Lepää rauhassa Pokla, sinä lahjomaton bullshit detector

Pokla on kuollut. Eläköön, Pokla.

”Well, you stood by the door
ticket stubs on the floor
with your lists and things
deciding who’s out & who’s in

Because your unfaltering eye
broke every lie
you guarded the door
and so much more

There was many a night
you gave us quite a fright
but every tantrum you threw
made us care more for you

So to hear that you’ve gone
leaves us all all alone
we all mourn the day
your big heart finally gave way”

(Pokla’s Song)

Tavastian portinvartijana yli kaksikymmentä vuotta toimineen miehenkörilään sydän petti keskiviikon ja torstain välisenä yönä – missäpä muualla kuin Tavastialla.

Pokla oli kuollessaan 52-vuotias. Seuraavassa kuusi Nuorgamin kirjoittajaa kertoo muistonsa rock-Suomen rakastetuimmasta kerberoksesta, joka kohteli lämpimästi myös niitä, jotka joutui käännyttämään Tavastian ovelta. He saivat sekunnin aikaa poistua.

Turvallisesti kotiin asti

”Vartuin ravintolaikään vuonna 1992 ja olen hyvinkin ahkera käymään rokkikeikoilla. Helsingin rokkipyhätössä käyntieni määrä on taatusti kolminumeroinen luku, ja useimmiten ovea vartioi legendaarinen Pokla. Koska olin lähes poikkeuksetta liikkeellä selvänä ja työtehtävissä, ylilyönneiltä on vältytty ja Poklan kanssa kanssakäyminen on sujunut aina kunnioittavissa merkeissä.

Monesti on tullut lähdettyä keikoilta pois esityksen ollessa vielä kesken, ei varsinaisesti sen takia, että välttäisin narikkaan syntyvän ruuhkan vaan siksi, että ehtisin viettämään poistuessani pienen rupattelutuokion suosikkiovimieheni kanssa. Moneen otteeseen puhuttiin siitä, että menisin ottamaan Poklan perheestä kuvan heidän kotiinsa. Valitettavasti tämä ajatus jäi ainoastaan puheen tasolle. Poklahan ei juurikaan valokuvattavana olemisesta pitänyt, ja varsinkin siitä syystä tuo ehdotus tuntui hirmuisen suurelta kunnianosoitukselta meikäläistä kohtaan.

Kun Facebookiin oli avattu Poklan fanitussivut, isäntä naureskeli, että kaikenlaista sitä keksitäänkin. Keskustelun kuluessa Pokla ehdotti, että voisin joskus ottaa hänestä kuvia työn touhussa, mutta kuvat pitäisi ottaa siten, ettei hän itse huomaa olevansa kuvattavana. Nuo salakuvatkin jäivät lopulta ottamatta, mikä harmittaa kovasti sekin.

Pokla oli monesti oikeasti huolissaan yöllisistä automatkoistani kotiin keikoilta ja muistutti usein, että ajisin rauhallisesti ja pysähtyisin tarpeeksi usein taukopaikoille, ettei väsymys yllätä kesken ajon. Pokla halusi, että Tavastian asiakkaat pääsisivät turvallisesti kotiin asti. Nyt tätä hienoa ja huolehtivaista miestä on kova ikävä. Rauhaisaa lepoa. – Tomi Palsa

Antropologisella aitiopaikalla

”Puolisoni oli aika raskaana toisen lapsemme kanssa. Saimme vanhemman lapseni vanhemmilleni hoitoon ja kävimme leffassa katsomassa Star Trekin. Leffan jälkeen suuntasimme kohti Kosmosta, mutta matkalla yllätti vessahätä, kuten noissa tilanteissa usein.

Ilves oli sopivasti hollilla.

Jäin tiskin tienoille odottamaan ja Pokla käveli sisään. Tuli juttelemaan ja kyseli, mikä on meno. Selitin, että meillä oli vapaailta. Pokla kauhistui. ’Et kai tuo vapaailtana vaimoa tänne? Täähän on vain Ilves! Täällä tulee tutut koko ajan keskeyttämään ja jengi vain kittaa bisseä! Nyt menette heti johonkin hienoon ravintolaan, ja käytät sitten vähintään 100 euroa ateriaan.”

Selitin, että olimme matkalla Kosmokseen. Se sai hyväksynnän. Muistaakseni sain vielä suosituksia ruokalistaltakin. Kun puolisoni tuli vessasta, Pokla paimensi meidät esittelyjen jälkeen ulos.

Kosmos oli ikävä kyllä täynnä, mutta vietimme kivan illan Zinnkellerissä.

Tämä oli vain yksi tusinoista hienoista hetkistä Poklan kanssa. Tavastialla soittaessa tai siellä muiden bändejä katsoessa tuli käytyä monia hauskoja keskusteluja. Miehellä oli hieno antropologinen silmä ja aitiopaikka tarkkailla poppariheimon käyttäytymistä.

