Suomipopin valkeat helmet

#2 Noitalinna Huraa! – Järvellä (1986)

Kukapa meistä ei haluaisi olla vähän leijonampi

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Noitalinna Huraa! – Järvellä

Suuri kiitos sille radiotoimittajalle, joka 1980-luvun puolivälissä päätti soittaa ohjelmassaan yhden näytteen walesilaista popminimalismia. Ilman tuota päätöstä peräseinäjokelaisen Noitalinna Huraa! -yhtyeen tarina olisi ollut toisenlainen – tai sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

”Kuulin radiosta yhden laulun Young Marble Giants -yhtyeeltä”, Noitalinna Huraa!n Hannu Sepponen muistelee neljännesvuosisata kappaleen säveltämisen jälkeen.

”Siinä käytettiin luovasti rytmikonetta ja urkuja, eikä kitaraakaan soitettu koko ajan. Sain siitä jonkinlaisen ’herätyksen’ erilaiseen säveltämiseen ja sovittamiseen.”

Ilman sitä perustavanlaatuista oivallusta, että popmusiikkia voi tehdä myös totutusta poikkeavilla tavoilla, olisi peräseinäjokelaisen yhtyeen tarina ollut todennäköisesti kovin erilainen.

Sepposen eli yhtyeen pääasiallisen säveltäjän musiikillinen ruokavalio kun muodostui tuohon aikaan lähinnä klassisesta rockista.

”Kuuntelin Led Zeppeliniä, The Doorsia ja Deep Purplea sekä tietenkin kotimaisia, kohtuullisen kierteen omaavia orkestereita Sielun Veljistä Grand Slamin kautta Kari Peitsamoon”, hän kertoo.

”Punk ei innostanut musiikkina, mutta asenteena kyllä. Ja innostaa edelleenkin.”

Tavoitteena maailman paras

Sepposen mukaan Noitalinna Huraa! osoittautui ”täydelliseksi temmellyskentäksi” hiukan epäsovinnaisemmille musiikillisille kokeiluille.

Yhtyeen jäsenet eivät olleet mitään virtuooseja, mitä alleviivatakseen he laativat heti alussa yksinkertaisen säännön: sitä instrumenttia ei sovi soittaa, jonka tuntee hallitsevansa parhaiten. Vuosien myötä sääntö odotetusti lieveni.

Sepponen kieltää, että yhtye olisi millään tavalla tavoitellut itsetarkoituksellista outoutta tai epäkaupallisuutta.

”Kyllä me aina yritimme tehdä kappaleistamme maailman parhaita teoksia. Ainakin tunnelmaltaan”, Sepponen sanoo.

Jos yhtye joskus siinä onnistui, niin ainakin laulussa nimeltä Järvellä. Kappale, jossa päähenkilö istuu apeana järvellä seuranaan leijonaksi haikaileva hyttynen, on tunnelmaltaan täysin ainutlaatuinen.

Vaikka tarkat muistikuvat kappaleen synnystä ovat Sepposelta kadonneet, hän on melko varma, että sävellys alkoi syntyä Noitalinnan laulajan Sari Peltoniemen tekstistä.

Joka tapauksessa laulu syntyi siellä missä Noitalinna Huraa!n kappaleet yleensä: Peräseinäjoella, Haapaluoman kylässä, Sepposen talon vintillä.

”Sen luovempaa sävellysseutua ei maailma tunne”, mies sanoo.

Haitari vaihtui melodikaan

Järvellä-laulun julkaisi vuonna 1986 Reija Niemisen ja Heikki Kemppaisen Pygmi-levymerkki, ensin singlenä (jonka toisella puolella oli Otso karvalaulu) ja sitten Hulalalaa-albumilla.

Pygmi on pieni mutta tärkeä osa suomalaisen indiemusiikin historiaa. Se julkaisi yhteensä kolme levyä, joista se kolmaskin on pesunkestävä klassikko: 22-Pistepirkon Ou Wee! -single.

