Flow-lähtölaskenta!

Kuka helvetti on Jaakko Eino Kalevi?

Marlow ja Kurtz. Sal Paradise ja Dean Moriarty. Immonen ja Savolainen.

Tuolloin en toki vielä tiennyt sitä mitä tiedän nyt, ja jos olisinkin tiennyt, ja näin ollen käsittänyt suunnitelmani seuraukset ja noin muodoin periaatteessa ymmärtänyt olla lähtemättä, olisin melko lailla kokovarmasti lähtenyt silti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

huhtikuu 1957, New York

Jaakko. Eino. Kalevi. JEK. Savolainen. Jaakko Eino Kalevi Savolainen.

Olin kuullut nimen, pyöritellyt sitä kielen päällä. Kirjoittanut tupakka-askin kanteenkin, tuossa se virnuilee yöpöydällä. Miksi? Ei kukaan ollut minua määrännyt tähän. Päätoimittajan mielestä tässä ei olisi jutun juurta edes kuolinilmoitukseen. Miksi sitten aioin ottaa yltiöpäisen ammatillisen ja taloudellisen riskin ja lähteä ties minne, ties kuinka pitkäksi aikaa, vain yön samettisessa sykkeessä tupakka-askiin tuherretun nimen perässä? Jokin tuossa nimessä ja olennossa sen takana häiritsi, kiinnosti. Kiihotti… oho.

Sekalaisia soundeja olin kuullut, jotain jatsin tynkää ja synkkää jynkytystä. Hulluhan sitä kai ihmisen pitää olla, että noin vain täysin tuntemattoman ja itseensä millään lailla liittymättömän oletetun toisen päästää ihonsa alle kuin madon, jolle on pakko löytää käypä selitys ennen kuin sen voi nyppäistä pois, päästää menemään.

Istuin pitkään sängyn päädyllä ja hengitin syvään. Spittarit jalkaan, putkikassi enon käkkylän hudleriin. Ovi takana kiinni, nielin avaimen. Nyt en voisi kääntyä takaisin, ainakaan noin vuorokauteen. Katsoin röökiaskin hataria riimuja vielä kerran: Jaako Eino Kalevi Savoalinen. Perkele. Taisin olla juovuksissa.

kesäkuu 1957, Jyväskylä

Kädet tärisivät vieläkin. En ollut nauttinut alkoholia viikkoihin, syy vapinaan oli psykosomaattinen, kuten Nipsu ilmiötä kuvasi Muumipeikossa ja pyrstötähdessä.

Saapuessani aamulla kaupunkiin, josta Jaakon oma vaellus alkoi, olo oli myönteinen, vaikkeivät kahdeksan kulunutta viikkoa olleet välttämättä poikineet niinkään vastauksia kuin kysymyksiä.

Istuin hetekalla pienessä huoneessa pizzerian yläkerrassa, kun se työntyi oven alta. Kaiken avain. Tai paperikäärehän se kyllä oikeastaan oli, ja sen sisällä pieni musta kiekko. Savu. Halkaisijaltaan noin seitsemän tuumaa, mittailin. Kirjeen allekirjoittaja oli Rokottajan Märkä, kuka hän sitten lieneekään. Tiivistettynä selostus kuului kokolailla niin, että Jaakko oli tietoinen pyrkimyksistäni, arvosti elettä ja haluaisi jossain vaiheessa tavata. Ei kuitenkaan vielä, sillä ensin minun tuli kokea asioita, jotta voisimme keskustella niistä.

Askelia ei kuulunut lainkaan, huomasin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

1.7. – 31.12.1957, erinäisiä lokaatioita

Mitähän vielä?

Yksipuolinen yhteydenpitomme Rokottajan Märkän kanssa on vilkasta. Vihjeitä, kutsuja, määränpäitä, päivämääriä. Jaakkoa en ole vielä kohdannut, mutta voin jo lähes haistaa hänen hulmuavat hiuksensa. Pikainen kertaus viime kuukausien tapahtumista lienee kliseisesti paikallaan.

