Large talk: vieraana Damian Abraham

Jos Damian Abraham tapaisi itsensä pimeällä kujalla, hän säikähtäisi kuoliaaksi.

Nyt jos koskaan kannattaa tehdä ekskursio Jyväskylään! Lutakko liekeissä -tapahtumassa lauantaina esiintyvän Fucked Upin keulahahmon Damian ”Pink Eyes” Abrahamin mukaan siellä soittava yhtye ei enää kauaa pystyssä pysy. Solisti puhui Nuorgamille inhostaan bändikavereitaan kohtaan, hehkutti niin suomalaista hardcorea kuin Adeleakin ja kertoi haaveilevansa taas päivätöistä.

Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?

”Tuo on vaikea kysymys. Luultavasti Sonic Youthin Schizophreniaa. Rakastan sitä ehkä juuri siksi, että olen kuunnellut sitä niin paljon – ja juuri silloin, kun aloin innostua punkista ja vaihtoehtomusasta ja oikeasti löytää uutta musiikkia. Biisi soi kiertuedokkari 1991 – The Year Punk Broken alussa, jonka näin kaverin suosituksesta, ja se sai minut koukutettua muuhun kuin valtavirtamusiikkiin. Siihen asti olin kuunnellut klassista rockia, ja tämä oli ensimmäinen tuntemani bändi, joka ei tullut tutuksi televisiosta tai vanhempieni kautta. Ja onhan se myös loistava kappale!”

http://www.youtube.com/watch?v=QwU9tKOmHfk&ob=av2n

Fucked Up on leimattu hardcoreksi, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä. Olette liian hc:ta popiksi ja liian poppia hc:ksi. Miten itse näet teidät?

”Pidän meitä yhä hardcore-bändinä. Sehän on genre, jonka määrittelevät toiset ihmiset. Et ole hardcore, vaikka väittäisit olevasi, elleivät myös muut tunnusta tätä. Eri asia esimerkiksi räpissä: huonokin räp on silti räppiä. Luulen, että Fucked Up on vain luontaisesti edennyt tähän suuntaan: emme ole halunneet jämähtää samaan, vaan aina kokeilla jotain uutta. Katson yhtyeitä, kuten Hüsker Dü ja Integrity – ne ovat bändejä, jotka ovat aina kokeilleet uusia asioita. Tavallaan me olemme nyt siinä samassa vaiheessa, jossa ei oikein tiedä, miksi tekemisiään pitäisi kutsua. Silti musiikkimme on mielestäni hc:ta, koska läsnä on yhä paljon ydinarvojamme ja musiikillisia esikuviamme.”

Missä Fucked Up on viiden tai kymmenen vuoden päästä?

”Hajonnut, jo aikaa sitten. Olen aika varma siitä. Nautin kyllä yhtyeistä, jotka ovat jatkaneet pitkään, mutta yleensä jäsenten välinen luova dynamiikka alkaa ajan myötä haihtua. Ja siksi bändin julkaisevat paljon keskivertoja levyjä myöhemmin urallaan – he eivät enää toimi yhdessä samalla tavalla kuin ennen. Haluan varmistaa, ettei meille käy samoin. Vaikka tietysti jotkut sanovat, että niin on jo käynyt, ja että meidän olisi pitänyt hajota jo toisen seiskatuumaisemme jälkeen, hah! Ja siitä on siis jo kymmenen vuotta! Mutta luulen, että päädymme lopulta pisteeseen, jossa musiikin tekeminen yhdessä ei tunnu enää oikealta ratkaisulta. Se saattaa tulla jo seuraavan albumin kohdalla. Ja siihen päättyy myös yhtyeen tarina.”

Miten yhtyeen dynamiikka sitten toimii? Tuletteko toimeen?

