Nuorgam rukoilee – nämä artistit Suomeen

Heitä me odotamme, osa 1

Vaadimme muffinsseja, joiden valmistamiseen ei ole käytetty volbeateja ja dankojoneksia!!

Olkaa hyvä, sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Artistit on järjestetty pitkällisen äänestysprosessin kautta absoluuttiseen haluttavuus- eli halattavuusjärjestykseen. Harras toiveemme on, että juttusarjaan paneutuvat erityisellä pieteetillä kaikki maamme promoottorit, klubijärjestäjät ja festivaalimogulit. Nämä kun esiintymislavoillenne hoidatte, niin tulemme paikalle – sankoin joukoin!

Alla ensimmäiset kymmenen kaipuumme kohdetta, silvuplee. Huomenna kymmenen lisää.

#100 Silversun Pickups

Mikä? Kaksi albumia tehnyt losangelesilainen kitararockyhtye on vakiinnuttamassa asemaansa 2000-luvun Smashing Pumpkinsina.

Odotettu? Vuoden 2008 maaliskuusta, jolloin se alkuperäinen Pumpkins hyvästeli Helsingin juhlakiertueellaan.

Tuleeko? Jonain päivänä. Silversun Pickups olisi täsmäkiinnitys Provinssirockin kaltaiselle festivaalille, joten jos kolmosalbumi valmistuu ajoissa, niin kenties jo ensi kesänä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#99 The Besnard Lakes

Mikä? Juurevaa laajakangasrockia soittava yhtye on yksi Kanadan parhaiten varjelluista salaisuuksista.

Odotettu? Vuodesta 2007, jolloin tunnelmallinen kakkosalbumi …Are the Dark Horse poiki yhtyeelle Polaris-ehdokkuuden ja tukun yhdeksän pisteen levyarvioita.

Tuleeko? Hyvinkin. Viime vuonna bändi piipahti jopa Tukholmassa, joten mikä jottei ensi vuonna vaikkapa Tavastialla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#98 Daniel Johnston

Kuka? Vastavirtamusiikin keskeisimpiä ja traagisimpia hahmoja. On julkaissut häpeilemättömän suoria laulujaan jo vuodesta 1981, mutta paininut läpi ikänsä mielenterveysongelmien parissa.

Odotettu? Viimeistään siitä lähtien, kun Kurt Cobain kekkuloi joka tiedotusvälineessä ”Hi, how are you” -paita yllään.

Tuleeko? Johnston kävi Göteborgissa 2008. Epävakaa mielenterveys on aina kysymysmerkki, joten Suomen-visiitti lienee täysin sattumankauppaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#97 Aimee Mann

Kuka? Pitkän uran tehnyt laulaja-laulunkirjoittaja muistetaan erityisesti albumistaan Bachelor No 2. or the Last Remains of Dodo ja esiintymisestään Paul Thomas Andersonin ohjaaman Magnolia-elokuvan ääniraidalla.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Save Me soi Magnolian lopussa.

Tuleeko? Mann on viimeksi kiertänyt Euroopassa vuonna 2008. Lähtee Yhdysvaltain-kiertueelle ensi vuoden alussa, mutta konserteista vanhalla mantereella ei ole tietoa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#96 Death in Vegas

Mikä? Linkki klubibiittien, psykedeelisen rockin ja ah-niin-ysärin big beatin välillä.

Odotettu? Vuosituhannen vaihteesta, jolloin bändi julkaisi albumit The Contino Sessions (1999) ja Scorpio Rising (2002). Nytkin kelpaisi.

Tuleeko? Uusi Trans-Love Energies -albumi kierrättää bändiä ainakin Keski-Euroopassa, joten kai tulisi, jos joku hankkisi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#95 Dead Can Dance

Mikä? Goottitunnelmoinnin, maailmanmusiikin ja new agen kolmiossa kolmisenkymmentä vuotta risteillyt duo.

Odotettu? Nousi 1990-luvun puolivälin maailmanmusiikkibuumin myötä myös suomalaisten suosioon.

