Nuorgamin joulukalenteri 2012

Luukku 2

Onko se Kilpinen? Onko se Samu Sirkka? Ei, se on Leondard Cohen!

Nuorgamin tämän vuoden joulukalenterissa yksi kirjoittaja päivässä esittelee kolme ylistyksen arvoista tämän vuoden albumia sekä halutessaan yhden tänä vuonna ilmestyneen kokoelman, reissuen tai ep:n. Tänään vuorossa Juha Merimaa.

Leonard Cohen: Old Ideas

Kunhan pääsee yli alehallin halpiskokoelmalle sopivalta levykannelta, paljastuu Leonard Cohenin kahdestoista studiolevy yhdeksi komean uran parhaista. Helsingin olympiastadionin kanssa samaa vuosikertaa edustavan miehen ideat voivat olla vanhoja, mutta niistä syntyvät kappaleet iättömiä. Darkness, Amen ja levyn avaava Going Home olisivat helmiä kenen tahansa tulkitsemina, mutta Cohenin rauhallinen puhelaulu ja taustaymusiikoiden hillitty svengi sopivat niihin kuin hattu vanhan herran päähän. Ja levyn päättävässä, parisuhteen ongelmista kertovassa Different Sidesissa on paras tänä vuonna kuulemani kertosäe:

”Both of us say there are laws to obey
But frankly, I don’t like your tone
You want to change the way I make love
I wanna leave it alone”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bob Dylan: Tempest

Dylan voi olla Cohenia seitsemän vuotta nuorempi, mutta Tempestiä kuuntelemalla tätä tuskin uskoo. Jos Old Ideas on levynä ajaton, on Tempest vanha jo syntyessään. Se kuulostaa levyltä, jollaisia 1930-luvun bluesukot olisivat vääntäneet, jos heillä olisi vain ollut käytössään Dylanin levytysbudjetti. Ikä kuuluu myös Dylanin äänessä, mutta toisin kuin Cohen hän ei edes yritä kääntää sitä edukseen vaan kurlaa raspillaan suoraan kuulijaan korvaan: ota tai jätä. Tarjous ei ehkä kuulosta helpolta, mutta ottaminen kannattaa; julma Pay In Blood, eeppinen kolmiodraama Tin Angel ja Muddy Waters -päivitys Eraly Roman Kings ovat väkeviä todistuksia siitä, miksi vanhassa vara voi olla parempi.

http://youtu.be/wdCMNFhkTQU

Patti Smith: Banga

Paitsi että Patti Smith on tämänkertaisesta kolmikosta ainoa, joka vielä voisi olla Suomessa työelämässä (joskin jo kerryttämässä työssä viihtyjien superkertymää), hän myös kuulostaa nuorimmalta. Toisin kuin asemansa hyväksyneissä Dylanissa ja Cohenissa, Pattissa on mukana yhä aito annos hullutta tehdä mitä mieleen juolahtaa. Bangan tähtihetkiä ovat pitkä, improvisointiin perustuva tajunnanvirtateos Constantines Dream sekä toisaalta perinteistä poplaulua muistuttava This Is the Girl, rehelliseltä kuulostava tribuutti Amy Winehouselle. Levyn päättävä After The Goldrush osoittaa myös, ettei Patti ole menettänyt taitoaan tehdä hyviä covereita, vaikka viiden vuoden takainen masentava Twelve antoi jo syytä pelätä moista.

http://youtu.be/o72S2JigEE8