”Emme oikeastaan. Meillä on tietenkin hetkemme, mutta kymmenen vuoden jälkeen olemme kasvaneet täysin erilleen toisistamme. Niinhän useimmille käy tässä ajassa: varmasti suurin osa meistä on menettänyt ystäviään tai eronnut kymmenen vuoden aikana. Bändin jäseniä kiinnostaa täysin eri asiat. Mutta samaan aikaan se on saanut meidät toimimaan yhdessä melkeinpä paremmin, koska emme enää tappele: me vain annamme toistemme olla olemassa ja teemme omia asioitamme. Joten ei, en kutsuisi meitä ystäviksi. Luulen, että muut bändin jäsenet halveksuvat minua, koska minulla on perhe ja toinen työ, ja minä halveksun heitä siitä, että he pitävät minut erossa perheestäni. Mutta samaan aikaan me kaikki rakastamme tätä yhtyettä, tekemäämme musiikkia ja ihmisille esiintymistä – emme vain toisiamme.”

Miten isäksi tuleminen on muuttanut sinua?

”Ainakin se on muuttanut prioriteettejani ja varmasti antanut uutta perspektiiviä asioihin. Tietyt asiat tulevat lapsen myötä tärkeämmiksi, kuten rahan tienaaminen. Fucked Upin kautta tienaamme juuri sen verran, että pysymme hengissä. Tekisin luultavasti parempaa tiliä tavallisessa myyntityössä. Onhan se uskomatonta, kun sinulle tarjotaan tällainen elämäntyyli: pääset kiertämään maailmaa ja esiintymään ihmisille. Sen vaihtokaupan tekee nuorempana mielellään. Mutta kun elämääsi ilmestyy tämä pieni kaveri, josta sinun täytyy pitää huolta, muuttuu yhtäkkiä kaikki. Nyt minun täytyy ajatella hänen koulutustaan, suuremman talon ostamista ja niin edelleen. Kaikki ne asiat, joita joskus pidin inhottavina ja joihin en olisi koskaan suostunut – kuten järjestetyllä pakettikiertueella esiintyminen tai musiikin myyminen elokuvaan tai mainokseen – alkavat tuntua varteenotettavilta vaihtoehdoilta, kun joudun siinä sivussa elättämään pientä muksua. Lapsen saaminen on vaikuttanut myös suhtautumiseeni yhtyettä kohtaan. Rakastan keikkailua ja uusien ihmisten tapaamista, mutta inhoan olla erossa perheestäni. Ja se muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Ennen ajattelin, että haluan jatkaa tätä niin pitkään kuin mahdollista – nyt kaipaan ison osan ajasta kotiin. Ja vaikka kuinka arvostan kiertue-elämää ja ihmisten tapaamista, en halua tehdä tätä näin paljon tulevaisuudessa. Ja tämä on vaikuttanut myös tunnelmaan yhtyeen sisällä, ainakin omalta osaltani. Haluan nauttia tästä kaikesta vielä nyt, sillä jonain päivänä haluan vain jäädä kotiin.”

Voisitko nähdä itsesi päivätöissä?

”Ehdottomasti! Työskentelin postikonttorissa juuri ennen kuin Fucked Upista tuli suosittu ja nautin siitä suuresti. Nautin siitä, että kotiin päästyäni minun ei tarvinnut murehtia työstäni tippaakaan. Menin töihin ja tein parhaani – vaikka duuni olikin niin helppoa, että ehdin lukea kaikki lehdet ja syödä (ilmaista!) jäätelöä – mutta viideltä ’riisuin univormuni’, menin kotiin ja tein, mitä lystäsin. Fucked Upin kohdalla kaikki on täyspäiväistä. Kotona poikani kanssani ollessanikin takaraivossa tykyttää ajatus pian alkavasta kiertueesta. Yhdeksästä viiteen -työhön ei kiinny henkisesti: kun tulin kotiin postikonttorista, en välittänyt postista. Mutta Fucked Upin kohdalla ajattelen musiikkia koko ajan. Mutta haluan tietenkin korostaa, kuinka paljon arvostan kaikkea saamaani. Olen äärimmäisen kiitollinen bändin saamista mahdollisuuksista ja nauttinut joka hetkestä. Harva pääsee shoppailemaan hardcore-levyjä Suomessa ja syömään sushia Japanissa, enkä vaihtaisi näitä kokemuksia mihinkään.”