Tuleeko? Ei ole vuoden 2005 jälkeen juuri keikkaillut, mutta Brendan Perry on kuluvana vuonna väläytellyt kiertuetta ensi vuoden lopulle. Osuisikohan myös tänne?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#94 Clinic

Mikä? Iso-Britannian neuroottisin postpunkyhtye, joka tunnetaan jurnuttavista urkusoundeistaan, kirurginmaskeistaan ja hampaidensa välistä sihisevästä laulajastaan Ade Blackburnista.

Odotettu? Vuosituhannen vaihteesta, jolloin Radiohead nappasi Clinicin lämmittelijäkseen Euroopan-kiertueelleen ja Levi’s yhtyeen Second Line -hitin mainoskampanjaansa.

Tuleeko? Tuskin. Bändillä riittää vientiä Pohjois-Amerikassa, ja Euroopassa se on suosinut aina muita ilmansuuntia kuin pohjoista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#93 Nelly Furtado

Kuka? Kanadalainen radiopoppari on kasvanut kolmen noteeraamisen arvoisen albumin myötä folk-kujertajasta R&B-syöjättäreksi.

Odotettu? Kunnolla vasta vuodesta 2006, jolloin ilmestyi Timbalandin avustama Loose-hittialbumi, joka valloitti niin seduloiden tanssilattiat kuin kriitikoiden sydämet.

Tuleeko? Rahalla saa. Jos Furtado julkaisee vielä hittilevyn, niin miksei häntä nähtäisi Helsingin Areenalla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#92 The Get Up Kids

Mikä? Yhdisti suuria tunteita, punkin energiaa ja 1990-luvun indietä ollen samalla yksi tärkeimmistä esikuvista 2000-luvun emokauheuksille.

Odotettu? Four Minute Mile (1997) sekä Something to Write Home About (1999) ihastuttivat vilpittömyydellään ja ovat yhä aikamatka elämän kevääseen.

Tuleeko? Jaa-a. Yhtye palasi hiljattain kuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta ainakin tänä syksynä Euroopan-kiertue unohtaa Suomen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

#91 Adele

Kuka? No se. Kyllä sä tiedät. Maailman suurin sooloartisti juuri nyt. Hittilistojen iilimato.

Odotettu? Tammikuusta 2011 lähtien, kun julkaisi kakkosalbuminsa 21. Sitä ennen oli Amyn ja Duffyn – ja mitä niitä nyt oli – varjossa.

Tuleeko? Joskus varmasti, mutta tuskin hetkeen. Pitänee kiirettä Suomea isommilla markkina-alueilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

Naislaulajien kokoontumisajot Nuorgamin torilla

Adele
Levyraati #56

Adele
Vuoden parhaat kappaleet 2011 – sijat 29–18

Adele
Eva Biaudet

Adele
Heitä me odotamme!

Adele, Aimee Mann, Clinic, Daniel Johnston, Dead Can Dance, Death in Vegas, Nelly Furtado, The Besnard Lakes, The Get Up Kids
Vuoden 2011 Top 12 -kesähitit by Nuorgam

Adele
Fatbardhe Hetemaj (kokoomus)

Adele
#5 Kuusi arvostettua lauluntekijää

Aimee Mann
#10 Aimee Mann – Save Me

Aimee Mann
Minikritiikit, vko 49: Melody’s Echo Chamber, Alicia Keys, Elbow…

Clinic
Don’t Shake Me Lucifer – 20 hullun tekemää biisiä

Daniel Johnston
Parhaan Daniel Johnston -kilpailun huikea finaali — katso kuvat!

Daniel Johnston
Paras Daniel Johnston -kilpailu!

Daniel Johnston
NRGM menee levykauppaan, osa 1: Kokoelmalevyt

Daniel Johnston, Dead Can Dance
Minikritiikit, viikko 34

Dead Can Dance
Vuoden 2011 parhaat kappaleet – sijat 305–294

Death in Vegas
Biletä kuin britit vuonna 1999!

Death in Vegas
Nelly Furtado – The Spirit Indestructible

Nelly Furtado
Vuoden 2011 parhaat kappaleet – sijat 365–354

The Besnard Lakes
Hyvää Kanada-pop-päivää!

The Besnard Lakes
© 2014 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress