Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#98 Isaac Brock

Modest Mouse

Kuva: Tomi Palsa

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Kiinnittiköhän Sub Popin entinen A&R-mies myös Mudhoneyn?

”Ice-age heat wave, can’t complain /
If the world’s at large, why should I remain?”

Isaac Brockin pyöreäposkinen olemus, pälyilevä katse ja sössöttävä lispaus tekevät hänestä varsin epätodennäköisen oloisen rocktähden. Modest Mousen johtohahmo on tatuointeineen ja ruutupaitoineen kuin Alfons Jokisella lantrattu Josh Homme.

Kun soppaan vielä lisätään lohduton lapsuus Tyynenmeren rantoja kolunneessa asuntovaunuissa, epämääräinen nuoruus, johon mahtui niin päihdeongelmia kuin perättömäksi osoittautunut raiskaussyytös, sekä miehen lauluääni ja -tapa, joka viittaa arvaamattomine kirkumisineen ja kähinöineen Touretten oireyhtymään esimerkillisimmillään, saadaan varsin omalaatuinen Yhdysvaltain albumilistan ykkönen.

Modest Mouse kuuluu Neutral Milk Hotelin, Spoonin ja Death Cab for Cutien ohella niihin 1990-luvun lopulla Yhdysvaltain indierockpiirit hurmanneisiin yhtyeisiin, jotka Eurooppa löysi vasta 2000-luvun puolella – jos silloinkaan. Sellaisia albumeita kuin The Lonesome Crowded West (1997) ja The Moon & Antarctica (2000) pidetään rapakon takana kuolemattomina klassikoina, mutta hyvä jos ne vanhassa maailmassa edes tunnetaan.

Modest Mouse

Kuva: Tomi Palsa

Me eurooppalaiset tunnemme kyllä railakkaan Float On -hitin ja tiedämme, että The Smithsin Johnny Marr kuului vuodet 2006–2009 yhtyeen kokoonpanoon. Mutta mitä muuta heinäkuussa 36 vuotta täyttävä Brock on tehnyt?

Hän siis paitsi vei kulmikkaan indierockin Yhdysvaltain albumilistan kärkeen (We Were Dead Before the Ship Even Sank, 2007), myös ”löysi” Wolf Paraden ja kiinnitti sen Sub Pop -levy-yhtiölle sekä – mikä tärkeintä – nosti 2000-luvun puolivälissä Red House Paintersin Mark Kozelekin masennuksen alhosta ja palautti tämän uskon popmusiikkiin, mistä innoittuneena Kozelek julkaisi albumillisen riipaisevan hauraita Modest Mouse -covereita (Tiny Cities, 2005).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Modest Mousen kaupallisen läpimurron tuoneen Good News for People Who Love Bad News -albumin (2004) avauskappale The World at Large livenä tammikuussa 2005.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress