2000-luvun kotimaiset pophelmet

#90 Don Johnson Big Band – Road (2006)

(Säv. ja san. Laiho, Lindgren, Mikkonen, Saarilahti)

Tommy Lindgren hymyilee, osa 1. (Kuva: Tomi Palsa)

Maailman pienimmän big bandin Road tutkiskelee huomaamattomasti elämän peruskysymyksiä. Se on viileän filosofinen ja harmaasävyinen kappale, joka säilyttää kauneutensa.

”Some run far, some run fast to return soon
The thought of going ever present as it burns true
A part of me is always close to the harbor
Sailing with the ghost of my grandfather”

Don Johnson Big Band, nelihenkinen helsinkiläinen orkesteri, löi itsensä läpi vuoden 2003 Breaking Daylightilla ja sen hittisinglellä, One MC, One Delayllä. Tätä se seurasi vuonna 2006 tähänastisen uransa parhaalla julkaisulla, Don Johnson Big Band – albumilla.

Yhtyeellä on koko olemassaolonsa ajan ollut lyömättömän positiivisuuden ja sympaattisuuden leima. Se on kokeillut lukemattomia tyylilajeja, seurannut mielenkiintonsa muutoksia kaikkiin ilmansuuntiin ja saanut kuulumaan etsimisen ja löytämisen sekä soittamisen pakahduttavan ilon tunteen musiikissaan. Tämä ilmapiiri on ollut tarttuvaa sorttia, ja yhtyeen mukaan on lähtenyt eturivin muusikoita Teppo Mäkysestä ja Pekka Kuusistosta aina Felix Zengeriin. Niinpä DJBB kuulostaa albumeillaan aidosti isolta bändiltä.

Don Johson Big Band -lp:n ensimmäisellä kappaleella, Roadilla, ei kuitenkaan ole yhtyeelle tyypillistä rehevyyttä. Sen a- ja b-osa rakentuvat yksinkertaiselle ja jykevälle bassolle ja säästeliäästi avausiskuille annostelluille pianosoinnuille. Näiden taustalla Pekka Mikkonen improvisoi utuisesti tenorisaksofonillaan.

Kappaleen loppuosa kohoaakin sitten bändin uran kauneimmaksi hetkeksi. Sen viiltävän, kahdesti toistettavan melodian loisto ei himmene. C-osan sykähdyttävänä yksityiskohtana on myös mainittava Kari Saarilahden upea sähkörumpufilli.

Tommy Lindgren hymyilee, osa 2. (Kuva: Tomi Palsa)

Tommy Lindgren on intellektuelli. Hän itse tietää sen ja hänen tekstiensä lukijalle se on ilmiselvää. Miehen sanoituksista, kolumneista ja muista kirjoituksista tekee niin hyviä se, ettei Lindgren sorru itsekorostuksellisesti alleviivaamaan tätä faktaa.

Roadinkin teksti on erinomainen ikään kuin huomaamattomasti, yllättäen. Kuuntelija, erityisesti äidinkieleltään ei-englantilainen, keskittyy musiikkiin, melodiaan ja sanojen rytmiin. Alkuvaikutelma syntyy epä-älyllisesti. Kun avaa levyn kansivihon, avaa uudella tavalla myös Roadin.

Lindgren operoi taitavasti kuluneilla elementeillä. Tie on samanaikaisesti lähtemisen ja saapumisen, alkamisen ja päättymisen, ja siten myös elämän sekä ihmissuhteiden symboli:

”Keep one eye on the road
The other one fixed on the one you hold”

Tie päättyy luonnollisesti merenrantaan, Lindgrenin tapauksessa merihakamaiseen satamaympäristöön. Klassinen, filosofinen miljöö, jossa meren avaruus ja sen ilmeen monimuotoisuus herättävät ajatukset elämän peruskysymyksistä ja voivat toimia taustana suureen elämän muuttavaan päätökseen. Samalla se on maisen taivalluksen päätepiste, jonka takana kaukana horisontissa on tuhansia vuosia nähty esimerkiksi kuoleman jälkeisen elämän kultaiset kunnaat. Lindbergin tekstissä kuolleen isoisän haamu seilaileekin satama-altaan yllä.

Yleinen tunnelma on teollinen, kolkko, jopa konemainen. Tämä aiheutuu toistuvista viittauksista auton osiin, sadepisaroiden epäsäännöllisestä putoamisesta tuulilasiin ja puhujan tavasta tarkkailla sataman nostokurkien hitaasti liikuttelemia kontteja. Kaikessa on lopun aikojen tuntu.

Poikkeuksellisen laadukasta Roadissa ei ole ainoastaan sanoituksen sisältö vaan myös se, kuinka se esitetään. Kappaleen ilmestyessä Lindgren oli mahdollisesti taitavin englanniksi räppäävä suomalainen. Saattaisipa moni suoda hänelle tuon tittelin edelleen, sillä miehen selkeä artikulaatio, englannin kielen ääntämys ja yleinen verbaalinen akrobatia ovat omaa luokkaansa.

Perinteisenä laulajana hän ei sitten olekaan aivan yhtä briljantti. Onneksi Roadin loppuosassa paikoin narisevaa Lindgreniä laskeutuu auttamaan Emma Salokosken enkelimäiset stemmat.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

SAMAAN AIKAAN MAAILMALLA

1. toukokuuta 2006 – Helsingissä prekariaatin EuroMayDay-mielenosoituskulkueen jälkeen VR:n makasiineilla vastustettiin palokunnan toimintaa ja mellakoitiin.