2000-luvun kotimaiset pophelmet

#93 Tuvalu – Viimeiset hetket ovat käsillä (2008)

(Säv. Tuvalu, san. Annina Antinranta)

Annina Antinranta painaa nappia, ja generaattorin ääni nousee! (Kuva: Tomi Palsa)

Maailmanloppu tulee olemaan kaunis päivä, ainakin jos Tuvalulta kysytään.

”Puheentunnistimet eivät avaa porttia
Verkkokalvoni ei sovi profiilinlukijaan
Maksuvälineet ovat vanhentuneet mukanani
Yhteyspyyntönne hylätty
Viilenee, generaattorin ääni nousee
Viilenee, kevyt askel käy raskaaksi, pitenee
Viilenee, lasiin vesivirtoja mustia piirtyy
Tämä on jälleen kerran kaunis päivä”

Apokalypsi, harmageddon, tuomiopäivä, ragnarök… Rakkaalla maailmanlopulla on monta nimeä. Ajatus pallon lopullisesta tuhosta on inspiroinut taiteilijoita kautta aikain, niin myös tamperelais-helsinkiläistä scifi-proge-pumppu Tuvalua.

Bändi maalaili romanttisen mustia kuvia lopullisesta tuhosta jo ensimmäisellä kokopitkällä Pimeä saartaa meitä! -albumillaan, mutta varsinainen armageddon oli toinen albumi Viimeiset hetket ovat käsillä! Levyllä heinäsirkat tulevat, kovalevyt lyövät tyhjää, magneettiset navat vaihtavat paikkaa keskenään, varjoeläimet heräävät henkiin… Sellaisia ihan tyypillisiä poppilyriikoita.

Tuvalu oudoksutti uransa alussa tekemällään Dogma04-julistuksella, joka esimerkiksi kielsi yhtyeen musiikin soittamisen radiossa. (Kuva: Tomi Palsa)

Levyn nimibiisi Viimeiset hetket ovat käsillä! kuvailee aseistariisuvasti sitä hetkeä, kun viimeiseen hengenvetoon asti taistelleet asfalttisoturit tuupertuvat hylättyihin kadunkulmiin ja heittävät valitut aseensa savuaviin viemärikuiluihin. Scifi-nahkaan kääritty kappale haisee The Matrixilta, mutta tuntuu hiljaa myöntyvässä epätoivossaan enemmänkin Cormac McCarthyn The Roadilta. Kaiken jälkeen saattaa tulla jopa kaunis päivä, ainakin niin kaunis kuin se tämän maailman jälkeen voi olla.

Kappale alkaa Mars Voltalle kumartavalla instrumentaalimaalailulla, kasvaa pikku hiljaa kokoonsa ja räjähtää kertosäkeessä komeasti metelöiväksi avaruusrockiksi. Annina Antinrannan puhdas ääni soi miellyttävän rouheasti megafonin ja elektronisten kaikujen läpi, eihän tällaista musaa kirkkaalla nuotilla voisi luritellakaan. Nopeat kitarat, kiihkeät elektroniset kilkatukset ja kirskahdukset ja kuin ydinpommia pakoon laukkaava rytmi luovat biisistä juuri oikealla tavalla painostavan ja ahdistavan teoksen.

Muistan levyä ja biisiä aikoinaan kritisoitaneen ulkokohtaiselta tuntuvasta suorittamisesta ja kylmyydestä, mitä en ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä nyt. Viimeiset hetket on kylmä kuin sorkkarauta pakkasella, mutta niin pitää ollakin.

Kun minä kaivan nahkahametta ja karvaliiviä kaapista post-apokalyptisessa paikassa, joka joskus Suomena tunnettiin, en todellakaan välitä kuulla mitään herkkää folkkailua tai söpöjä balladeita. Koita siinä sitten taistella elintilastasi kun joku Celine Dion hoilaa maailman soundtrackilla. Kylmää metallia ja kuumaa nahkaa sen olla pitää.

Viimeiset hetket lienevät suuren yleisön näkökulmasta olevan vielä niin kaukana, ettei Viimeiset hetket ovat käsillä! koskaan (vielä?) saavuttanut erityisen suurta suosiota tai myynyt jalometallia.

Ihan niin kuin reilu seitsemänminuuttinen scifiprogeilu maailmanlopusta olisi kuulijalle jotenkin työlästä pureskeltavaa? Eihän se tietenkään ole, jos vähän viitsii käyttää niitä hampaitaan. Kannattaa alkaa harjoitella, maailmanlopussa niitä tarvitaan.

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

17. helmikuuta 2008 – Serbian albaanienemmistöinen maakunta Kosovo julistautui yksipuolisesti itsenäiseksi.