. (Juuso Janhunen)

#48 I Want You (1995)

7,28 | albumeilta Inner City Blues – The Music of Marvin Gaye ja Something to Remember

Tässä projektin aikana olen aina vain edelleen yllättynyt useiden Madonnan kappaleiden julkaisuvuosista. Monet mieleen tulleet, jollekin tyylille keskeiset kappaleet ovat tulleet samana vuonna, tai joissain tapauksissa jopa myöhemmin. Tämäkin on kuitenkin julkaistu jo hyvissä ajoin ennen pahimpia triphopin jälkihöyryjä, jonne tämän ehkä paremmin tietämättä valitettavan helposti sijoittaisi. Massive Attackin kappaleissa solistit tuntuvat lähes poikkeuksetta todella tarkasti mietityiltä ja eri elementit niin yhtenäisesti toisiaan syleileviltä, että lauluraidalle olisi lähes mahdotonta kuvitella ketään toista. Tässä asiat eivät syystä tai toisesta ole aivan näin. (Jussi Norberg)

#47 Rescue Me (1990)

7,30 | kokoelmalta The Immaculate Collection

Ajan henkeä, isosti. Ennakoi tulevia Madde-singlejä, mutta on jotenkin todella raikkaan kuuloinen. Tämän voisi soittaa peräkkäin Happy Mondaysin Hallelujahin kanssa, samalla tavalla ihanasti soi Korg M1-pianot ja housebiitit. Ei mikään ikimuistettavin Madonna-single, mutta ehkä juuri siksi niin vetoava. Madonna kuulostaa miellyttävän rennolta tässä. (Samuli Sirviö)

#46 Dear Jessie (1989)

7,47 | albumilta Like a Prayer

Olin lähes unohtanut tämän olemassaolon… ehkä siksi ”kylmikset”, chicken-meat-efektit ja väkevät liikutukset heti näin aamutuimaan. Jonkinlainen anomalia Madonnan tuotannossa. Voisi olla sävellyksen ja sovituksen puolesta The Divine Comedyä, kuulen tässä jollain tavalla myös Princeä. Jotenkin tosi kaunis ja onnistunut on tämä jousiin ja perkussioihin perustuva sovitus. Rakastan! (Antti Lähde)

#45 American Pie (2000)

7,47 | soundtrackiltä The Next Best Thing / albumilta Music

Tykkään tästä pulputtelevasta ja kirkkaasta organ-tunnelmasta. Tulee todella nostalginen olo, ikään kuin joku söpö Pokemon-hahmo painelisi studiossa nappuloita. Madonnan laulu kuulostaa eheältä ja vaivattomalta. Ensimmäiset 40 sekuntia soivat kokonaisuudessaan niin melankolisen kevyesti. Keskivälissä tunnelma lässähtää ja menee tasaisesti tampaten loppuun asti. Muistan, että lainasin kirjastosta alkuperäisbiisin sen jälkeen, kun luin lehdestä jonkun kriitikkoäijän sepustuksen, jossa luki ”tätä versiota ei olisi ikinä pitänyt tehdä, paskaa plaaplaa”. Mut enpä tykännyt siitä Donista ollenkaan, nytkin se kuulostaa sellaiselta lukioaikaisen poikaystävän nololta yritykseltä olla poliittisesti woke. (Hanna Valle)

#44 Everybody (1983)

7,51 | albumilta Madonna

Aika friikkiä menoa nykykorvin (toki nuoremmin korvin en lie edes kuullut). Tulee outoja mielleyhtymiä ikivanhasta Faith No Moresta Aavikkoon ja Grandmaster Flashiin. Laulu etenkin kertsissä on ihan kuin samplattua, ja tää hiphopmaisuus ihme kyllä miellyttää aika kovastikin. Tosi outo, jumittava ja tuotannollisesti aika kämäinen biisi, mutta ehkä sen takia just hyvä. Tämä pitää kuunnella todella kovalla. (Kimmo K. Koskinen)

#43 I’ll Remember (1994)

7,56 | soundtrackiltä With Honors

Madonnan balladikauden parempia tuotoksia. Kiva tuotanto, ja minä pidän tuosta alleviivaamattomasta ja avoimesta anti-kertosäkeestä. Juuri sellaista Madonnaa, josta pidän ja jota hän voisi nykyisillä vuosirenkaillaankin tehdä uskottavasti ja taiten. (Samuli Knuuti)

#42 Give It 2 Me (2008)

7,66 | albumilta Hard Candy

Ihan kursorisena Neptunes-kuulijana en ole tästä pätevä sanomaan juuri mitään, mutta jos ei malliesimerkiltä niin ainakin mainiolta sovellukselta tuntuu siitä, miten popbiisissä eri soundeilla distraktoidaan, vähän eksytään ja silti rakennetaan tuntuvasti kasvava hyvä biisi. Blurred Lines/Super Freak/Der Kommissar -urkubiitti huvittaa ja saa toivomaan, että Pharrell julkaisisi vanhoilla päivillään Klaus Wunderlichin tapaan vain hammond/sähköurkuhumppaa. Pidin 4 Minutesia Madonnan uran ”jump the shark” -hetkenä, mikä ei liene relevantti konsepti, koska näin pitkän uran tehnyt voi ehkä hypätä takaisin ja yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa. Tää on korkeampi arvosana kuin millekään rajan tällä puolella olevalle biisille ajattelin antavani. Propsit! (Gaius Turunen)

#41 You’ll See (1995)

7,69 | kokoelmalta Something to Remember

You’ll See. Sopivan kuulas, vahva suoritus.

Eihän tätä kuunnellessa voi olla ihmettelemättä seikkaa, joka on noussut aiemminkin esille, eli sitä, miten kohdehenkilömme teki n. kolmevitosena niin paljon tällaisia vakavikkoballadeja, ja sitten 20 vuotta myöhemmin – BITCH I’M MADONNA. Kyse on varmasti useamman osatekijän summasta, mutta myös siitä kuuluisasta trendienhaistelusta: tämä isojen ja valtaviksi hiteiksi muodostuvien popballadien skene oli ysärillä vielä voimissaan, mutta oikeastaan kuoli sitten 2000-luvun mittaan. Sivumennen sanottuna tuo genre tuotti myös useita aivan hirvittäviä musiikkikappaleita, mutta Madonna välttyi pahimmalta. Tämäkin on kaikessa elektroakustisessa draamassaan kuitenkin sopivan vähäeleisesti toteutettu, eikä Madonna laulajana nyt onneksi pystyisikään olemaan mikään Mariah Carey. Tässä hän tekee just kappaleeseen sopivan kuulaan, vahvan suorituksen. Kertosäkeen vähän kevyempi viba leikkaa säkeistöjen kohtalonomaisuutta onnistuneesti, mutta vähän jähmeä ja apeakin kokonaisuus tämä silti on. (Niko Peltonen)

Bonus! Madonnan-albumien kannet hienousjärjestyksessä!