Suuri Madonna Countdown

Madonnan singlet paremmuusjärjestyksessä, #40–#21: ”Do you like my acid rock?”

Aina Madonna-countdownien saavuttaessa ”puolivälin krouvin”, Madonna sonnustautuu stetsoniin.

Madonna on määrittänyt populaarikulttuurin trendejä omalla jäljittelemättömällä tavallaan jo 35 vuoden ajan: tyyli-ikoniutta, seksuaalisen vapauden puolesta taistelemista, priimaa popmusiikkia. Nuorgam arvioi kaikki Madonnan 81 suurilla markkina-alueilla ilmestynyttä singleä. Tavoitteena oli löytää Madonnan parhaista paras kappale.

Eräänä talvipäivänä Nuorgam-sylttytehtaalla syntyi järjetön, mutta ihana ajatus: katsoa ja arvioida Madonnan 60-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki hänen tekemänsä tai tähdittämänsä elokuvat.

Projekti osoittautui hankalaksi ja kaikin tavoin järjettömäksi.

Niinpä idea jalostui projektiksi, jossa kuunneltiin joukolla Madonnan kaikki isoilla markkina-alueilla singleinä julkaistut kappaleet (joita oli 81) ja arvioitiin ne kouluarvosanoin.

Iloisessa Facebook-ryhmässä lopulta 38 henkilöä suoritti projektin loppuun. Heidän taustansa Madonnan suhteen oli moninainen: yksi tunsi vain hitit, toinen oli hillitön fani jo 1980-luvulla, kolmas oli lakannut seuraamasta Madonnaa vuosituhannen vaihteessa. Kaikkia yhdisti tänä keväänä aito kiinnostus popin kuningattaren yli kolmen vuosikymmenen ajalle jakautuvaa tuotantoa kohtaan. Lopputulos määräytyi arvosanojen keskiarvon perusteella. Koko homman tuottajan pallilla hääri Markus Hilden.

Juttukokonaisuuden toisessa osassa käydään läpi sijat 40–21. Kappaleet voi kuunnella oheisesta Spotify-listasta.

#40 Crazy for You (1985)

7,72 | soundtrackiltä Vision Quest

IHANA! CHEESY! Viaton, vilpitön, uskon tästä jokaisen sanan! Madonna on niin vakuuttava ja mahtava, että järki lähtee! Hikiset tahmatassut, ujous tanssilattialla, liikaa alkoholia ja sokeria, hermostusta, jännitystä, haparoivaa pussailua, täydellinen! Slovarien aatelia! (Mikko Rasila)

#39 Burning Up (1983)

7,79 | albumilta Madonna

Ei hirveän tuttu biisi, mutta äärimmäisen viehättävä tuttavuus! Jotenkin epämadonnamainen biisi, tulee mieleen enemmänkin Blondie tai kotimaamme Mona Carita. Mahtavan tehoton ja demomainen soundi. Tällaista soundia kuka tahansa pystyy tuottamaan nykyään Garagebandilla ja Gigantista ostetulla midikiipparilla. Soundin päällä Madonnan laulu on kuitenkin tehokas ja vakuuttava, kuin lupaus jostain suuresta tulevasta. (Aki Ala-Kokko)

#38 This Used to Be My Playground (1992)

7,80 | vain single

Säkeistön (vai onko se sitten kertosäe, jolla kappale alkaa) melodia ja sointuharmoniat: täyttä kultaa. Kappaleen toinen melodinen osa on vaikeampi. Lähtö siihen on upea, mutta harmillisen hahmottamaksi haahuiluksi se loppua kohden hiipuu. Hieno kappale, jossa olisi ollut potentiaalia vielä suuremmaksikin, jos se olisi maltettu säveltää ”loppuun asti”. Silloin ei tarvisi aina odottaa, että ”tulispa taas se this used to be my -kohta”. Muuten: Jos tästä pyyhkisi ”slovariuden” pois sovittamalla taustalle maltillisen Karibia-sykkeen, tästä voisi saada hyvän Sade-biisin. (Antti Lähde)

#37 Oh Father (1989)

