2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#94 Frida Hyvönen – Dirty Dancing (2008)

Kuvateksti.

”Not marrying kind” silloin, ”marrying kind” nyt.

Frida Hyvösen pianonovelli lapsuusnostalgiasta onkin novelli ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta ja sen ylipääsemättömistä muureista.

”I guess you do the dirty now and I do the dancing
And once we were Baby and Johnny
In a small boring town where the winters were long
And our real names were Frida and Jimmy”

Kaunis vaalea nainen istuu omakotitalonsa portailla pohjoisruotsalaisessa pikkukaupungissa. Hänen vieressä istuu nokikolari mustissaan.

Frida ja Jimmy.

Nainen ojentaa siroa kättään ja hipaisee nokikolarin käsivartta. Nokikolari säpsähtää.

”He said: Watch Frida, your hands will get dirty
And I felt like I had a fever”

Yksikään 2000-luvun musiikkikappale tuskin sisältää yhtä jännitteistä kohtausta kuin kuvailemani hetki Frida Hyvösen Dirty Dancing.

Dirty Dancing on Hyvösen (s. 1977) uran hienoin kappale. Kerta toisensa jälkeen ei voi olla liikuttumatta sen lyyrisen taituruuden edessä, jolla Hyvönen muuttaa lapsuusnostalgian tarkkanäköiseksi pienoisnovelliksi ruotsalaisesta luokkayhteiskunnasta. Ja hän tekee sen tavalla, johon en keksi yhdenkään suomalaisen pystyneen edes äidinkielellään.

Dirty Dancing -kappaleen lika on samalla tavoin pohjimmiltaan viatonta, mutta silti ympäristön odotusten kannalta ylitsepääsemätöntä kuin mambo Patrick Swayzen ja Jennifer Greyn tähdittämässä elokuvassa.

Hyvösen tapa käsitellä ruotsalaisen yhteiskunnan säröjä kaikenkertovien yksityiskohtien kautta tuo mieleen Jens Lekmanin.

Niin intensiivistä kuin Dirty Dancingissa kuvattu varhaisteinirakkaus oli 1990-luvun alussa, jotain perustavanlaatuista luokkaeroista kertoo se, kuinka isätön Jimmy vie Fridan tanssimaan juuri työväentalon, folkets husin kellariin. Orastavia kuiluja osoittaa myös se, kuinka hän ampuu lapsena lintuja altaaseen tehdäkseen vaikutuksen Fridaan – jota koskettivat enemmän heidän vaihtamansa kirjeet. Kellaritansseista puhumattakaan.

”The love of my life when I was a kid
Used to write me the sweetest letters
And one night he shot a couple of birds in a pool
Thought it was to impress me”

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin luokkaerot ovat repeytyneet entisestään. Molemmat lapsuuden rakastavaiset ovat liian kaukana omilla teillään. Heidän välillään on muuri, jota korkeampaa ruotsalainen luokkayhteiskunta onnistuu tuskin nostattamaan.

Jimmy on nuohooja, metsästäjä, kahden lapsen isä ja selvästi myös toisen naisen puoliso. Jimmy on myös jäänyt samaan kaupunkiin, Flarkeniin, josta Frida muutti nuorena pois vain palatakseen sinne takaisin kolmekymppisenä.

Samaan aikaan Hyvösestä on kasvanut flyygeliä soittava ja litterääri taiteilija, joka laulaa ”I’m not the marrying kind.”

Siksi Jimmyn kädet ovat likaiset muustakin kuin noesta: hän kokee olevansa alhaisempaa luokkaa kuin Frida.

Miksi älykkötaiteilijaa edes kiinnostaisi duunari, joka yritti tehdä 20 vuotta sitten vaikutuksen häneen ampumalla lintuja. Tai vastavuoroisesti: miksi duunaria kiinnostaisi älykkötaiteilija?

Hyvönen asettaa itsensä kuitenkin perustellusti duunari vs. intellektuelli -asettelun vahvemmaksi osapuoleksi. Ja juuri siitä syystä lopullisesti pakit ja särkee lapsuudenunelmansa lopullisesti. Toisaalta emme voi edes tietää, elättelikö tarinan Frida Jimmystä enää mitään todellisia toiveita vai tiedostiko hänkin lasiseinien korkeuden.

Koska Hyvönen on poikkeuksellinen kirjoittaja, novellisti muusikon vaatteissa, hän jättää tärkeimmän auki. Päätöskohtauksessa Frida uskottelee itselleen, että hänen ja Jimmyn rakkaustarina jääkööt omaan aikaansa. Hän tekee sen niin viileästi, että kurkkuun korahtelevaa pettymystä ei voi olla huomaamatta.

Istuessaan asuntonsa portailla Frida pohtii sitä samaa, mitä varmasti jokainen meistä joskus. Entä jos meillä olisi sittenkin ollut vielä uusi mahdollisuus. Entä jos.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Frida Hyvönen – Dirty Dancing

Bonus!

Frida Hyvöseltä ei äänestetty muita kappaleita, mutta ruotsalaisista sooloartisteista kupongeille ylsivät myös muun muassa José González (Deadweight on Velveteen) ja Jens Lekman (Maple Leaves).

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress