Julia Holter – Ekstasis

RVNG

Makuuhuonepoppari pärjää myös tottumustensa vastaisessa ympäristössä.

Julia Holter löytää jo toistamiseen popin taian sieltä, missä sen ei pitänyt olla.

Kokeellinen vaihtoehtopop on hiljalleen vetäytymässä pois leikkikenttien 1960- ja 1970 lukulaisista bändiroolileikeistä piiloon makuuhuoneisiin Casio-mankkojen ja kasiraiturien kanssa. Tähtäimessä ei ole niinkään täydelliseksi hinkatun kappaleen tyhjiöpakattu euforia kuin niukkuuden suoma vapaus kokeilla, harhailla, varastaa, mokata – luottaa intuitioon. Enää ei välttämättä varasteta vain pelkkiä tyylilajeja ja soundeja, vaan kaikkea mitä makuuhuoneen levy- ja kirjahyllystä, seiniltä ja kaapeista löytyy ja ikkunoista kuuluu. Kaiken keskellä muusikko katselee tekosiaan ja uppoutuu syvemmälle.

Kalifornialaisen Julia Holterin Ekstasis-albumin voi pakottaa viittamaan juuri tähän: ulkopuolisuuteen ainesten ja työkalujen loputtomuuden edessä ja samalla täydellistä hullaantumista niistä.

Holter sulautuu hyvin amerikkalaisen tee-se-itse-popin nykyalamaailmaan. Se tuntuu elävän vanhojen opiskelukavereiden kanssa nauhoitettujen c-kasettien vaihtelusta ja lyhytikäisistä bändiprojekteista, joissa pitää yhden kappaleen aikana kuulostaa vähintään ja samaan aikaan MC5:ltä, New Orderilta ja Modern Talkingilta. Pinnalle asti länsirannikon DIY-syövereistä ovat löytäneet toistaiseksi ainakin Ariel Pinkin Haunted Graffiti -yhtye ja karamellisoitu Ian Curtis -apina ja filosofian professori John Maus. Julia Holter saattaa orastavan verkkohypen perusteella olla seuraava.

On vain yksi este: Holterin musiikki. Holterin musiikille este taas on pop-kappale. Mystikon lailla hänen on ylitettävä se; alkemistin lailla luotava vanhoista aineksista jotain mahdotonta.

Laiskoja noitadiskokomppeja, kymmeniä koskettimia, lomittuvia ja manipuloituja lauluraitoja, utua, hälyä, johtoja yhdistäviä sekvenssereitä ja jotain täysin muuta – Ekstasis keittää lukemattomista aineksista kokoon uutta pop-alkuainetta. Kauhaa pyörittämään voi kuvitella Cocteau Twinsin ja Broadcastin studioiden lelujen kimppuun päässeen Laurie Andersonin, joka osaa hymyillä. Makuuhuone-lo-fin estetiikan Holter piirtää syvyysteräväksi: kaikki äänielementit tuntuvat olevan samalla tasolla, samanaikaisia, yhtä raikkaita ja kirkkaita.

Ekstasisin kappaleet kääntyvät reiteiltään pimeille kujille, haihtuvat, muistavat etsineensäkin jotain aivan muuta, seuraavat juolahduksia, jotka vaikuttavat tietävän, minne ovat menossa. Tukevasti kohti c-osaa etenevä kappale muuttuu äkkiä höyryksi, ja tiivistyy pian nesteeksi. Nämä olomuodon muutokset Holter kauppaa meille pop-musiikkina. Kappaleiden pintaa saa raaputtaa epäluuloisena varmaankin loputtomiin.

Intuitiivinen taikurointi on myös haavoittuvaista. Artistin akuuttien mielijohteiden kivettäminen levylle osoittautuu pahimmillaan joko yliakateemiseksi kuunnelmaksi tai kiusaannuttavaksi haahuiluksi. Ääripäiden välinen sweet spot on kuitenkin olemassa – ja Holter osuu siihen erehtymättä. Ekstasisin kieroimmat pop-kierteet resonoivat ehkä vain pari sekuntia, mutta ne eivät todellakaan ole vahinkoja.

Holterin viimevuotinen Tragedy tiivisti antiikin Kreikan tragedian, sen oopperasovituksen, kenttä-äänityksiä, elektropoppia ja nykysävellystä yhdelle levylle. Samainen Hippolytos on läsnä myös Ekstasisilla alati suupielia tanssittavan Goddess Eyesin kahtena versiona. Kirjahyllyssään Holter on silti enimmäkseen siirtynyt jo viime vuosisadalle: Virginia Woolf, Alain Robbe-Grillet, Frank O’Hara (kuulemma) ja varmasti lukuisat muut sekoittuvat Holterin omiin tekstinpalasiin.

Sävellystä opiskelleen Holterin musiikilliset viitteet ovat vähintään yhtä raskasta sarjaa. John Cagen haamu pitää Holterin vaistonvaraista tasapainoilua popin ja akateemisen musiikin välillä lempeästi kädestä ja vaatii ”enemmän ei mitään”.

Julia Holterin musiikki ei ole niille, jotka haluavat heti taikatempun nähtyään tietää, miten se tehdään. Ekstasisin kappaleiden kuvailu olisi samaa ilonpilaamista kuin selittäisi keskiaikaiselle kemistille, miksi hänen rautansa ei muutu kullaksi.

94 ”Jotkut kutsuvat musiikkiani popiksi – eikä se minua haittaa.” Ei meitäkään, Julia. Emme mekään tiedä, mitä se on.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress