2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#98 Justice – Waters of Nazareth (2005)

Justice: Xavier de Rosnay ja Gaspard Augé.

Justice: Xavier de Rosnay ja Gaspard Augé.

Huoliteltu mannermainen konemusiikki hallitsi 2000-luvun diskojen henkisiä värivalolattioita – Justice tuli ja räjäytti ne punk-asenteella sirpaleiksi.

”††††††††
††††††††
††††††††
††††††††”

Legenda kertoo, että 1960-luvulla Jimmy Hendricks -niminen luolamies keksi laittaa kitaraansa säröefektin. Seuraavat dinosaurusten vuosikymmenet kuultiinkin sitten läkähtymiseen asti tympeää murinarockia.

Gaspardilla ja Xavierilla oli nahkatakit – he olivat siis jonkin sortin kapinallisia. He keksivät laittaa syntikoihinsa säröefektin. Eivät ehkä ensimmäisinä, mutta millä groovilla he sen tekivätkään. Vähintään he keksivät sen, mitä lukuisat industrialbändit eivät koskaan olleet äkänneet: peltitynnyriä voi käyttää kuin lehmänkelloa diskobiisissä.

Periaatteessa nämä nuoret ranskalaiset treidasivat samaa tanssimusiikkivaluuttaa kuin daftpunkit ja alanbraxet, levylaareissa he olivat trendikkäiden Kitsune Maison -ranskiskokoelmien ja Ed Bangerin rinnalla, mutta heidän äänensä oli rajumpi, räjähtävämpi, säröisempi.

Debyyttisingle Waters of Nazarethin merkittävyyden ymmärtää, kun muistaa että sen ensipainos ilmestyi jo 2005. Crystal Castlesin circuit bending -soundi oli vasta tulossa ja meillä kotimaassa Justice taatusti tasoitti lattiaa Huoratron-keikkojen maaniselle tamppaukselle. Amerikkalaisesta brostepistä ei ollut tietoakaan. Ja mitä tanssimusiikin raskauteen tulee, tuohon aikaan harva vielä puhui mistään jojobassosta tai eurocrunkista.

Tai nu-ravesta. NME:n fabrikoimaa termiä on debunkattu tuon tuostakin, mutta kyseessä oli todellinen ilmiö, joka keinotekoisuudesta huolimatta osui sattumalta yksiin hardcore- ja ysäriteknon indieiltamiin soluttautumisen, ja toisaalta Crookersin ja Cajuanin kaltaisten artistien ilmaantumisen kanssa. Mitään Klaxonsia en muista oikeasti ajan diskoissa soitetun kuin remikseinä. ”Rave” ei tuolloin tuntunut musiikkiin viittaavalta termiltä, vaan siltä elukkameiningiltä, johon ihmiset lattioilla uskalsivat sofistihousen lihavien vuosien jälkeen taas antautua. Justicen nahkatakkielektro sopi kuvaan kuin pitissä silmään osuva kyynärpää.

Kuulin Waters of Nazarethin ensimmäistä kertaa Tavastialla, luultavasti Kuningasklubilla, vuoden 2006 tienoilla. Biisi tuntui soivan lujempaa kuin mikään muu sinä iltana. Kanttiaallot kulkivat kehon läpi ja ruukku läikkyi. Jonkin väärinkäsityksen seurauksena käsitin että kyseessä oli brooklyniläisduo Ratatatin kappale, joten päädyin ostamaan bändin Classics-albumin. Nimestään huolimatta levy ei – kohteliaasti ilmaisten – ollut ihan klassikkomatskua.

Waters of Nazareth sen sijaan on sitä itseään. Mikään listasijoitus ei tunnu sille liian korkealta. Siksi huomaankin jälleen näiden vuosien jälkeen hyräileväni mielessäni: ”Durrr-durrr-durrr…DERP!”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Justice – Waters of Nazareth

Bonus!

Justicelta äänestettiin myös kappaleita Civilization, D.A.N.C.E. ja Let There Be Light, joiden lisäksi noteerattiin myös Justice vs. Simian -nimellä julkaistu We Are Your Friends.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress