Nuorgamin joulukalenteri 2012

Luukku 12

Makuuhuonepoppari pärjää myös tottumustensa vastaisessa ympäristössä.

Levyjoulukalenterissa kirjoittajat suosittelevat kolmea vuoden 2012 albumia sekä halutessaan yhtä kuluneena vuonna ilmestynyttä uusintajulkaisua, ep:tä tai kokoelmaa. Vuorossa Antti Piirainen.

Sleigh Bells – Reign of Terror

Muistan vielä kun en pitänyt Sleigh Bellsistä. Bändi tuntui typerältä, ja ruksasi kaikki kohdat ”tyhmä trendibändi, joka katoaa ensi vuoteen mennessä” -listassa. En odottanut yhtään mitään Reign of Terrorilta. Tai no, oikeastaan odotin totaalista floppia. Sitä hetkeä kun paljastuisi tämän projektin sisällöttömyys ja joutavuus. Ensikuuntelulta True Shred Guitar vahvisti näkemystäni, mutta siitä eteenpäin tapahtui päinvastaisia asioita. Kappale kappaleelta Sleigh Bells valjasti minut rekensä eteen. Mietin tilanteen kestävän ehkä viikon tai kaksi.  Sittemmin yllätyin suuresti kun huomasin Reign of Terrorin soivan stereoissa, kuulokkeissa ja vaikka missä vielä marraskuullakin. Tämähän on kestänyt kuuntelua kohta vuoden? Tämä, jonka otin arvosteltavaksi hieman ilkikurisesti, odottaen että pääsen haukkumaan sitä? Tässä on oman vuoteni positiivisin yllätys. Se on toistaiseksi ainoa onnistunut Loudness War -fetisointi ja saa kaiken 1980-luvulta tänne asti rantautuneen toimimaan. Jos kosminen oikeus toteutuu, vuonna 2020 puolet näistä lauluista soi amerikkalaislukioiden jalkapallo-otteluiden tauolla ja cheerleaderien viuhkat on korvattu piikkipalloilla. Siinä vaiheessa, kun Demons lähtee soimaan, pelinrakentajankin polvet vapisevat kuin lapsen lusikassa oleva hyytelö Jurassic Parkissa. Jurakaudelta ei kuitenkaan löydy mitään yhtä raskasta kuin Reign of Terror.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Julia Holter – Ekstasis

Ekstasis avautuu kerroksittain. Mitään rakennetta sillä ei ehkä olekaan: Marienbad ja Boy in the Moon sisältävät lukuisia osia, jotka kääntyvät toistensa päälle, vieden ne maisemareittiä kauas lähtöasetelmistaan. Goddess Eyes II tarvitsee vain yhden toistetun virkkeen kasvaakseen ansaittuun kuuden minuutin mittaansa. Für Felix on ilkikurinen runonjulistus tai ehkä naamiaissalissa lausuttu kirous. Kokonaan kuunneltuna olo on kuin satukirjan viemä: tarinat elävät. Itse asiassa, yksittäiset sanat ja tavutkin elävät, kuten Our Sorrowsin kaihoisissa sopraanomaalailuissa. Holter käyttää kummallista äänimaailmaa, jota tuntuu olevan turha selittää. En mieti musiikkia paljoakaan Ekstasisin soidessa: enemmänkin valokuvausta – väittäkääpä että Goddess Eyesin lauluefekti ei kuulosta hopeanitraatille ja saatte suunnastani vain hämmentynyttä tuijotusta –  kuvataidetta, jopa jalometalleja. Sen tunteen valtaan joutuessa olo on kovin lapsenomainen, ja kaikki ympärillä oleva on kiintoisinta koskaan. Tätä levyä on tuskin haitannut pieninkään turha henkinen rajoite, ja Julia itse seisoo sen levyn keskellä tuimana, päättäväisenä ja täynnä pieniä temppuja jotka ällistyttävät kerta toisensa jälkeen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Passion Pit – Gossamer

On aina riskialtista käyttää parhaita melodioitaan: jos levyn laatu ei ole tasainen, se varjostaa vähemmän kehittynyttä materiaalia entisestään. Passion Pitin kaoottisella kakkoslevyllä niin ei käy siksi, että se sisältää enemmän koukkuja kuin troolarilaivasto. Maanis-depressiivinen laulaja Michael Angelakos on sen pääsyötti: jokainen hänen tarinansa kertoo hermoromahduksesta tai sen seurauksista. Tämän takia hellyttävät anteeksipyytelyt uivat ristiin hätähuutojen kanssa. Näin angstista musiikkia voi myydä vain Passion Pitin musiikillisen annin kautta: se on kuin amfetamiinilla maustettua mansikkajäätelöä, vaikutus on pitkäkestoinen ja se alkaa heti. Mutta mitä houkuttavin ulkokuori on petollista, sillä silloin joutuu kuulemaan myös Angelakoksen huolta, jota on paljon. Se on sen arvoista: Gossamer on tämän vuoden melodisen euforian lähde. Hideaway, Mirrored Sea ja It’s Not My Fault I’m Happy pureutuvat suoraan aivokuoreen. Hyvällä onnella ne eivät soi päässäni tähän aikaan ensi vuonna.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS! Atomic Forest: Obsession

Yksi vuoden parhaista uudelleenjulkaisuista löytyi yllättävästä paikasta. Intialainen psykerock-yhtye Atomic Forest oli pitkään Obsession-kappaleensa johdosta ylistetty, mutta mitään tietoa muista mahdollisista levytyksistä ei löytynyt. Onneksi niitä oli, ja viimeinkin tänä vuonna ne ilmestyivät.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!