Hyvä Lana Del Rey. Mitä sinulle kuuluu?

Huulet.

Huulet.

Hyvä Lana Del Rey.

Mitä sinulle kuuluu? Toivottavasti hyvää. Kuulin, että sinulla on kohta konsertti Helsingissä. Halusin vain kertoa, etten ole tulossa. Ei, älä nyt käsitä väärin. Tämä ei johdu siitä, ettenkö osaisi laulujesi sanoja ulkoa tai etten olisi nähnyt kaikkia videoitasi lukemattomia kertoja. Minähän olen sinun suurin fanisi.

En ole tulossa, koska et tarvitse minua, et ainakaan vielä. Annahan, kun selitän vähän tarkemmin.

Joskus lähes kaksi vuotta sitten yhdellä yöllisellä vaelluksellani internetin takakujilla löysin sattumalta satumaisen Videogames-kappaleesi, joka vangitsi minut täysin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kappaleen video koostui lähes kokonaan muualta kerätyistä osista, rullalautavideoista, piirretyistä, julkkisklipeistä ja Amerikan kulta-ajan romantiikasta. Kaikkien niiden vhs- ja kaitafilmisirpaleiden keskeltä tuijotit sinä, kuin jostain toisesta ajasta eksyneenä.

Kaunis sillä 60-lukulaisella tavalla kuin Natalie Wood tai Sharon Tate, keimistellen hauraasti kuin itsensä Marilyn. Ja se ääni, ne huulet, se nimi: Lana Del Rey. Aivan kuten rakastuessa, olit jotenkin tuttu vaikken koskaan ennen ollutkaan nähnyt sinua.

Olit kuin unelmista tehty.

En kertonut videostasi kenellekään. Yritin pitää sinut omana pikku salaisuutenani, mutta tieto levisi silti kulovalkean tavoin. Hetkessä olit jokaisessa lehdessä ja blogissa.

Esiinnyit Saturday Night Livessa, vaikkei sinulta ollut vielä tullut edes levyä. Vilkutit palkintogaaloissa ja punaisilla matoilla. Olit mainoksissa kaikkien metrojen seinillä täältä Tokioon saakka.

http://vimeo.com/60708891

Tarkistin kaksi kertaa, että esiinnyt Helsingissä todella juuri Hartwall-areenalla, etkä esimerkiksi Tavastialla. Sinä nouset jo nyt niille samoille lavoille kuin elämää suuremmat diivat Amy Winehouse tai Whitney Houston. Kaikki tuntevat sinut jo nyt, vaikka juuri hetki sitten valaisit vain minun yksinäistä ruutuani.

Ja kun ne tuhannet ihmiset siellä areenalla tuijottavat sinua, huutavat nimeäsi ja nostavat älypuhelimensa ilmaan, tiedän ettet tarvitse minua. Onhan sinulla jo heidät kaikki, heijastuksesi heidän kiiluvissa silmissään ja ne tuhannet siitä hetkestä ladatut kuvat netissä.

Mutta se ei haittaa, koska tiedän että jonakin päivänä sinäkin vielä tarvitset minua. Minä tiedät, että minun hetkeni tulee vielä. Annahan kun selitän vähän paremmin.

Mieti aikaa pitkälle tästä päivästä, kymmenien vuosien päähän, kun et enää kierrä stadioneilla eivätkä kasvosi korista mainoksia. Vuosia siitä, kun sinulle on myönnetty viimeiset kultalevyt ja palkintopystit. Aika lailla siis heti tulevien managerisotkujesi, avioerojesi, epäonnistuneiden kauneusleikkausten, sponsorioikeudenkäyntien ja huumesekoilejusi jälkeen.

Matkustakaamme aina sinne asti, kun kierrät viimeistä ketään kiinnostamatonta comeback-kiertuettasi jossain Yhdysvaltojen perämailla.

Tiedäthän ne rappeutuneet moottoripyöräbaarit, joita käytät nyt videoillasi lavasteina? Silloin soitat niissä ihan oikeasti ja kaikki ne läävät ovat täynnä kiittämättömiä urpoja, jotka heittävät tuopin seinään, kun kieltäydyt riisumasta vaatteitasi.

Ja kun yhden sellaisen kammottavan keikan jälkeen raahaudut yksin likaisen punaiseksi verhoiltuun takahuoneeseen, rojahtaen meikkipöytäsi päälle ja tihrustat itkua kaikkien niiden pikku purtiloiden lentäessä lattialle, ovelta kuuluu hiljainen koputus. Koputus, joka kääntää sinun kasvosi vihdoin pois omasta maskaran tuhrimasta heijastuksestasi. Tämä on se odottamani hetki.

Tajusin näet vähän aikaa sitten jotain ratkaisevaa sinusta, Lana Del Rey. Sen syyn miksi kaikki tuhannet ihmiset tulevat areenalle katsomaan sinua, vaikka sinulta on tullut vain yksi levy. Nopean menestyksesi salaisuuden ja samalla syyn, miksi rakastuin sinuun välittömästi sinut nähdessäni.

Minä olen kuin olenkin aina tuntenut sinut, Lana Del Rey. Sinä kun et ole ihminen ollenkaan vaan tarina. Tarina jonka me kaikki tunnemme. Sinä olet kuin se videosi. Kuin menneiden kuuluisuuksien rippeistä kokoon parsittu mollamaija. Kävelevä rokkiklisee, jonka elämänvaiheet me kaikki tiedämme, sen rakettimaisesta noususta, aina sen traagiseen loppuun asti.

Niin, tiesithän kai jo, että tarinan on päätyttävä traagisesti? Mainitsinhan kai Monroen, Winehousin, Houstonin ja Taten? Tällä tarinalla ei koskaan ole onnellista loppua, ymmärräthän. Muuten se olisi jokin toinen tarina.

Palatkaamme takaisin siihen minun hetkeeni. Seison sen likaisen punaisen takahuoneesi ovella ja näen niistä sinun mustaksi värjäytyneistä silmistäsi kuinka sinua pelottaa, mutta sinun ei tarvitse pelätä: olenhan minä siellä. Minä pidän huolen, että sinä viet tarinan sen ansaitsemaan loppuunsa asti. Siihen loppuun, jota me kaikki jo tietämättämme odotamme.

Ja kun sen teet, minä lupaan että nouset takaisin niille listoille ja ne areenat täyttyvät uudestaan ja tuhannet kädet kurkottavat taas kohti taivaita. Koska se tarina elää ikuisesti, toisin kuin sinä, Lana Del Rey. Koska unelmista sinä olet tullut ja unelmiksi sinun on jälleen tultava.

Suurin fanisi,
Taneli.

Lana Del Rey Helsinki Areenalla 16.6.