Nuorgamin joulukalenteri 2012

Luukku 17

Tämä mies väittää asuvansa lähelläsi. Aika huolestua?

Nuorgamin levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat päivittäin kolmea vuoden 2012 albumia ja halutessaan yhtä ep:tä, reissueta tai kokoelmaa. Vuorossa Joni Kling.

Death Grips: – The Money Store

Jos Death Grips olisi jouluruoka, se olisi karrelle liekitetty kekripässi pirunmarjahyytelöllä. Stefan ”MC Ride” Burnett on kuin PCP-päissään tarinoiva Uncle Remus ja taustalla Zach Hill takoo punkahtavaa noisepainajaista. Meno yltyi entistä synkemmäksi, kun bändi julkaisi lokakuussa No Love Deep Web -pitkäsoiton omin luvin Creative Commons -lisenssillä (käytäntö, jonka soisi yleistyvän, koska kuka nyt oikeasti lafkoja tarvitsee!?) Money Store on kuitenkin turvallisempi paikka aloittaa tutustuminen yhtyeeseen… Jos turvallisuus nimittäin meinaa sinulle vaikkapa vehkeen työntämistä keittiönlavuaarin jätemyllyyn. Hustle Bones, Punk Weight ja Get Got jyrisevät 2010-luvun sortuvia infrastruktuureja filistiinejä datakultteja. Hacker taas oli viime kesän tarttuvin ja uhkaavin vaihtoehtohitti. Kun Burnett kertosäkeessä mesoaa: ””I’’m in your area, I know the first three numbers””, kannattaa ehkä varmuuden vuoksi vaihtaa PIN-koodit.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Light Asylum: s/t

Vuosi 2012 oli synkähkö sekä levytarjonnassa että julkaistun materiaalin yleistunnelmassa. Tummanpuhuva metallimusiikki puhutteli hevistereitä ja Swans ”ihastutti” möhöilijöitä. Frigidejä elektrolevyjä kuultiin muun muassa Trustilta ja White Carilta, mutta vuoden tanssittavimman darkwave-albumin teki kuitenkin Light Asylum. Tanssilattia tosin kuulostaa miinoitetulta ja Shannon Funchessin jaloissa on bilekorkkareiden sijaan teräsvahvisteiset maihinnousukengät. Bruno Coviellon tuottamat konetaustat nyökkäävät industrialin suuntaan, mutta Light Asylum nousee genrekliseiden yläpuolelle fyysisyydellään. Se onnistuu kuulostamaan yhtä aikaa sekä vintagesyntetisaattoreilta että valtavalta, murisevalta moottoriajoneuvolta tai saksanpaimenkoiratarhalta vailla Murren Murkinaa. Tässä on joulupöydän S&M-kammioksi rakennettu piparkakkutalo. Varo nielaisemasta diskopalloa, sillä se on tehty lasinsiruista.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ceremony: Zoo

Thin Lizzy menee vuonna 1978 Berliinin Hansa-studioille äänittämään mahdollisimman riisutun levyn.  Nauhat hyllytetään, mutta siivooja Harpon T-paidassa löytää ne ja vie kotiin. Tyttöystävä kutoo niistä neuleen, koska on kylmä sota ja ulkona on ihan hiton kylmä kulkea pelkässä Harpo-paidassa. Siivoojasta tulee kuuluisa ja hän pääsee Kaliforniaan siivoamaan. Hän siivoaa Ramonesin studiota End of the Centuryn nauhoituksissa. Phil Spector tulee paikalle ja uhkaa ampua, jos ei saa nättiä neuletta itselleen. Spector antaa neuleen lahjaksi vieraantuneelle tyttärelleen, ettei tämä karkaisi kotoa. Siitä huolimatta (tai juuri siksi) tytär kuitenkin liftaa Wisconsiniin Melvinsin pakussa. Perillä hän vaihtaa paidan Fugazin kasettiin. Se on hänen mielestään aivan kuraa ja hän äänittää päälle My Chemical Romancea. Zoo ei ehkä ole vuoden paras levy, mutta se on parhaiten Rockin Maailman Ytimessä. Zoo on joulupöydän vetelä riisipuuro ja ylikäynyt kotikalja, joita ryystämällä nahkatakkimaukat jaksaa eteenpäin.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS! Four Tet: –Pink

IDM-termi luultavasti keksittiin 1990-luvulla pilkattavaksi vain, jotta se voitaisiin kaivaa 2000-luvulla Kieran Hebdenin Four Tet -nimellä julkaisemaa nörttielectronicaa kuvaamaan. Tai keksikää itse joku parempi ilmaisu. Lopulta sillä ei ole väliä. Vuonna 2012 Four Tet tekee edelleen täysin ylitse muiden olevaa, omalaatuista musiikkiaan – tällä kertaa singleraitoja kokoavan albumin muodossa. Jos vuoden ehdottomasti paras kokoelma ei herätä sympatiaa, olet sinä joulupöydän tunteeton lipeäkolja!
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!