7,80 | albumilta Like a Prayer

Lapsena sain Like a Prayerin joululahjaksi (valemuistovaara!) ja kun omassa huoneessa kelaili kassua, niin kyllähän tämä sieltä B-puolelta herätti huomion, vaikka ei ollutkaan kuin Like a Prayer tai Express Yourself. Olipa ilahduttavaa kuulla tämä biisi luultavasti ekaa kertaa 2000-luvulla. Vähän kuin menisi Helmisimpukkaan ja siellä olisikin se kiva lapsuudenkaveri, jota ei enää edes muistanut. (Matti Markkola)

#36 True Blue (1986)

7,82 | albumilta True Blue

True Blue on itsessään niin heppoinen ja hattarainen, että ilman tuota oikeasti tosi hyvää c-osaa koko biisi vaan karkaisi heliumpallon tapaan taivaan tuuliin. Mutta sitten heti, jos sen kylkeen kääräisee melkein mitä vaan (muita biisejä, hyvän tilanteen, videon, Madonnan esittämään tämän Twin Peaksin kolmoskauden Bang Bang Barissa – miksi tätä ei koskaan tapahtunut?!?) niin yhtäkkiä kaikki on just niin kuin pitääkin ja aivan täydellistä. (Maija Ihanainen)

#35 Who’s That Girl (1987)

7,90 | soundtrackiltä Who’s That Girl

Rumpusoundin, syntetisaattoripulinan ja yleisen pinacoladan pitäisi kaiken järjen mukaan ärsyttää. Mutta kattia kanssa, tämähän on hirvittävän hurmaava ja juuri itsensä kokoinen; kuin La Isla Bonitan koeversio, johon on sattumalta tarttunut sellaista viattomuutta, jonka pidemmälle viety työstäminen olisi armotta nylkenyt pois. Etenkin tuo ”Quién es esa niña?” Kamalaa – ja samalla mykistävän ihanaa! Kyllä, kokonaisuudessa on hankalaa takapainoisuutta, ja kyllä, sävelkulun ja sovituksen suhde jää puolitekoiseksi. Mutta samalla tässä on jotakin, mitä ei missään nimessä saisi muuttaa. Tämä on hyvä juuri näin. (Hannu Linkola)

#34 Get Together (2005)

7,96 | albumilta Confessions on a Dance Floor

Rakastin tätä syvästi silloin, kun tää tuli! Halusin hajota atomeiksi neonvalojen alle tanssilattialla. Haluaisin itse asiassa nytkin kun kuulen tän. IHAN KILLERITANSSIBIISI!! Tuo nostatus ja sitten POW whip ya hair back and forth aaaaahhhh!!! Piti muuttaa numeroa puolikas ylöspäin. Baby we can do it we can do it alright! (Fanni Mäki)

#33 Bedtime Story (1994)

”Bedtime Story tuntuu operoivan jossain määrin länsimaisen biisitajun ulkopuolella, enemmän mantrojen alueella.”

8,11 | albumilta Bedtime Stories

Negatiiviset ensin pois tieltä: kyllähän tämä olisi kuulostanut tippasen geneerisemmältä pari vuotta myöhemmin kun electronica breikkasi. Ja varmaan pitäisi vähän myötähäpeillä siitä, että tästä edelleen nauttii. Mutta en rupea.

Koska vuonna 1994 tää oli kuin Radiomafian iltaohjelmien musiikki olisi tunkeutunut aamu- ja päiväohjelmiin, tekijänä kun oli itse Madonna. (En tiedä soitettiinko tätä päivällä ollenkaan, vaikutelma olisi ehkä sittenkin, että Leena Lehtinen lähinnä soitti illalla.) Björkiä olin kuullut, mutta tämä oli silti jotain muuta: jokseenkin vieraantunut, lievän narkoottinen ja vähäsen pelottavakin.

Ärsyttää se Pitchforkissa jälkikäteen Bedtime Storiesin arvostellut dille, joka piti tätä jonain Violently Happyn heikompana versiona. Ensinnäkin: olin tuolloin jo kuullut Björkiä sen verran, että vaikka pidinkin pirusti, niin hän vaikutti joka biisissä olevan niin syvästi päänsä sisäisissä maailmoissa, ettei Bedtime Story (tai Sweet Intuition) häneltä kuultuna olisi ollut mitään epätavallista. Madonnalta oli.

