Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#94 Gerard Way

My Chemical Romance. Gerard Way on blondi keskellä.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Piirtävätköhän Gerard ja Tori Amos yhdessä sarjakuvia?

Syksyllä 2006 tapasin Gerard Wayn kahden kesken tukholmalaisessa hotellissa. Se oli haastattelutilanne (tein juttua My Chemical Romancesta suomalaiseen nuortenlehteen), johon olin valmistautunut luokattoman huolettomasti. Olin aliarvioinut kohteeni.

”Mikä on lempiruokaasi?” ja ”mitä elokuvia katselit, kun olit nuori?” -tyyppisillä typerillä kysymyksillä varustettuna toimittajana luulin kohtaavani yksinkertaisen, vahingossa post-hardcorepunkpopin, jota tuolloin emoksi haukuttiin, messiaaksi nousseen perusrokkarin, jota vuoden päästä eivät muistaisi edes häntä palvovat masentuneet, mustia etuhiuksia silmillään roikottavat, huulilävistetetyt tytöt ja pojat.

Way paljastui rauhalliseksi, ajattelevaiseksi, populaarikulttuurin (erityisesti sarjakuvat) erinomaisesti tuntevaksi, huumeaddiktioista ja masennuksesta selviytyneeksi newjerseyläiseksi, joka ei ärsyyntynyt edes siitä, että luokattoman moni kysymyksistäni koski hänen kotikaupunkinsa aiempia isoja poikia, Jon Bon Jovia ja Bruce Springsteenia.

Ennen kaikkea Waysta pystyi tapaamisella aistimaan, että hän tiesi täysin, mitä hänen yhtyeensä oli tekemässä. Pian haastattelun jälkeen ilmestynyt The Black Parade nousikin 2000-luvun nuorten Mellon Collie and the Infinite Sadnessiksi, joka teki My Chemical Romancesta hetkeksi – edes siksi kuuluisaksi vartiksi – jos ei suurimman, niin ainakin tärkeimmän rock-yhtyeen maailmassa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress