Diskografiat

Kansas – 40 vuotta progen ja aikuisrockin rajamailla

Kansas loistonsa päivinä: Steve Walsh, Robby Steinhardt, Kerry Livgren, Rich Williams, Dave Hope ja Phil Ehart.

Kansas loistonsa päivinä: Steve Walsh, Robby Steinhardt, Kerry Livgren, Rich Williams, Dave Hope ja Phil Ehart.

Kotiosavaltioltaan nimensä napannut, Topekasta kotoisin oleva Kansas on sekoittanut musiikissaan progressiivisen rockin mahtipontisuutta, aikuisrockin pehmeää tunteellisuutta sekä omia hillbillyjuuriaan jo neljän vuosikymmenen ajan. Yhtyeen suurin suosio ajoittui 1970-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan, mutta sitkeästi bändi edelleen keikkailee, ja vieläpä kohtuullisen suurille yleisöille. Ennen diskografiaan sukeltamista kerrataan hieman bändin historiaa:

Kansasin klassinen kokoonpano muodostui muutamien jäsenkokeilujen jälkeen vuonna 1973, jolloin he saivat levytysdiilin viihdemoguli Don Kirshnerin levy-yhtiöltä. Yhtyeen muodostivat Kerry Livgren (kitara ja koskettimet), Steve Walsh (laulu ja koskettimet), Robby Steinhardt (laulu ja viulu), Rich Williams (kitara), Dave Hope (basso) sekä Phil Ehart (rummut). Kappaleiden kirjoittamisesta vastasivat suurimmaksi osaksi Livgren ja Walsh. Debyytti julkaistiin seuraavan vuoden maaliskuussa, ja seuraavat kaksi albumia reilun puolentoista vuoden sisällä sen jälkeen. Samaan aikaan bändi myös keikkaili hengästyttävää tahtia, kasvattaen koko ajan mainettaan tiukkana liveaktina.

Ensimmäisen todellisen hittinsä Kansas sai vuonna 1976 Carry On Wayward Son -kappaleellaan, joka sai seuraavana vuonna jatkoa Dust In The Windistä. Nämä kaksi lienevät Kansasin tunnetuimmat kappaleet.

1970-luvun lopulla Livgren tuli uskoon, ja se alkoi näkyä myös hänen kappaleidensa sanoituksissa. Tästä vaivautuneena Steve Walsh lähti yhtyeestä vuonna 1981, ja Robby Steinhardt seuraavana vuonna. Walshin tilalle tulleen John Elefanten (joka Livgrenin ja Hopen tapaan oli ”uudestisyntynyt kristitty”) kanssa tehtiin kaksi albumia, joiden jälkeen Livgren ja Hope lähtivät ja perustivat kristillistä rockia esittävän AD-yhtyeen.

Williams, Ehart ja Elefante tekivät kolmestaan vielä yhden kappaleen vuoden 1984 The Best of Kansas -kokoelmalevylle, jonka jälkeen bändi hajosi. Elefantesta tuli sittemmin merkittävä hahmo amerikkalaisen kristillisen rockmusiikin saralla.

Kansas perustettiin uudelleen seuraavana vuonna Walshin, Ehartin ja Williamsin toimesta. Basistiksi saatiin Billy Greer Walshin 1980-luvun alussa perustamasta The Streets -yhtyeestä ja toiseen kitaraan ex-Dixie Dregs -mies Steve Morse. Tällä kokoonpanolla julkaistiin kaksi albumia 1980-luvun loppupuoliskolla, mutta suosio aiemmassa mittakaavassa oli jo taaksejäänyttä elämää. Morse erosi vuonna 1992 liittyäkseen parin vuoden kuluttua Deep Purpleen.

Viulisti David Ragsdale ja kosketinsoittaja Greg Robert liittyivät Kansasiin 1990-luvun taitteessa, ja näin yhtyeen sointiin saatiin jälleen alkuaikojen väriä. Yhtye julkaisi 1990-luvulla ainoastaan yhden studiolevyllisen uutta materiaalia, keikkailun viedessä enimmän ajan vuosikymmenestä. Suuri yllätys koettiin vuonna 2000, kun Somewhere to Elsewhere -albumilla esiintyivät kaikki klassisen kokoonpanon kuusi jäsentä, Billy Greerillä vahvistettuna. Kiertueella nähtiin vanhoista jäsenistä kuitenkin vain Steinhardt, ja hän viihtyikin bändin riveissä vuoteen 2006, jolloin Ragsdale palasi yhtyeeseen.

Elokuussa 2013 Kansas esiintyi klassikkokokoonpanossaan Pittsburghissa juhlistaakseen 40-vuotista taivaltaan. Poissa joukosta oli ainoastaan sydämen ohitusleikkauksesta toipuva Steinhardt.