Mainitsit suomalaisen hc:n! Mitä siis tiedät suomalaisesta musiikista?

”Ostin viime reissullani paljon levyjä ja seiskatuumaisia suomalaisilta hc-bändeiltä. Rakastan kansainvälistä hardcorea. Rakastan sitä, kuinka koko genre syntyi tavallaan vapaan, rajat ylittävän tiedon ja ideoiden vaihtamisen varaan. Kun mietitään muita genrejä, psykedeelisestä rockista aina hiphopiin, on niissä tietenkin läsnä samanlaista kulttuurienvälistä vaihtoa, mutta se on hyvin yhdensuuntaista. Niissä pitkälti pusketaan amerikkalaista populaarikulttuuria maailmalle. Räppäreitä löytyy ympäri maailman, mutta genre on silti amerikkalaisen räpin hallitsema. Hardcoren synty oli erilainen: kyseessä ei ollut enää hallitseva, amerikkalainen musiikin laji. Samaan aikaan ilmestyi mielettömiä bändejä Japanissa, Suomessa, Brasiliassa, Kanadassa ja Iso-Brtianniassa. Ja nämä yhtyeet vaihtoivat keskenään levyjä ja tekivät yhteisiä kokoelmia. Musiikki virtasi isolla tapaa rajojen yli. Sama juttu on luullakseni myös dj-skenen kohdalla. En ole elektronisen musiikin suurkuluttaja, mutta voisin kuvitella sen tapahtuneen hyvin samalla tapaa. Tällöin puhutaan aidosti maailmanmusiikista. Minulla on brasilialaisia levyjä, jotka on julkaistu Suomessa ja suomalaisia levyjä, jotka on julkaistu Brasiliassa. Ja ostin ne kaikki Amerikasta, heh! On mieletöntä ajatella, että tämäkin albumi on matkustanut ympäri maailman ja vaikuttanut nuoriin kaikkialla.”

Kumpi on tärkeämpää – kappale vai se, miltä se kuulostaa?

”Jos mietitään edistyksellisen ja populaarin soundin arvoja, asettuisin ehdottomasti ensimmäisen kannalle. Uusien asioiden kokeileminen on todella tärkeää. Mutta silti rakastan The Black Lipsiä – he eivät varsinaisesti keksi pyörää uudelleen, mutta luovat oman genrensä sisällä jotain uutta ja todella siistiä. Sama juttu The White Stripesin kohdalla: yhtye tekee periaatteessa autotallirockia, mutta leikittelee hyvin kekseliäästi konventioilla ja tuo samalla koko soundia laajemmalle yleisölle.”

http://www.youtube.com/watch?v=ChuYpoajar0

”Muistan, kun Sonic Youthin ja Nirvanan kaltaiset bändit siirtyivät isoille levy-yhtiöille, ja heidän musiikkiaan alkoi saada isoista ketjuliikkeistä. Oli omalla tavallaan tärkeää tuoda tätä soundia suuren yleisön kuultavaksi, mutta itse en sitä tuolloin arvostanut. Parikymppisenä olin satavarma, että maailman paras punk oli 1980-luvun alun nopeaa, amerikkalaista tai japanilaista hardcorea. Olin hyvin tietämätön muun suhteen ja minulta meni ohi valtavasti kaikenlaisia hienoja juttuja. Mielestäni yhtyeen on aina tarkkailtava, mitä heidän ympärillään tapahtuu – ei sen takia, että he voisivat ottaa suoria vaikutteita vaan että he yrittäisivät luoda jotain uutta ja tuoretta.”

Kuinka tärkeänä pidät sanoituksia?