Ja Pokla oikeasti tykkäsi ja välitti ihmisistä. – Arttu Tolonen

Tasapuolisuuden ruumiillistuma

”Kun kaveripiirini alkoi teini-iässä ravata väärillä pahveilla Tavastialla, alkoi myös koulumme käytävillä pelokas kuiskinta ’läskipoken’ kamaluudesta. Tuon vuorenkokoisen kerberoksen maine saavutti välittömästi mytologiset mittasuhteet.

Menin itse ensimmäistä kertaa Tavastialle noin 16-vuotiaana. Ovella ojensin pari vuotta vanhemman kaverin paperit tärisevin käsin ’läskipokelle’, ja ikuisuudelta tuntuneen ajan hän tutki niitä, vuorotteli katsettaan niiden ja kasvojeni välillä. Kelasin mielessäni läpi kaikki kavereilta kuullut tarinat niska–perse-metodin hyötykäytöstä. Lähes itkin.

Kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, mies vinkkasi minut eteenpäin.

Tätä jatkui, kunnes olin täysi-ikäinen. Pitämällä matalaa profiilia ja käyttäytymällä kunniallisesti huomasin, ettei tuota yrmyä jättiä tarvinnutkaan pelätä. Ainoastaan kunnioittaa.

Muutaman seuraavan vuoden aikana aloin ravata Tavastialla ja Semifinalissa soittohommissa enemmänkin, ja vähitellen ’läskipoke’ sai nimen Pokla. Sain myös Tavastialle VIP-kortin, jonka ansiosta aloin käydä paikassa hieman useammin. Melko nopeasti sain huomata, että oma naama oli jäänyt Poklan mieleen sisäänhoputtavien murahdusten vaihtuessa tervehdyksiin ja jopa pieniin juttutuokioihin.

Parhaat Pokla-muistot liittyvät kuitenkin lähes poikkeuksetta hetkiin pari tuntia ennen Tavastian aukeamista, jolloin ala- ja yläkerran bändeillä on tapana nauttia Ilveksen keittiön antimista Tavastian baarin puolella. Yleensä tuohon lounaaseen sisältyi Poklan taidonnäyte siitä, miten paimennetaan apinalaumaa, joita myös muusikoiksi kutsutaan. Jos olit väärässä paikassa väärään aikaan tai olit jättänyt kitaralaukkusi keskelle lattiaa, tuli sanomista riippumatta siitä, olitko listakärjessä roikkuva maailmantähti tai ensimmäisellä Tavastian-keikalla oleva demobändi.

Tähän kiteytyykin Poklan hienous ihmisenä ja järjestysmiehenä: hän ei koskaan kumarrellut ketään, vaan Mustanaamion tavoin oli hyvä hyville ja kova koville. Jos tulit Tavastialle sekoilemaan, oli toinen käsi perseellä, toinen niskavilloissa. Mutta jos johdonmukaisesti käyttäydyit hyvin ja kunnioittavasti, sait tuntea miehen, jolla oli suuren ruumiin sisällä jättimäinen sydän.

Upea mies, yksi hienoimmista. – Tommi Forsström

Bullshit detector

”Nuorempana sitä pelkäsi. Iso, kunnioitusta herättävä hahmo. Lippua ojensi ja laski mielessään, että ’oonko mä nyt oikeasti täysi-ikäinen’, kun Pokla mittaili sisääntulijaa sanaakaan sanomatta. Tälle kaverille ei halunnut alkaa selitellä.

Myöhemmin, kun Tavastialla alkoi rampata työn merkeissä ja nimi ja naama alkoi tulla Poklalle tututksi, sisältyi kohtaamiseen aina mukavaa sanailua. Pokla muisti ja osasi ironisoida, heitti pokerinaamalla mitä villeimpiä heittoja ja jäi tuijottamaan kivikasvoisesti, vaikka silmissä jo karehti nauru.

Pokla ei usein tullut katsomaan bändiä, mutta kun tuo karhumainen hahmo ilmestyi keikan loppupuolella salin lavanpäisen oven aukkoon, teki mieli juosta lavalle ja huutaa joka muusikolle erikseen: ’Hei! Pokla approves!’

Pokla oli enemmän kuin ovimies. Pokla oli portinvartija. Bullshit detector. Isähahmo. Kova, mutta sisältä nallemaisen lempeä.

Muistan kerran, kun yritin saada ystäväni vaimoa sisälle loppuunmyydylle keikalle. Itsellä toimi jo silloin legendaarinen ’Poklan naamavippi’, eli sisälle pääsi Poklan nakatessa laiskasti niskaansa narikan suuntaan, jos vaikutti siltä, että oli edes marginaalisesti oikealla asialla.

