Hyvää itsenäisyyspäivää – viisi kertaa Kekkonen!

Kekkonen osasi kaiken! Myös rockpoliisiuden jalon taidon, kuten kuvasta näkyy.

Nyt on Suomen kansa kovan paikan edessä! He joutuvat tänä itsenäisyyspäivänä valitsemaan Jenni Haukion iltapuvun ja Antti Rokan nasevien lohkaisujen väliltä, kiitos Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen. Eniten Nuorgamia kuitenkin huolestuttaa tässä tilanteessa se, miksei Urho Kaleva Kekkosen olemassaoloa haluta itsenäisyyspäivän yhteydessä juuri noteerata.

Siksipä ehdotammekin täysin uutta itsenäisyyspäivän perinnettä! Suomalaisen rockin historiassa tuota kaljua Isä Aurinkoistamme paksusankaisine laseineen on haluttu rakastaa tavalla tai toisella varsin usein, ja kovasti häntä tunnutaan rakastavan nykyäänkin myös kulttuurin puolella: Ilmajoen musiikkijuhlien kaudella 2013–2014 tullaan esittämään Kekkos-ooppera, itsensä Lasse Lehtisen kirjoittamana.

Koska Kekkonen on Che Guevaran kaltainen brändi ja symboli siitä ajasta jolloin kaikki – siis aivan kaikki – oli paljon paremmin kuin nykyään, haluaisimme että kansa halailisi menneitä aina joulukuun kuudentena seuraavien viiden suomalaisen levytyksen tahdissa!

#1 Suomen Talvisota 1939–1940 – Kekkonen-rock

Jarkko Laineen, Markku Innon ja M.A. Nummisen perustaman performanssiryhmän tempaukset olisivat varsin raflaavaia nykyäänkin, simuloituine homoakteineen ja masturbaatiovideoineen kaikkineen. Olihan koko projektin nimi on itsetarkoituksellisen provokatiivinen, ja kieltämättä suuri osa Underground-rock-albumin inhorealistisista teksteistä säväyttää myös 44 vuotta myöhemmin. Siksi oli päivänselvää, että sovinnaisuutta pilkkanaan pitäneen poppoon tuli sivaltaa taiteessaan myös Kekkosta, poliisilaitoksen ja hallituksen lisäksi. Se tapahtuu Rauli ”Badding” Somerjoen äänellä ilkikurisen toteavasti. Asetelma on kuitenkin toimiva, tuskinpa rock’n’roll ja Kekkonen olisivat ilmiöinä voineet vuonna 1968 olla enemmän toisistaan erillään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 Sleepy Sleepers – UKK

Musiikillisen kainalopiereskelyn suurmestareiden hysteerinen historia on täynnä pahennuksen herättämistä. Mitä muuta kuin kohua voikaan odottaa, jos suomettumisen aikana, tarkemmin vuonna 1978 julkaisee levyn, jonka alkuperäinen nimi piti olla Karjala takaisin, ja jolta löytyy kappale Kaapataan lentokone Moskovaan? Takaisin Karjalaan -muotoon muutettu otsikko kätki alleen täyslaidallisen räkänokkaista vinoilua niin suomettuneita poliitikkoja kuin neuvostoyhteiskuntaa kohtaan, mikä teki hallaa bändin keikkamyynnille mutta vaikutti maineeseen varmasti vain positiivisesti. Levyn uusintapainoksen päättää alun perin sinkkuna ilmestynyt UKK, joka muistuttaa myös muuan proto-persun, Veikko Vennamon olemassaolosta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Jope Ruonansuu – Kekkonen tulee kuin ukkonen

Jope on eittämättä kuunnellut ”sliipparinsa”, sillä hänen Kekkos-tulkintansa käynnistyy viittauksella edelliseen. Imitaatiomusiikin ihmemiehenä Ruonansuu vetää kappaleen tietenkin komeasti Kekkosen äärellä, mutta autobiografian sisältö ei välttämättä olisi juhannuspommien, yöpakkashallitusten ja noottikriisien Suomessa presidentin huonetta miellyttänyt. Ilmestymisvuonnaan 2006 biisi on kaikkea muuta kuin radikaali, mutta summaapa joka tapauksessa Kekkosen ulkopoliittisen uran ja etenkin neuvostosuhteiden ne puolet, joita julkisivussa ei näkynyt. Suomalaispoliitikot + neuvostopoliitikot + vodka = hauskaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Moogetmoogs – Kekkonen

Moog Konttinen ystävineen päätti vuonna 1993 omistaa kokonaisen EP:n Kekkoselle, joskin ainoa varsinaisesti Urho Kalevaan viittaava ralli on tämä käännös Kinksien Victoriasta. Biisi on sinällään taattua Kekkos-laatua palmuunkiipeämisiä, loputtomia uudellaanvalintoja ja kekkosenpehmeän Suomen ironisointia myöten.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 Eläkeläiset – Herra Kekkonen

Eläkeläisten vanhainkotiestetiikkaa rakastavaan pirtaan istuu mitä täydellisimmin Kekkosen haikailu. Orkesteri on Simon & Garfunkel -versiossaan keskittyneet vertailemaan lähinnä Martti Ahtisaaren ja Kekkosen ominaisuuksia, tullen siihen lopputulokseen, ettei Mara kykene ylipainonsa takia alkuunkaan samoihin urotekoihin kuin edeltäjänsä. Ja kun poikakin soittaa humpan sijaan jatsia, voin kuvitella miten toivo humppakuomien leirissä on jo menetetty. Palmuun kiipeäminen ja kalastaminen mainittu!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

Mikäli Kekkos-annostuksesi jäi vielä vajaaksi, kuuntele tästä tovi ääntenlaskua:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!