Tämä on tavallaan kuin Justify My Love vuodelle 1994, hetki jolloin alitajunta ottaa hallinnan ja ollaan lähellä kontrollin menetystä. Erona se, että Justifyssa Madonna säilyttää kontrollin hallitsevalla äänellään. Mutta Björk kirjoitti tämän kritiikkinä Madonnan ylikontrolloitua imagoa vastaan, ja Madonnalle täysi arvostus siitä, että hän lähtee leikkiin mukaan ja luo illuusion täydestä kontrollin puutteesta noine parahduksineen ja vokaalinykimisineen (tuo ensimmäinen ”Let’s… let’s… let’s get unconscious”).

Biisi itsessään: todella hyviä soundeja (handclapit kuulostavat eniten aikansa jutuilta) ja pidän hyvin paljon videon (ja ilmeisesti sanoituksenkin) piirtämästä yhteydestä klubien tajunnanmenetyksen ja sufismin pyörivien dervissien välillä. Justifysta periytyvä antibiisimäisyys ei ole niin vahvaa, mutta hienoa toki sekin, että tässä tunnutaan operoivan jossain määrin länsimaisen biisitajun ulkopuolella, enemmän mantrojen alueella.

Video on aika ihana taidehistoriaromppu, ja varmasti vähän menettänyt vaikutustaan kun tietää mistä visuaaliset lainat ovat. Mutta koneeseen kytketty alitajunta on mahtava idea, ehkäpä arkipäivää, jos ihmisten univaikeudet lisääntyvät entisestään.

Tekotaiteellisuus Maximus, ja tavallaan siksi rakastan. Edelleen käsittämätöntä, että tämä oli mainstreamsingle vuonna 1995 ja että video on edelleenkin kaikkien aikojen neljänneksi kallein. Madonnan oma suuruudenhullu ZTT-projekti. (Gaius Turunen)

#32 Music (2000)

8,12 | albumilta Music

Tykkäsin tästä Musicin muovi-americana-estetiikasta erityisesti Ray of Lightin (joka on siis suosikkialbumejani) ”diippeilyn” jälkeen, koska se jotenkin todisti Madonnan olevan ”aito” omalla megalomaanisella tavallaan. Todella outo biisi ja absurdi, mutta soundi hyvän huumeinen ja menee eteenpäin kuin juna. ”Boogie woogie, do you like my acid rock?” -robottiäänen laulama koukku on tähtihetkiä. (Jaakko Uoti)

#31 Bad Girl (1992)

8,26 | albumilta Erotica

Kenties suosikkibiisini levyltä, joka on jäänyt Madonnan valtakaudelta kaikista vieraimmaksi. Unfinished Sympathy on selvästi noteerattu studion valvomossa, ja sieltä suunnasta on napattu myös ylipitkä mitta, joka vaivaa jokaista Erotican kappaletta. Noin muutenkin Sex-kirjan aiheuttaman kohun aikoihin ”bad girl / drunk by six / kissing somebody else’s lips” kuulostaa liikuttavan viattomalta, ”quaint” kuten britit sanoisivat. (Samuli Knuuti)

#30 What It Feels Like for a Girl (2000)

8,36 | albumilta Music

Tämä on aina ollut mun suosikkeja Musicilta. Ihana, vähän utuinen ja unenomainen tunnelma. Charlotte Gainsbourgin alkupuhe ihana sekin. Säkeistössä Madonna kuulostaa jopa Aimee Mannilta, jota kuuntelin noihin samoihin aikoihin ihan hulluna. Olisi kiva nähdä joku tilasto montako kertaa oon teininä kuunnellu tän levyn läpi. Satoja. Millenniumsoundi on tunnistettava ja itelle vie sellaseen aikaan, kun oli jo ”henkisesti” mielestään aikuinen, mutta kuitenkin vielä vanhempien huomassa vailla huolia, kuudennella luokalla. (Anna Brotkin)

#29 Sorry (2005)

8,42 | albumilta Confessions on a Dance Floor

Rakastan tätä kappaletta! En olisi pahoillani, vaikka kuulisin tämän elämäni jokaisena tulevana bileiltana tanssilattialla. Pet Shop Boysin ruikuttavat lisälyriikat ”I’m sorry, so sorry, please forgive me” tuovat remix-versioon mukavan dialogin ja tavallaan tiettyä syvyyttä. Että niiden jälkeen ei ole enää varma, onko tämä kappaleessa parjattu anteeksipyyntö oikeasti täysin epäaito vai ei. Tässä albumiversiossa en osaa kyseenalaistaa Madonnan sanaa lainkaan. (Ilari Kaarela)

#28 Like a Virgin (1984)

8,45 | albumilta Like a Virgin

Feministileijona popsii puluja pahimpaan nälkäänsä, vaan ei popin kuningattaria.