”Todella tärkeäinä. En tiedä, miksi en pysty laisinkaan innostumaan instrumentaaliyhtyeistä. Ja tämä on yksi syy siihen, miksi en koskaan ole voinut täysin innostua valtavirtapopista. Kyse ei ole niinkään sen soundista, vaan lyriikoista. Hehän eivät laula mistään, ja se ajaa minut hulluksi! Popparit ovat laulaneet samoista aiheista – rakkaudesta, seksistä ja romansseista – samaan tapaan jo viimeiset 30 vuotta. Jos yhtyeellä on hyvät sanoitukset, hyväksyn musiikillisen kyvyttömyyden. Eivätkä hyvät sanoitukset tarkoita sitä, että pitäisi lainailla Nietzscheä tai Shakespearea. Sanoitusten ei tarvitse olla ”älykkäitä”, kunhan ne ovat aitoja. Ajatellaan vaikka bändiä nimeltä The Alarm. Heidän ensimmäisillä nauhoituksillaan rumpalilla ei edes ollut rumpuja, vaan hän hakkasi kepillä tuolia! Ja heidän musiikkinsa kuulosti silti uskomattomalta, koska he olivat niin intohimoisia ja energisiä. Silloin antaa helposti anteeksi sen, ettei rumpali kannuta 10 000 dollarin rumpusettiä.”

Mitä levyä häpeät kokoelmassasi?

”En oikeastaan häpeä mitään. Myönnän esimerkiksi pitäväni Devin biisistä I Like My Beat Down Low – ja joo, on tietenkin ironista fanittaa maailman typerintä biisiä, kun olen juuri puhunut tekstien tärkeydestä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

”Okei, minulla on Howard Sternin huumorilevy 1980-luvulta, jota voisin hävetä. Olen oikeastaan säilyttänyt sen vain, koska siltä löytyy yksi biisi, joka kuulostaa ihan uuden aallon punkilta. Ja aina, kun joku äkkää levyn soittimestani, joudun selittämään saman asian uudestaan. Tuossa aikakaudessa on siistiä se, kuinka paljon oikeasti hyviä feikkejä new wave- ja punk-biisejä julkaistiin. Esimerkiksi The Village Peoplen paluulevyllä Renaissance on biisi nimeltä Food Fight, joka kuulostaa aivan The Dickiesiltä.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä musiikkibisneksessä muuttuu seuraavan 10 vuoden aikana?

”Kaikki. Luulen, että olemme avaamassa ovea johonkin täysin uuteen. Teen päivätöitä kanadalaisella tv-kanavalla, ja tänä viikonloppuna haastattelen Girl Talkin Gregg Michael Gillisiä. Ja tässä on mies, jonka musiikkia emme voi soittaa ja jonka videoita emme voi näyttää, koska kaikki hänen tekemänsä on täysin muiden tekemisistä koostettua. Se, että tv-kanavani haluaa silti haastatella Gillisiä, on hyvä esimerkki sitä, kuinka musiikkimaailma tulee muuttumaan.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

”Aikaamme kuvastaa se, kuinka Girl Talkin kaltaiset marginaaliaktit pystyvät keräämään yhä suurempia yleisöjä. Fucked Up tai vaikkapa Kurt Vile eivät olisi mitenkään saaneet tällaista huomiota osakseen vielä 20 vuotta sitten. Nyt yhtäkkiä Rolling Stone arvostelee meidän levymme – herranjestas, nimemme on Fucked Up ja lavalla huutaa iso puolialaston mies! En tiedä, ovatko nämä eri marginaaliryhmittymät välttämättä suurempia, mutta ne saavat osakseen paljon enemmän huomiota. Ja samaan aikaan ajatus valtavirrasta tuntuu jollain tapaa murentuvan. Elämme melko ainutlaatuista aikaa siinäkin mielessä, että teknologian myötä käytännössä jokainen saa äänensä kuuluviin. Musiikkimaailma tuntuu tasapäistyneen ja moniäänistyneen. Jopa modernissa r’n’b:ssä – joka on siis kaikkien aikojen tylsin genre – tuntuu tapahtuvan mielenkiintoisia juttuja. Weekndin tai Frank Oceanin kaltaiset artistit tekevät genren sisällä huikeita juttuja, kuten myös vaikkapa Beyoncé. Musiikkifanin kannalta kehitys on selvä. 1990-luvun puolivälissä levylistojen kärjessä olivat Third Eye Blindin kaltaiset yhtyeet. Se, että nyt Grammy-pöytiä puhdistavat Arcade Firet sun muut, kertoo tarkkaan siitä, kuinka jännittäviä aikoja elämme.”