Jyväskylästä tie vei pääkaupunkiin. Kuljin öisiä katuja päättömästi kuin Fredi ilman laseja, antaen kaupungin hiljaisen svengin uida lahkeeseen. Kaiken sen seesteisyyden keskellä tunsin orastavaa hengenheimolaisuutta kohteeseeni.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kauaa en ehtinyt Helsingin häkää hengittää, kun kutsu kävi pienimuotoisiin kellaritansseihin Petroskoissa. Jouluvaloilla ja karnevaalikrääsällä koristeltu kivijalkakoppi oli kiivaassa ristiriidassa karun ympäristön kanssa. Päästin seksikkään pedon itsessäni irti, tanssin. Keräsin katseita ja jaoin niitä myös. Olin sähköä ja sykettä. Takanani pyörähti pitkätukkainen nainen, mutta melkein olisin voinut vannoa että…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Juhlinta ja sekava käyttäytyminen jatkui, jatkui, jatkui… pian löysin itseni Venezuelasta. Miten sinne päädyin? En tiedä, enkä haluakaan. Joskus vastaukset pelottavat enemmän kuin kysymykset. Olin kuitenkin oppinut itsestäni yhden asian – pidin tanssimisesta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Tässä vaiheessa olin henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti täysin lopussa. Pakkomielteeni oli ottanut minusta niskalenkin, eikä henki enää kulkenut. Mitä lähemmäs pääsin maalia, sitä saavuttamattomammalta se tuntui. Tahdoin kääntyä takaisin, ennen kuin hukkuisin täysin pimeyteen joka oli JEKS. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta Jaakko Eino Kaleviin, mutta samaan aikaan pelkäsin muutosta itsessäni – olin eri ihminen kuin puoli vuotta sitten. Oli synkkää. Uusi vuosi vaihtui, ja minua pelotti. Mitähän vielä?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Huhtikuu 1958, New York

Saatuani lopulta elämäni joltisesti raiteilleen palasin lähtöpisteeseen. En katunut mitään, mutta tiesin seikkailun olevan osaltani ohi. Liika on liikaa. En tavannut Jaakkoa, mutta en silti tuntenut varsinaisesti epäonnistuneeni. Tämä Rokottajan Märkä -nimen taakse piiloutuva hahmo minua kismitti enemmän. Oli nimi kuinka erikoinen tahansa, on huijari aina huijari, pirulauta.

Istuin sängyn päädyllä. Tässä taas. Olo oli ontto kuin pöllön pesä.

Koputus.

Laahustin avaamaan. Aukossa seisoi hymyilevä pitkätukkainen honkkeli kuin kehyksissä. Näytin varmaan melko ihmisriekaleelta, sillä muukalaisen kulmat kääntyivät pian huolestuneesti mutkalle. Sitten se ojensi käden.

”Jaakko.”

”Ai.”

”Saako tulla sisään?”

”Jaa… toki, jos ei sotku haittaa”.

Vasta tässä kohtaa tajusin kuka siinä niin estottomasti ehdotteli toteutettavaksi tällaisia sosiaalisia konventioita kuten sisään pyytämistä. Onneksi seinä oli vieressä, muuten horjahdukseni olisi voinut päättyä kivuliaammin. Toivuttuani tiedustelin miksi hän juuri nyt oli päättänyt tulla, itse kun luulin raskaan leikin olevan jo ohitse.

”Eikö puhe ollut että tavataan sitten kun olet kokenut jotain? Ajattelin että nyt olet. Oletko?”

”Jaa…”

”No mitäs sinä olet viimeisen vuoden tehnyt”, honkkeli kysyi.

Hetken mietittyäni en voinut olla hymyilemättä varsin leveästi, vaikka jonkinmoiselta kuolevan irvistykseltä se varmaan näytti.

”Elänyt”, vastasin.

”No niin, eiköhän meidän ole sitten aika jutella”, toinen hymähti.

”Rokrok”, sanoin, ja häpesin saman tien silmät päästäni.

Kahvitkin siinä juotiin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Yön syke feat. Jaakko Eino Kalevi Flow’ssa lauantaina 11.8. klo 14.