Madonnan ensimmäinen listaykkönen muistetaan ennen kaikkea Venetsiassa kuvatusta musiikkivideostaan ja videolla käyskennelleestä leijonasta. Nuorgam sai yksinoikeudella Skype-haastattelun musiikkivideolla esiintyneen, eläkepäiviään viettävän leijonan kanssa.

Kun kuulit Like a Virginin ensi kertaa, mitä ajattelit kappaleesta?

Kappale kosketti minua henkilökohtaisesti, etenkin ”I made it through the wilderness” -kohta. Lekottelin kaikessa rauhassa savannilla ja suunnittelin yöllistä saalistusreissua, kun kuvaustiimi lähestyi ja kysyi, haluaisinko tähdittää Madonnan musiikkivideota. Elämä voi todella muuttua keskellä kirkasta päivää. Tunsin oloni aivan uudeksi, ”shiny and new”, niin kuin kappaleessa lauletaan.

Millaista oli työskennellä popin kuningattaren kanssa?

Voi pojat, se oli jännittävää. Ensinnäkään en ollut koskaan käynyt yhdessäkään kaupungissa. Venetsia oli romanttinen ja täynnä historiaa. Näin taideaarteita, pääsin palatseihin ja gondoliajelulle. Myös Madonna oli melkoinen ilmestys, keimaili hääpuvussaan ja pitsiasuissaan. Jokainen päivä hänen seurassaan tuntui siltä kuin olisi muotinäytöksessä. Olin oikeastaan jatkuvan Stendahlin syndrooman vallassa.

Wau, kuulostaa mahtavalta. Eikö kuvauksiin liittynyt mitään hankaluuksia?

Kärsivällisyys oli toisinaan koetuksella. Esimerkiksi otos, jossa heilutan kieltäni musiikin tahdissa, piti kuvata kaksikymmentä kertaa ennen kun Madonna oli tyytyväinen lopputulokseen. Madonna on kuitenkin horoskooppimerkiltään leijona, ja itse leijonana ymmärrän hyvin hänen tarvettaan pitää asiat kontrollissa. Meillä leijonilla on tarkka visio siitä, miltä lopputuloksen pitää näyttää. Vain paras kelpaa.

Mitä mieltä olet Like a Virgin -kappaleesta näin 34 vuoden jälkeen?

Olen suorittanut sukupuolentutkimuksen opintoja, jotta pysyisin paremmin kärryillä ”maailman menosta”. Feministisestä ja kulttuuriteoreettisesta näkökulmasta Like a Virgin on mielenkiintoinen, ei lainkaan yksiselitteinen kappale. Jouduin asiasta itseasiassa kovaan väittelyyn fellow feminist -leijonan kanssa. Hän väitti, että Like a Virgin ihannoi ja vahvistaa neitsyyden konseptia. Heteroilla kun on kummallinen pakkomielle juuri naisoletettujen neitsyyteen. Neitsyyttä pidetään katolilaisessa kulttuurissa arvokkaana”puhtautena”, jota kerran menetettyään ei koskaan saa takaisin. Erittäin ongelmallista ja cis-heteronormatiivista!

Kaverini oli oikeassa, nimenomaan tämä pakkomielle ja yleinen seksikielteisyys on syynä teiniraskauksiin, onnettomiin avioliittoihin ja slut-sheimaukseen. Slut-sheimaus puolestaan aiheuttaa sen, että naiset tuntevat seksuaalisesta aktiivisuudestaan niin suurta syyllisyyttä, etteivät he pysty nauttimaan seksistä. On surullista huomata, että kokonainen kulttuuri on tällaisen toksisen ajattelun lävistämä.

Minusta Madonna tiedosti ongelman ja taisteli provokaatioillaan rohkeasti tekopyhyyttä vastaan. Toki Madonna kunnostautui seksipositiivisuuden puolestapuhujana vasta myöhemmin, mutta taipumukset olivat nähtävissä jo uran alkuaikoina.