Ystäviin ja niiden vaimoihin se ei välttämättä toiminut, huomasin sen karvaasti yrittäessäni puhua valtalehden kriitikon vaimoa sisään. ’Otto Talvion vaimo, vittu mitä paskaa… Pfft! Kaikkea te yritättekin…’

Olimme jo kävelemässä pois, kun Pokla huusi ’hei’ ja nyökkäsi niskallaan taas kerran narikalle päin. ’Menkää nyt siitä sitten’, mies sanoi näennäisen kyllästyneesti.

Kun käännyin narikalta katsomaan ovelle päin, Pokla nosti kaksi oikean kätensä sormea otsaansa ja heilautti ne alas viekkaasti hymyillen.

Tuo kuva on tänään mielessäni.

Hyvää matkaa, iso mies. Ja älä jää taivaan porteille passiin tai meistä ei kukaan pääse tässä kunnossa sisään. – Jean Ramsay

Ei sanoja, ei epäselvyyksiä

”Kunnioitan harvaa järjestyksenvalvojaa. Heidän potentiaalisen väkivaltaiset jääkaappi-pakastin-ulkomuotonsa aiheuttavat minussa lähtökohtaista ynseyttä. Kun ulkomuoto yhdistyy heikkoihin asiakaspalvelutaitoihin, on negatiivisen asenteen rakennepiirros valmis.

Poklaa kunnioitin ja arvostin aina. Aina tarkoittaa niitä muutamaa täysi-ikäistä vuotta, jolloin hän oli Tavastian ovensuussa ohjaamassa minua viileästi kohti narikkaa. Pokla näytti aina siltä, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa, millainen nuori sälli tänne nyt tulee. Silti ymmärsi sanomattakin, ettei tälle kannattanut urputtaa.

Suurin rikkeeni taisi olla yritys mennä juoman kanssa tupakkapaikalle. Pokla nappasi minua hauiksesta ja osoitti juomanarikkaa. Ei sanoja, muttei epäselvyyksiäkään. Poklan auktoriteetti piili pelkässä läsnäolossa. Ulkonaisen kiinnostuksen puute ei ollut huonoa käytöstä. Se oli ammattitaitoa.

En tuntenut Poklaa, kuten ei moni muukaan. Silti minusta tuntuu, että olen menettänyt jotain. Tavastialla käymisestä on kadonnut tärkeä yksityiskohta. – Joonas Kuisma

Lahjomaton, järkkymätön

”Ei liene mikään sattuma, että maailman nihkeintä ’asiakaspalvelua’ tarjoavan Tavastian ovea vartioi 21 vuoden ajan maailman nihkein ovimies. Nihkeällä en tosin tässä kontekstissa tarkoita ankeaa ja huumorintajutonta hiekkapillua, vaan aivan uskomattoman tinkimätöntä vanhan koulun portinvartijaa, jonka suosio ei ollut ostettavissa millään maailman valuutalla.

Muistan aluksi pitäneeni Poklaa ylemmyydentuntoisena kusipäänä. Kun yritin Tavastialle ensimmäistä kertaa aivan liian nuorena ja aivan liian humalassa, Pokla teki minulle salamannopean analyysin ja vähintään yhtä salamannopean tuomion: ’Sulla on sekunti aikaa poistua tästä jonosta.’

Kun seuraavan kerran yritin Tavastialle, tunnelma oli jokseenkin kuumottava. Muistan hikoilleeni Tavastian eteiskäytävässä, miettineeni fiksuja aloitusrepliikkejä ja skarpanneeni niin helvetisti. Poklan eteen päästyäni mies ei kuitenkaan sanonut mitään. Kunhan vilkaisi nopeasti kasvoihin, tsekkasi lipun ja nyökkäsi sisään. Pois lähdettyäni muistan saaneeni herralta pikaisen hyvänyöntoivotuksen Ilta-Sanomien takaa – aivan kuten joka ikinen keikkailta sen jälkeen.

Kun kävin Tavastialla tekemässä livearvioita Rumbaan, oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ettei nimeäni koskaan löytynyt listalta. Kun näin kävi ensimmäisen kerran, Poklan reaktio oli järkkymätön: sisään ei olisi mitään asiaa niin kauan, kun nimeä ei listalta löytynyt.

Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, Pokla alkoi näyttää kärsivältä aina minut nähdessään. Seurauksena oli, ettei hän enää joka kerta jaksanut kysyä listapaikastani – kunhan huitaisi kädellään hyväksynnän merkiksi ja murahti jotain tyyliin ’tuu ny vittu sisään’.

Sittemmin aloin todella pitää tästä Bandidos-kerholaiselta näyttävästä herrasmiehestä. Pokla oli ihminen, jota ei pystynyt kosiskelemaan millään tavalla, mutta joka ajan kanssa osoittautui aivan helvetin lämpimäksi ihmiseksi.

Kun seuraavan kerran menen Tavastialle, baarin kynnys tulee olemaan todella raskas ylittää. – Mervi Vuorela

Bonus!

Jean Ramsay sävelsi ja äänitti kappaleen Pokla’s Song vain tunteja sen jälkeen, kun hän kuuli Poklan kuolemasta.