Leonard Cohenin lyriikoiden kymmenet kasvot

Onko se Kilpinen? Onko se Samu Sirkka? Ei, se on Leondard Cohen!

Lyriikoiden kuuntelematta jättäminen vie pois suuren osan joidenkin laulujen sisällöstä, mutta Leonard Cohenin laulujen tapauksessa se vie kaiken arvokkaimman. Tässä sunnuntain konsertin kunniaksi kymmenen kappaletta, jotka valaisevat veteraanilaulajan kykyä pukea mitä hankalimpia, yllättävimpiä ja hieman häpeiltyjäkin tunteita hienoiksi, välillä todella julmiksikin lauluiksi.

#10 Master Song (Songs of Leonard Cohen, 1968)

Edes ensimmäisella levyllä ei kestä kauaa, että herran tunnetuimman kappaleen Suzannen kaiho katoaisi. Sen jälkeen tärähtää heti hankala, moniulotteinen Master Song, joka vaatisi oman esseensä. Tilan puutteesta johtuen on helpompaa lajitella se samaan pinoon Famous Blue Raincoatin kanssa: kolmiodraamoihin pureutuviin lauluihin, mutta kertojan ääni jää tässä etäisemmäksi ja häiritsevämmäksi. Ja sekin on vain yksi tulkinta – teksti notkuu upeita vertauksia, mutta harva niistä on yksiselitteinen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 Dress Rehearsal Rag (Songs of Love and Hate, 1971)

Löytyykö itsestäänselvempää kappaletta tähän listaan, voisi kysyä. Songs of Love and Haten itsemurhatarina kerrotaan kaikki yksityiskohdat läpikäyvänä, pilkkaavana sormenosoitteluna. Äänensävy muuttuu todella ilkeäksi siinä vaiheessa, kun laulaja myhäilee henkilölle, joka ei uskalla edes päästää irti elämästään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Field Commander Cohen (New Skin for the Old Ceremony, 1974)

New Skin for the Old Ceremony tuntui usein käsittelevän rakkautta pelkkänä strategiana, ja Field Commanderilla Cohen vie sen äärimmilleen. Teksti voisi olla yhtä hyvin agenttielokuvan juoniselostus, mutta silloinkin sen päähenkilö jää huokailemaan rakkaansa perään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Sing Another Song, Boys (Songs of Love and Hate, 1971)

Alusta asti tuhoon tuomittu rakkaus käydään läpi pessimismin syövyttämällä tavalla. Lähes absurdit yksityiskohdat (”She waves a nazi dagger”) sävyttävät tarpeeksi nähnyttä ja tarpeekseen saanutta katkeraa kerrontaa. Ja se laulu ei pääty onnellisesti, kuten lopun lähes dementoitunut fatalistien kuoro viestisi täysin ilman sanojakin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#6 Don’t Go Home with Your Hard-On (Death of a Ladies’ Man, 1977)

Nomen est omen. Herran ainoa yritys pornofunkin (kyllä, luit oikein) osa-alueella on yhä kahjo mestariteos. Allen Ginsberg ja Bob Dylan tukenaan kertosäe muuttuu niin rempseäksi, että viskin ja eritteiden haju leijuu kaiuttimista äänenvoimakkuuden ollessa tarpeeksi korkealla. Valitettavasti Helsinki tuskin pääsee nauttimaan tästä harvoin esitetystä yllätyksestä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Please Don’t Pass Me By (A Disgrace) (Live Songs, 1973)

Live Songs tarjoili huomattavasti hienoja uusia kappaleita, mutta kuka niitä muistaa niin hyvin? Tämä 13-minuuttinen tuskanhuuto on yhä intensiivisimpiä hetkiä herran koko tuotannossa, ja sen pitäisi sanoa tarpeeksi. Puoliksi monologi, puoliksi varoitus siitä, kuinka kuka tahansa voi päätyä sokeana kadunkulmaan: tämä on Cohenin pisin yksittäinen lyriikka.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Diamonds in the Mine (Songs of Love and Hate, 1971)

Vahingonilo on paras ilo, mutta kappale, joka kertoo hedelmättömästä naisesta, haastaa hyvän maun rajat. Ja sitten vielä lääkäriä ylistetään sterilisoinnista. Latentti seksuaalisuus on joka puolella, tyhjistä suklaarasioista katkenneisiin raajoihin. Yli puolet kappaleesta on lähinnä naurun sävyttämää ulvomista, eikä pirteän iloinen folk-tausta voi muuta kuin tehdä kaikesta vielä tyrmistyttävämmän kuuloista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Story of Isaac (Songs from a Room, 1969)

Pienuuden tunne on kovin suhteellinen, eikä uhrilahjana oleminen eroa yksilötasolla sodassa kuolemisesta sitten millään tavoin. Puoliksi kuuluisaan Raamatun tarinaan, ja puoliksi sotajoukkojen molemminpuolisen pelkoon nojautuva Story of Isaac sisältää lopussa Cohenin synkimmät sanat: riikinkukon pyrstö vertautuu ydinaseeseen, kauhuun, jolta kummatkaan, sodan tai rauhan miehet eivät ole turvassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Memories (Death of a Ladies’ Man, 1977)

Räkäinen juoppolaulu, jota Phil Spectorin tuotanto mädättää entisestään, tämä Death of a Ladies’ Manin keskipiste on häpeämättömyydessään sanoja uhmaavalla tasolla. Tanssilattialla soi kappale nimeltä Jezebel, Leonardin asuun kuuluu rautaristi, ja ainoa asia mikä kiinnostaa on vaaleahiuksisen kaunottaren näkeminen alastomana. Mutta kuinka häkellyttävän mukaansatempaavaa se kaikki onkaan.

http://www.youtube.com/watch?v=VI_JPYufSXM

#1 One of Us Cannot Be Wrong (Songs of Leonard Cohen, 1968)

Ja lopuksi ensilevyn viimeinen kappale. Kaikki listalla sitä edeltävät kappaleet tuntuvat paljon enemmän todellisuuteen nojaavilta. Tämä tarina on enemmänkin laskuhumalassa kerrottu monologi, jonka kohde ei tule ikinä edes kuulemaan sanoja – koska Cohen, yrityksistään huolimatta, ei löydä etsimäänsä. Lopun huudot ovat traagisen yksinäisiä; ei ihmetytä ollenkaan, että useammat ovat sanoneet ettei tätä levyä kestä kokonaan selvin päin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Leonard Cohen Sonera Stadiumilla sunnuntaina 2.9. klo 19