Pygmin oli tarkoitus julkaista myös 22-Pistepirkon Kings of Hong Kong -albumi (1987), mutta rahavaikeuksissaan se päätyi kauppaamaan levyn master-nauhat muun muassa Kauko Röyhkää, Tannaa ja Peer Güntia julkaisseelle Euros Recordsille.

Järvellä-laulusta julkaistiin singlellä ja albumilla erilaiset versiot. Ensimmäisellä versiolla, joka äänitettiin Esko ”Suikki” Jääskän studiossa Seinäjoen Botniasoundilla, on erityinen paikka Sepposen sydämessä.

”Se on mielestäni sopivan utuinen, selkeästi horjuvampi ja herkempi kuin myöhemmin albumille äänitetty versio. Tämä oli ehkä paremmin yhteydessä kappaleen sanoituksen kanssa.”

Merkittävin ero kahden Järvellä-version välillä on se, että singlellä soiva haitari – jonka soittaminen kysyi kolme käsiparia – vaihtuu albumilla kaihoisaan melodikaan.

”Melodika onkin albumiversion paras puoli”, Sepponen arvioi.

Hulalalaa-albumilla tuottajana toimi Riku Mattila, joka oli 25 ikävuodestaan huolimatta jo tuolloin melkoinen suomirockin veteraani. Mattila oli niittänyt mainetta paitsi Kauko Röyhkän Narttu-yhtyeen kekseliäänä kitaristina, myös muun muassa Tavaramarkkinoiden Kevät-hitin ja Sielun veljien Rakkaudesta-singlen tuottajana.

”Riku oli mukava ja taitava sekä suhteellisen vaativa tuottaja, mikä lienee hyvä asia.  Toisaalta bändin leirissä oli ehkä pientä ylikunnioitusta häntä kohtaan. Se sai meidät välillä epävarmaksi oman näkemyksemme suhteen.”

Mattilan johdolla Järvellä sai suoraviivaisemman ilmiasun. Aivan kivuttomasti äänitys ei sujunut; Sepposen muistin mukaan rumpalin ja mahdollisesti myös basistin tontilla kokeiltiin useampaa soittajaa.

”Toisesta versiosta mietin, että menikö tämä nyt liialliseksi halonhakkuuksi vai onkos tämä hyvä juuri näin. Melodika ja Sarin laulu kuitenkin ilahduttivat.”

Keikoilla Järvellä otettiin ilolla vastaan heti alusta lähtien. Sepposen mukaan suuri ansio kuuluu Peltoniemen itsetunto-ongelmia ja epävarmuuksia käsittelevälle sanoitukselle, johon jokaisen on helppo samastua.

”Kukapa meistä ei haluaisi olla vähän leijonampi”, hän kiteyttää.

Hannu Sepponen

Syntynyt 28.8.1959 Peräseinäjoella.

Soittanut jo viisitoista vuotta ammatikseen lastenmusiikkia Tohtori Orff & Herra Dalcrozessa.

Tuottaa parhaillaan albumia kulmikasta suomirockia esittävälle Musta köksä -yhtyeelle, jossa vaikuttaa Noitalinnassa soittanut Antti Tammela.

”Oikealta” ammatiltaan lastentarhanopettaja ja puuseppä.

Järvellä viidellä sanalla: ”Melodikalla pippuroitua pohdintaa ihmispolon riittämättömyydestä.”

Millainen ihminen olin vuonna 1986: ”27-vuotias, ympäristöasioiden ahdistama pitkätukka, jonka ajatuksissa Pentti Linkola, säilöntä, kierrätys, luomuruoka ja Greenpeace valtasivat elintilaa moottoripyöräilyltä.”

Terveiseni: kummilapsille Matiakselle, Emmille ja Sofialle

Toivekappaleeni: Jarkko Martikaisen Valssi tanssitaidottomille

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Jarkko Martikainen – Valssi tanssitaidottomille