Like a Virginillä Madonnan ääni on ironisen kimeä. Miltä tuntuu ”olla kuin neitsyt”? Kyse on oksymoronista, joka ei tarkoita mitään. Jo kappaleen nimi näyttää, että neitsyys ei ole mitenkään”luonnollinen” asia, vaan sosiaalinen konstruktio, joka on purettava.

Tuntuu, että Madonna laulaa sanoja, joita kaksinaismoralistinen uskovainen heteromies haluaisi kuulla. Hän leikkii kulttuurisilla arkkityypeillä ja osoittaa niiden sopimuksenvaraisuudenn. Ihan kuin kaikki aiemmat seksikokemukset voisivat menettää merkityksensä ja nainen olla taas tyhjä taulu, uutta miestä varten tehty ja ”neitsyitä” tässä oikeastaan ollaan. Teeskennellään niin, mennään naimisiiin ja laitetaan häämekko päälle. Valkoinen hääpuku,”koskemattomuuden” symboli, johon sitten tulee ”neitsyyden menetyksen” seurauksena veritahra…

Miehen kokemuksilla ei ole tietenkään mitään väliä, mutta naisen neitsyys, siinä vasta kutkuttava idea. Tavallaan camp-mielessä hupaisaa ja tehokasta myyttien hyödyntämistä, mutta voi herrajumala en kyllä ymmärrä ihmisiä… Onneksi olen leijona!

Tietenkin 1980-luvulla Like a Virginiä pidettiin vain”romanttisena” ja seksikkäänä biisinä, eikä kappale kai omana aikanaan onnistunut dekonstruoimaan neitsyyden konseptia… Vaan mistä minä lopulta tiedän, kuinka vakavasti se yrittikään? Ehkä Madonnakin ajatteli tuolloin, että kyseessä oli vain iloinen ja sopivan huomiota herättävä rakkauslaulu, hän oli kuitenkin nuori ja nouseva artisti. Todellinen win-win-tilanne. Hyvä minun on 30 vuoden jälkeen paatuneena feministi-leijonana analysoida. Muistaakohan Madonna enää edes minua? Joka tapauksessa, 1980-luku oli viatonta, leppoisaa aikaa, mutta tuo viattomuus oli vain näennäistä ja cis-normatiivinen patriarkaat-

No niin, eiköhän tämä luennointi jo riitä.

Anteeksi. Nämä feminismihommat saavat minulta aina kupin menemään nurin.

Ei se mitään. Kysyisin vielä lopuksi, että jos pääsisit uudestaan Venetsiaan, menisitkö?

En missään nimessä! Ruoka oli niin suuri pettymys. Olin kuullut ylistäviä sanoja”italialaisesta keittiöstä”, mutta viides päivä grappaa ja spaghettia tomaattikastikkeella alkoi lähinnä kiukuttaa. Ruokavaliooni kuuluu kotopuolessa antilooppeja, gaselleja ja seeproja, joten kärsin kai jonkinlaisesta puutostilasta. Pahimpaan nälkään napostelin palatsin pihalla köpötteleviä puluja, mutta ne eivät paljoa lämmittäneet. Jossain vaiheessa kieltämättä jopa itse Madonnan syöminen kävi mielessä. En kuitenkaan ikipäivänä olisi voinut tehdä niin popin kuningattarelle! Olen hellä, ystävällinen leijona. (Iida Sofia Hirvonen)

#27 Rain (1992)

8,47 | albumilta Erotica

Muistan, että tätä arvostettiin musiikkimedioissa, toisin kuin Erotica-albumia muuten. (Varmaan siksi, ettei Nainen tässä härskisti pornoillut vaan pysyi mm. ruodussa ja muutenkin tyylikkäänä.) Hyvä snare-soundi pitää kasassa biisin, jonka instrumentaalipuoli on ehkä vähän turhankin vellova. (Sellainen maltillinen, 8- tai 16-osia nypyttävä synabasso olisi voinut tehdä biisille hyvää – varmaan sellaisella höystetyn remixin joku on tehnytkin…) Vähän tylsä, mutta kumminkin hyvä biisi, jossa on korvamatoisa kertosäe, parikin modulaatiota ja ajassa 2:39 nouseva synapörinä, joka on yksi ällistyttävimpiä WTF-hetkiä Madonna singlejen historiassa – ja hyvällä tavalla! (Antti Lähde)

