Nuorgam rukoilee – nämä artistit Suomeen

Heitä me odotamme, osa 6

Olkaa hyvä, kuudes osa 10-osaisesta ja päivittäin julkaistavasta juttusarjastamme, jossa esittelemme sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

#50 Joni Mitchell

Kuka? Kanadalainen laulaja-laulunkirjoittajalegenda.

Odotettu? 1960-luvun lopusta lähtien.

Tuleeko? 67-vuotias Mitchell konsertoi nykyään harvakseltaan, joten melko epätodennäköistä. Korkeintaan Juhlaviikoille.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#49 The Decemberists

Mikä? Portlandilainen indie-folkrock-yhtye on tehnyt nousujohteista työtä kymmenen vuoden uransa ajan. Yhtyeen tuorein levy, King Is Dead, ylsi alkuvuodesta Yhdysvaltain listaykköseksi.

Odotettu? Viimeistään Hazards of Love -rockoopperan (2009) jälkeen. Yhtyeellä on tapana näytellä lavalla historiallisia meritaisteluita: Oolannin Sota Tavastialla olisi varmasti elämys.

Tuleeko? Menestyksen huumassa yhtyeellä riittänee vientiä, joten tuskin aivan heti. Jos paikka huipulla osoittautuu tuuliseksi, voi tilanne olla parin vuoden päästä toinen.
http://youtu.be/RpnAb2KJ8n0

#48 The Avalanches

Mikä? Sampleista kasattua tanssimusiikkia tekevä australialaisyhtye, jonka ainokaista, Since I Left You -albumia, pidetään yhtenä 2000-luvun parhaimmista julkaisuista.

Odotettu? Suomen-vierailua on odotettu vuosikymmen, mutta kiivaammin yhtyeeltä odotetaan toista albumia, joka on ollut tekeillä vuodesta 2005 lähtien.

Tuleeko? Epätodennäköistä, sillä yhtyeen rivit ovat tuntuneet rakoilevan levyntekoprosessin pitkityttyä.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#47 Dolly Parton

Kuka? Yksi aikamme suuria laulajia ja lauluntekijöitä. Nainen joka kirjoitti sekä Jolenen että I Will Always Love Youn.

Odotettu? Vuodesta 1968, jolloin country- ja popartistina menestynyt Parton julkaisi ensimmäisen singlensä.

Tuleeko? Parton kiertää parhaillaan maailmaa ja kävi Tukholmassa sekä Göteborgissa elokuussa. Suomi ei listalle mahtunut. Ehkä, jos kiertuetta jatketaan vielä joulukuun alkuun loppuvan Australian-kierroksen jälkeen.
http://youtu.be/E22n_ABD5Mo

#46 Gang Gang Dance

Mikä? Newyorkilaisyhtyeen musiikki kruisailee hyperpsykedeelisesti, intensiivisesti ja meluisasti yli genrerajojen.

Odotettu? 2000-luvun puolivälistä alkaen.

Tuleeko? Miksei. Viime vuonna ilmestyneen Eye Contact -levyn myötä indieyleisön kiinnostus yhtyettä kohtaan on noussut uusiin ulottuvuuksiin.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#45 Spoon

Mikä? Mahlanjuoksuttaja Britt Danielin luotsaama indierockyhtye, joka tunnetaan Euroopassa todella huonosti ottaen huomioon, että sillä on kaksi top ten -albumia Yhdysvalloissa.

Odotettu? Vuodesta 1996, mutta kiihkeämmin Ga Ga Ga Ga Ga -levystä lähtien eli noin neljä vuotta.

Tuleeko? Toivottavasti seuraavan albumin ja kiertueen myötä. Bändi on jo vieraillut sekä Ruotsissa että Norjassa.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#44 Built to Spill

Mikä? Doug Martschin johtama kvintetti Idahosta tekee kolmelle kitaralle sovitettuja taikatemppuja.

Odotettu? Siitä lähtien, kun yhtyeen kakkosalbumin There’s Nothing Wrong With Loven (1994) videot alkoivat pyöriä MTV Europella marginaalimusiikkia esitelleissä ohjelmissa.

Tuleeko? Kävi lähellä kiertäessään Eurooppaa keväällä 2010 Dinosaur Jr:n kanssa, mutta ei ollut läsnä kiertueen piipahtaessa Tavastialla.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#43 Devendra Banhart

Kuka? New Weird America -liikkeen riikinkukko, jonka vanhahtava folkrock soundaa varsin luomulta.

Odotettu? Kiertänyt ympäri maailmaa jo vuodesta 2002 lähtien.

Tuleeko? Lähitulevaisuudessa keikkoja ei tiedossa, mutta ahkeran Euroopan-kiertämisen perusteella toivoa on.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#42 Doves

Mikä? 2000-luvun brittirockin sydämellisimmät mörököllit, nuo työläispsykedelian mestarit Manchesterista.

Odotettu? Esikoisalbumin Lost Souls (2000) julkaisusta asti. Dovesin suosio kotimaassaan on kuitenkin ollut koko ajan sitä luokkaa, että Suomen festivaalikesään bändiä on ollut turha haikailla.

Tuleeko? Onko jo myöhäistä? Doves ei ole keikkaillut sitten helmikuun, eikä välttämättä palaa studioon enää koskaan.
http://youtu.be/O1GcBbE3kPU

#41 Wild Beasts

Mikä? Toismaailmallista taiderockia tekevä brittikvartetti, joka on noussut kolmanteen albumiinsa mennessä sekä kultti- että top 20 -suosikiksi.

Odotettu? Kesästä 2008, jolloin moni The Devil’s Crayon -singlen kuulleista lankesi Hayden Thorpen uhkarohkeaan falsettiin.

Tuleeko? Eiköhän vielä joskus. Bändin joulukuinen Euroopan-kiertue ulottuu rohkaisevasti jo Tukholmaan saakka.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!