http://www.youtube.com/watch?v=UGKL4YLynaU

Mutta digitalisaation myötä ihmisten keskittymiskyky tuntuu laskevan..?

”Ehdottomasti, ja 80-minuuttisen albumin julkaisseena yhtyeenä emme totisesti ole luotuja tälle mp3-sukupolvelle. Tuntuu, että enää ei edes kirjoiteta kokonaisia kappaleita: ihmiset säveltävät soittoääniä ja venyttävät ne kolmeen minuuttiin. Joten niin jännittävää kuin tämä aika onkin, on se albumien kannalta hyvin surullista. Toivon, että nämä kaksi puolta kohtaavat ja tasoittuvat jossain vaiheessa. Töiden puolesta kuuntelen itse mp3:sia, mutta kotona soitan lähinnä vinyyleitä. On ollut ilo seurata vinyylin hienoista renessanssia, vaikkei se mikään ratkaisu tulekaan olemaan. Toivon ja uskon musiikkiteollisuuden kuitenkin keksivän uusia toimintamalleja ja ratkaisevan nämä ongelmat.”

Toivoa lienee yhä, koska tekin saitte suurta huomiota julkaisemalla 80-minuuttisen hardcore-eepoksen.

”Ehdottomasti, ja luulen heilurin liikahtelevan toiseenkin suuntaan. Monet tuntuvat yhä julkaisevan kokonaisia albumeita. Adelen 21 myy kuin häkä, koska se toimii albumina ja ihmiset ostavat sen albumina. Jopa Tyler, The Creatorin uudella levyllä on selkeä teema, joka kantaa koko albumin läpi. Uskon, tai ainakin toivon, että uusi sukupolvi alkaa pikkuhiljaa löytää albumimitan uudelleen.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Palataan kevyemmälle linjalle. Mitä kappaletta toivot dj:ltä, kun olet todella, todella kännissä?

”En itse asiassa juo ollenkaan. Mutta jos olisin todella, todella iloinen, toivoisin varmaankin Three Six Mafian Stay Flyta. En ole klubi-ihminen, mutta jos minulla olisi tosi hauskaa kavereiden kanssa, niin tuo biisi toimisi varmasti.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä kappale saa sinut tuntemaan olosi nostalgiseksi?

Smogin I Break Horsesin liveversio BBC Radio 1:n nauhoituksista. Se kappale musertaa minut, ja meinaan yhä purskahtaa kyyneliin aina, kun kuulen sen. Kuuntelin sitä, kun erosin ensimmäisestä tyttöystävästäni – johon siis tutustuin vasta parikymppisenä, kuten huomaat! – ja sitä on yhä vaikea kuunnella. Eikä tietenkään auta, että olen sen jälkeen laittanut saman biisin liki jokaiselle kokoelmalevylle, jonka olen kullekin tyttöystävälleni tehnyt, joten nyt samassa biisissä yhdistyvät monen pieleen menneen parisuhteen muistot.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mitä klassista kappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

”Luultavasti jotain Led Zeppelinin biisiä. Nuorempana flirttailin bändin diggailun kanssa, mutta vanhemmiten opin, etten pidä Robert Plantin äänestä tippaakaan. Pidän klassisesta rockista – erityisesti raskaammasta, aina Pentagramista Black Sabbathiin – mutta jostain syystä Led Zeppeliniä en ole koskaan oikein tajunnut.”

Mikä on suosikkisäkeesi popmusiikissa?