#26 Erotica (1992)

8,51 | albumilta Erotica

Mä en pääse yli enkä ympäri Erotican ja albumin merkityksestä henkilökohtaiseen elämääni viattomassa teini-iässä. Palaan tähän kerta toisensa jälkeen ja jotenkin tämä soundi oli selkeesti aikaansa edellä. Mun mielestä kuulostaa freesiltä edelleen. Madonna on myöhemmin kommentoinut että jengi ”ei tajunnut Eroticaa ja Sexiä”, ja näinhän se varmasti on. Tää on merkittävä kimpale popkulttuuria ja seksin ja seksuaalisuuden kinttupolun perkaamista, että oi dai. Kumarrus kuningattarelle! (Olli-Pekka Kursi)

#25 Take a Bow (1994)

8,55 | albumilta Bedtime Stories

Olin tähän niin pakkomielteisen rakastunut 1990-luvulla, että jo olin etukäteen melko varma että antaisin kympin. Ja onhan se edelleenkin aah. Madonna laulaa upeasti, kertosäe on edelleen miljardin karaatin kultaa, Babyface on mies paikallaan ja sovitus on aasiasävyineen aivan jumalainen. Maddun parhaiden slovareiden (joita on paljon, as we all know) aatelia! (Teemu Fiilin)

#24 Secret (1994)

8,56 | albumilta Bedtime Stories

Vaikea uskoa, että tämä on tullut ennen D’Angelon Brown Sugaria. Videon estetiikka ja biitin soundimaailma luovat yhdessä hyvin voimakkaat neo soul -viitekehykset. En tajunnut tällaista musaa sen ilmestymisaikaan ollenkaan, mutta nyt kun kuuntelee, niin tämä on soundeiltaan, yksityiskohdiltaan ja zeitgeistin aallonharjallaratsastamisominaisuuksiltaan täydellinen kappale. (Juuso Janhunen)

#23 Nothing Really Matters (1998)

8,60 | albumilta Ray of Light

”Nothing takes the past away like the future”. Sanoitus kuulostaa Yogi-teepussien etiketeistä kootuilta, mikä ei kuitenkaan haittaa, koska Ray of Lightin hienous ei tule niinkään siitä, että olisi jotain kumouksellisen ”syvällistä” sanottavaa, vaan yleisen introspektiivisestä ja mystillisestä fiiliksestä. Levyllä tehdyt soundilliset ratkaisut ovat tuon tunnelman saavuttamamiseksi juuri niitä mitä pitääkin. Olen yllättynyt, miten paljon tykkään nyt, bittersweet ja rauhoittavan pimeä fiilis ilman turhaa kikkailua. Tulee myös Björk mieleen. (Iida Sofia Hirvonen)

#22 Holiday (1983)

8,61 | albumilta Madonna

Rakastan! Rakastan tuota bassolinjaa, rakastan hölmöä, naiivia laulua, rakastan helisevää funk-kitaraa. Holiday, Never Gonna Give You Up, Move Your Feet, Inspector Norse – täydellisten pophittien kaanonia, joista kaikissa on jotain sellaista pöhköä euforiaa, mikä iskee syvälle mielihyväkeskukseen. Toki tämä on vähän hitaampi kuin tarvitsisi, mutta toisaalta tahti antaa tilaa nautiskella tuota niin vallan makoisaa bassokuviota. Olisipa margarita, rantatuoli, uima-allas ja liian isot aurinkolasit! (Niko Vartiainen)

#21 Material Girl (1984)

8,62 | albumilta Like a Virgin

Tätä voisi esittää jossain musiikintunnilla esimerkkinä poplaulusta. Sävellys on sinänsä lapsekas roiskaisu, mutta esimerkiksi kertsiin piilotettu nouseva sointukulku ja kuinka se aukeaa koko ajan enemmän, on ihan kultaa. Ja sitten tietenkin teksti, joka on samaa höpöä, mutta täynnä ironisia ja älyllistettäviä silmäniskuja sellaisia etsiville. (Oskari Onninen)