Björkin paras biisi on…

Nytkö ne kertoo sen? Mä en ole yhtään laittautunut.

Kun 40 äänestäjää äänestää 18 eri biisiä parhaaksi, ei voi muuta sanoa kuin, että te sitten rakastatte Björkin tuotantoa! Vaikka kysymys siitä, mikä on paras Björkin biisi, osoittautui kinkkiseksi, saatiin voittaja selville.

Voiton vei:

1. Hyperballad

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Viisi äänestäjää laittoi Post-albumin kappaleen ykköseksi ja se sai lukuisia kakkos- ja kolmostilamainintojakin. Tässä perusteluja:

Mia Hartikainen:
”Hyperballad, ilman pienintäkään epäilystä, sillä en ole tähän mennessä löytänyt yhtään rauhoittavampaa ja sykähdyttävämpää kappaletta. Sitä kuunnellessa olen turvallisessa sylissä, josta en halua lähteä.”

Maija Kettunen:
”Ultimaattinen maailmastairtautumis-biisi. Joka kerta kuvittelen yhtä ahdistuneesti miltä tuntuisi osua niihin kiviin siellä alhaalla, mutta ah, silti tulee kovin kevyt ja ihana olo kun Hyperballadia kuuntelee. Henkilökohtainen kevät-biisini, josta tulee aina maailman siistein olo.”

Matti Viitala:
”Hyperballad lataa pöytään niin kauniin kaaren jännitteen lataamista kohti kliimaksia ja totaalisen yliannoksen söpöyttä, ettei sitä voi olla rakastamatta.”

Kakkostilan kanssa olikin sitten jo tiukempaa. Army of Me, Hunter, Jóga ja Pagan Poetry keräsivät kaikki kolme ykkösijoitusta. Kun kakkos- ja kolmossijoitukset laskettiin, saatiin järjestykseksi tämä:

2. Jóga

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Jarno Tolppanen:
”Jousia ja raskaita biittejä. Niin ja se Björk siinä laulamassa. Eiköhän se ole aika täydellinen kun sen täydellisyyttä ei voi tämän kummemmin perustella.”

3. Pagan Poetry

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Lassi Mölsä:
” Biisiä kuunnellessa ei vituta, mikään. Soundipoliittisesti täydellinen.”

4. Army of Me

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Riku Veijonen:
” Tykkisoundit ja siisti riffi. Toimii niin tanssilattialla kuin kotikuuntelussa.”

5. Hunter

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Mira Kautto:
”Hunter on upea avaus upealle levylle. Se on kuin vaaniva petoeläin, arvaamaton ja täynnä pientä liikettä mutta silti kontrolloitu ja rauhallinen. Hypnoottinen, saa minut levottomaksi ja lähettää muille planeetoille.”

Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin kolme kappaletta supermegadeluxekultaturbopainoksia Björkin uudesta Biophilia-albumista. Onnetar suosi seuraavia:

Ari Marjamäki
Tanja Oksa
Marko Haapasaari

Onneksi olkoon! Olette saaneet postia Facebookille ilmoittamaanne sähköpostiosoitteeseen.

Kiitos kaikille äänestäjille!