2000-luvun kotimaiset pophelmet

#94 Sami Kukka – Tuulen työtä (2007)

(Säv. ja san. Sami Kukka)

Sami Kukka on muuttanut muun muassa Jean Ramsayn elämän. (Kuva: Tomi Palsa)

“En pystynyt hallitsemaan mitään, en ainakaan kuolemaa”, Sami Kukka laulaa, ja sanojen yksinkertaisuudessa on niiden vapauttava voima.

“Tuulen työtä, sen myötä
Kuolemaa tekee tuloaan”

Kun tämä levy tuli pöydälleni vuonna 2007, en osannut oikein odottaa mitään. Toki kyseessä oli Helmi-levyjen julkaisu, ja taustapiruina sellaisia avainhahmoja kuin Joose Keskitalo, Arwi Lind ja Lauri Ainala. Viitekehys oli ainakin kunnossa.

Se, mitä sisältä löytyi, muutti jollain tasolla elämäni.

Tässä tapahtuu pienellä skaalalla jotain samaa kuin silloin, kun John Fahey ja kumppanit etsivät 1960-luvulla käsiinsä Skip Jamesin ja käynnistivät tämän uran uudestaan.

Sami Kukka oli jollain tasolla kuollut ja kuopattu, ja samaa ruumista asuttanut Esa Santonen asui ja työskenteli Mustiossa äänittäjänä. Keskitalo oli löytänyt Sami Kukan ainoan julkaisun, 1980-luvulla totaalisesti flopanneen debyytin Sami Kukka (1988), pitänyt kuulemastaan ja etsinyt Kukan/Santosen käsiinsä. Vakuuttanut tämän lahjoistaan, saanut yrittämään uudelleen. Seurasi levyt Vettä kuusta (2002) ja läpimurto Kuolema tekee tuloaan (2007).

Tyylillisesti Kukka asettuu jonnekin Pekka Strengin ja John McGregorin välimaastoon. Näistä hän kuitenkin erottuu raskasmielisellä aikuisuudellaan. Miehen karhumainen olemus kuuluu musiikista ja lisää siihen hyvin koskettavan tason.

Kukan musiikissa kuuluu parinkymmenen vuoden hiljaisuus. Se resonoi niissä vaietuissa, valtavissa pettymyksen halleissa, epäilyn ja kolhun kokeneen omanarvontunnon tunkkaisissa huoneissa.

Kuten Mirel Wagner joitain vuosia myöhemmin, Kukka on taitava pelkistämään, keittämään lihat luiden päältä. Kitaristina yllättävän taitava, pieniä huikeita juttuja soittava Kukka rakentaa virtuoosimaisella soitollaan ja hieman maailmaan kyllästyneellä äänellään jännän jännitteen, jota ikiaikaisilta tuntuvat sanoitukset tukevat.

Kuolemaa tekee tuloaan -levyn “nimikappale” Tuulen työtä voisi hyvin olla satoja vuosia vanha rekilaulu. Sen iloinen melodia on voimakkaassa kontrastissa sanoituksen miltei kärsimättömään kuoleman odotukseen. Dempatun kitaran nuotit paukahtelevat hermostuneesti sisään ja ulos hengittävän melodian alla, ja laulaja näkee kuolemaa pienissä detajeissa, ympärillä vellovassa mysrkyssä, puolitankoon lasketuissa lipuissa ja tuulen rikkomissa sateenvarjoissa.

Tuuli on muutoksen voima, ja muutokseen sisältyy aina menetys. Elämää eläessämme kuljemme joka askeleella kohti kuolemaa, mutta keskeistä onkin tajuta päästää irti, unohtaa, eikä jäädä tämän tosiasian alle.

“En pystynyt hallitsemaan mitään, en ainakaan kuolemaa”, laulaa Kukka, ja sanojen yksinkertaisuudessa on niiden vapauttava voima. Kuolema tulee kyllä, turha sitä on odottaa. Antaa tuulen vain kuljettaa. Tapahtumat alkavat vyöryä – ja syntyy musiikkia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

8. marraskuuta 2007 – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Suomen valtion maksamaan suurlähettiläs Alpo Rusille 70 000 euron korvaukset aiheettomaksi osoittautuneen vakoiluepäilyn aiheuttamista ansionmenetyksistä ja henkisistä kärsimyksistä. Lisäksi valtion maksettavaksi määrättiin oikeudenkäynti- ja asianajokuluja runsaat 105 000 euroa. Rusi oli alun perin vaatinut puolen miljoonan euron korvauksia. Valtio valitti päätöksestä hovioikeuteen.