Parhaat

Leftoverture (1976)

Kansas1Neljännellä levyllään Kansas oli saanut tasapainotettua proge-, AOR- ja roots-elementtinsä keskenään kappaleiden sisään, kun aiemmin biisit olivat edustaneen selvästi yhtä tyyliä. Carry On Wayward Son on tietysti levyn helmi, muista mainittakoon Pink Floyd -sävyinen The Wall (vuosia ennen Pink Floydin samannimistä teosta!), Walshin ja Steinhardtin loistavasti vuoropuhelema Miracles Out Of Nowhere sekä Amerikan alkuperäisväestöstä huolissaan oleva Cheyenne Anthem. Levyn päättää nimensä mukainen, kahdeksanminuuttinen ja kuusiosainen Magnum Opus.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Point of Know Return (1977)

Kansas2Kansasin seuraava albumi oli tavallaan jatkoa Leftoverturelle, sillä erotuksella, että kappaleet olivat aavistuksen lyhyempiä. Viime hetken lisäys levylle oli Dust In The Wind, Livgrenin sormiharjoitelmasta alkunsa saanut akustinen numero, josta tuli yllättäen bändin suurin hitti. Bluesahtava Portrait (He Knew) kertoo Albert Einsteinista, Closet Chronicles puolestaan viittaa miljardööri Howard Hughesin erakoitumiseen. Rauhallisempaa osastoa edustavat levyn loppuun sijoitetut Nobody’s Home ja Hopelessly Human. Nimikappale Point Of Know Return tuo etäisesti mieleen Yesin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Masque (1975)

Kansas3Kolmannella albumillaan Kansas haki epätoivoisesti hittiä, minkä johdosta noin puolet levyn materiaalista on levy-yhtiön toivomaa, suoraviivaisempaa materiaalia. Ei kuitenkaan huonoa sellaista, kuten esimerkiksi avauskappale It Takes a Woman’s Love (To Make a Man) sekä balladi All The World osoittavat. Kimurantimpaa puolta esittelevät Icarus (Born on Wings of Steel) sekä huima lopetusbiisi The Pinnacle. Näiden kahden tyylin väliin jäävät letkeästi rullaava Child of Innocence ja hengästyttävästi puuskuttava Mysteries and Mayhem.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vinyl Confessions (1982)

Kansas4Steve Walshin lähdettyä perustamaan The Streets -yhtyettä Kansasin uudeksi vokalistiksi valittiin John Elefante. Progressiiviset elementit olivat pikkuhiljaa karisseet Kansasin musiikista viimeisten parin vuoden aikana, ja musiikilliselta tyyliltään Vinyl Confessions muistuttaakin enemmän aikalaisiansa Foreigneria ja Journeyta. Tällä levyllä lyriikat viittaavat kaikista eniten uskonasioiden kanssa painiskelemiseen, minkä voi päätellä jo sekä albumin että kappaleiden nimistä: Fair Exchange, Chasing Shadows, Face It, Borderline… Biisit ovat kuitenkin hyviä ja tarttuvia, esimerkkinä albumin aloittava Play The Game Tonight.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Power (1986)

Kansas5Uudelleen kootun Kansasin ensimmäinen albumin hyvyys on pitkälti Steve Morsen ansiota. Morse on Walshin kanssa tehnyt suurimman osan albumin kappaleista, ja hänen kitarointinsa kannattelee biisejä, jotka tyylillisesti osuvat 1980-luvun poprockgenreen vaivatta. Vahvimpia näyttöjä ovat Silhouettes in Disguise, nimikappale Power, We’re Not Alone Anymore, instrumentaalibiisi Musicatto sekä Tomb 19. Hempeä sinkkubiisi All I Wanted menestyi kohtalaisesti, muttei nostanut albumia Top 40:ä korkeammalle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Hyvät

Kansas (1974)

Kansas6Debyyttialbumillaan Kansas piti vielä eri tyylit erillään, biisien koostuessa hillitömistä boogierock-revittelyistä (Belexes, The Pilgrimage sekä J.J. Cale -cover Bringing It Back) sekä mammuttimaisista progejärkäleistä (Journey from Mariabronn, Apercu ja Death of Mother Nature Suite). Ensimmäinen maistiainen kevyemmästä ilmaisusta saatin Lonely Wind -balladin muodossa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Song for America (1975)

Kansas7Kansasin toinen albumi sisälsi ainoastaan kuusi kappaletta, ollen debyyttiä enemmän progressiiviseen suuntaan kallellaan. Debyytin boogierockista muistuttavat levyn aloittava Down the Road, The Devil Game ja hidas blues Lonely Street. Vaikka albumilta löytyy lähes täydellisyyttä hipova kymmenminuuttinen nimikappale, on sillä myös turhan pompöösiä materiaalia. Päätösbiisi Incomudro – Hymn to the Atman on väkinäisine rumpusooloineen vähintäänkin rasittavaa kuunneltavaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Monolith (1979)

Monolithilla Kansas alkoi vähitellen karsia progressiivia elementtejä musiikistaan, sen alkaessa kuulostaa enemmän valtavirran AOR:ltä. Tällaisia esimerkkejä tarjoillaan kappaleissa On the Other Side ja People of the South Wind. Hieman progressiivisempaa ilmettä edustavat Away from You, A Glimpse of Home sekä How My Soul Cries Out for You. Livgren otti sanoituksiinsa vaikutteita sekä Amerikan intiaanien historiasta että uskonnollis-kosmologisesta Urantia-kirjasta, ennen kääntymistään kristityksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Audio-Visions (1980)

Kansas10Kansasin seitsemäs albumi tuo bändin 1980-luvulle tavoillen ajanmukaista soundia. Suoraviivaisia rockbiisejä on useita, niistä parhaimmistoa ovat Relentless, Anything for You sekä Got to Rock On, kun taas Loner jää vähän päämäärättömäksi kohkaukseksi. Progressiivisia elementtejä on vielä jäljellä kappaleissa Don’t Open Your Eyes ja No One Together. Balladiosastolta mainitsemisen arvoisia ovat albumin päättävä Back Door sekä levyn ainoa hitiksi noussut kappale Hold On, Livgrenin vaimolleen osoittama uskontunnustus.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Somewhere to Elsewhere (2000)

Kansas11Kansasin toistaiseksi viimeiselle studiolevylle oli saatu koottua mukaan koko klassinen kokoonpano, vahvistettuna vuodesta 1985 mukana olleella basisti Billy Greerillä. Alkuperäinen basisti Dave Hope soittaa tosin ainoastaan kahdella raidalla (When the World Was Young sekä Look at the Time, jolla Greer puolestaan laulaa). Albumin kaikki kappaleet on kirjoittanut Kerry Livgren, ja bändi on muutamassa kappaleessa (Icarus II, Myriad, Distant Vision) onnistunut luomaan samankaltaista tunnelmaa kuin 1970-luvun klassikkolevyillään. Valitettavasti myös pari turhanpäiväistä kappaletta (Grand Fun Alley, Disappearing Skin Tight Blues, Not Man Big) on eksynyt mukaan, ja levyllä on mittaakin reilusti yli tunti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Vähemmän hyvät

Freaks of Nature (1995)

Kansas131990-luvun ainoaksi jäänyt uutta materiaalia sisältävä levy oli paluuyritys progressiivisempaan ilmaisuun, ja osittain tässä on onnistuttukin. David Ragsdalen myötä bändin sointiin takaisin palannut viulu raikastaa yleissoundia monin paikoin, mutta jollain tasolla albumin toteutus ontuu. Muutama hieno kappale on kuitenkin mukana, esimerkkeinä Desperate Times, Black Fathom 4 ja ex-jäsen Kerry Livgrenin panos levylle, Cold Grey Morning.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

In the Spirit of Things (1988)

Kansas14Konseptialbumi, joka perustuu löyhästi vuonna 1951 Neosho Fallsin kaupungissa tapahtuneeseen tulvaan. Teema jää kuitenkin epäselväksi, sillä väliin on tungettu tuottajien valitsemia, bändin ulkopuolisten lauluntekijöiden tekemiä kappaleita. Tällä tempauksella yritettiin jälleen hakea hittiä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Sounditkin ovat vähän liiaksi aikaansa sidotut. Aikanaan vähälle huomiolle jääneellä albumilla on kuitenkin hetkensä. One Big Sky, Inside Of Me, One Man, One Heart ja Stand Beside Me ovat ihan kelpoja popkappaleita, ja albumin päättävä Bells of Saint James on jylhän komea.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Drastic Measures (1983)

Kansas15Kansasin epätoivoinen yritys säilyttää fanejaan johti lopulta yhtyeen hajoamiseen. Drastic Measures oli pettymys sekä vanhoille faneille että edellislevyn myötä tulleille kristityille kuuntelijoille. Kerry Livgren taisi säästellä materiaalia tulevalle AD-bändilleen, kun häneltä ei irronnut albumille kuin kolme kappaletta. Laatutavaraa ne toki olivat; Mainstream on Livgrenin purkaus bändin uutta linjaa ja koko musiikkibisnestä kohtaan, End of the Age ja Incident on a Bridge käsittelevät jälleen uskonnollisia teemoja. Loput kappaleet ovat peräisin John Elefanten ja veljensä Dinon kynästä. Fight Fire With Fire nousi pikkuhitiksi, ja Everybody’s My Friend käsittelee kuuluisuuden ihanuutta ja kurjuutta. Don’t Take Your Love Away on ihan ok biisi, mutta Andi, Going Through the Motions ja Get Rich ovat lähinnä leikkimistä rytmikoneilla ja syntikoilla. Robby Steinhardtin viulua tulee todellakin ikävä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!