’Angels hover above like vultures’, joka on Integrityn kappaleesta Diseased Prey Within Casing. Rakastan ajatusta siitä, että ’parempaan paikkaan’ siirtymisen sijaan tämä olisikin parasta, mitä on. Että enkelit olisivatkin puhtoisten olentojen sijaan kuin korppikotkia, jotka vain raahaavat kuolleet pois. Rakastan sitä mielikuvaa.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mikä on ärsyttävin tulkinta musiikistanne, johon olet törmännyt?

”Että olisimme väkivaltaisia. Myönnän, että satutan itseäni usein lavalla, mutta en ole koskaan vahingoittanut muita. Kun keikoilla kuljen ihmisten keskellä, minä halaan ihmisiä, en satuta heitä. On outoa lukeaa juttuja siitä, kuinka ’väkivaltainen hardcorebändi julkaisee älykkään albumin’ – voit kutsua meitä hulluiksi ja jopa pelottaviksi, mutta väkivalta ei liity yhtälöön mitenkään. Väkivalta ei ole minun juttuni ollenkaan. Pellepainia tosin seuraan. Väkivalta on ok, kun se on lavastettua.”

Kun näin teidät Ankkarockissa pari vuotta sitten, pidin siitä, että vaikka vaikutat olemukseltasi uhkaavalta, meininkin muuttui heti, kun hyppäsit yleisöön. Halailit ihmisiä, nauroit ja kaikilla oli kivaa.

”Muistan sen keikan hyvin! Meillä oli todella hauskaa. Ja haluan, että ihmisillä nimenomaan on hauskaa. Myönnän, että vaikutan hyvinkin uhkaavalta – jos törmäisin itseeni pimeällä kujalla, säikähtäisin kuoliaaksi – ja se on ihan ok, mutta väkivaltaa en hyväksy. Haluamme vetää mielenkiintoisia ja viihdyttäviä keikkoja niin, että lopulta kaikki ovat iloisia ja onnellisia.”

Mitä muuta muistat viime visiitiltänne?

”Muistan ostaneeni läjäpäin levyjä ja maistaneeni salmiakkia, ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa). Ja olin ensimmäistä kertaa saunassa keikkapaikan bäkkärillä! Saunat eivät ole likimainkaan niin yleisiä Pohjois-Amerikassa, joten se oli todella luksusta.”

Mitä voimme odottaa Jyväskylän-keikalta?

”En koskaan lupaa mitään, koska milloinkaan ei voi tietää, kuinka yleisö reagoi. Mutta lupaan, että näette lihavan miehen käyttävän jokaisen energiatippansa varmistaakseen, että kaikilla on kivaa. Soitamme paljon biisejä uudelta levyltä, ja olemme mielestäni livebändinä nyt parempi kuin koskaan – ja ennen sentään tapasin rikkoa pulloja päähäni. Soitamme nyt yhtyeenä paremmin kuin koskaan aiemmin.”

Pidätkö keikkailusta?

”Rakastan esiintymistä. Inhoan paikalle saapumista ja keikkabussissa tönöttämistä, mutta ihmisten innostaminen lavalta käsin, ja ihmisten seassa, on mahtavaa. Parasta on yrittää saada ihmiset, jotka eivät näytä viihtyvän, hymyilemään. Levyllä voit olla teennäinen. Levylle voit loihtia 80-minuuttisen rock-oopperan. Livenä se ei riitä.”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Tavallaan hän oli täydellinen pölvästi. Morrison Hotel on kamala albumi. Mutta eihän sitä voi kiistää, etteikö The Doors olisi kirjoittanut uskomattomia biisejä. Ja vetihän Morrison huikeita live-esityksiä aikanaan. Vaikka lopulta turposikin ja joi itsensä hengiltä.”

Fucked Up esiintyy Lutakko liekeissä -festareilla Jyväskylässä 27.8. Tule ajoissa paikalle, keikka starttaa jo klo 18.15!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!