Popklassikot 1987

#9 The Vaselines – Son of a Gun

Huuliesi hyvinvoinnin puolesta.

Jos The Pastelsin tai BMX Banditsin kaltaisten skotlantilaisten villatakkiromantikoiden maailmankuva rakentui teenjuonnista, ihastumisista ja viattomista suukoista, samasta skenestä ponnistaneen The Vaselines oli musiikillinen vastine kömpelölle känniseksille.

Sen kuuli jo duon ensimmäisestä julkaistusta biisistä Son of a Gun. Kappale on kahden typerryttävän simppelin sointukierron kivijalalle pystytetty primitiivinen ja lastenlaulumainen renkutus. Melodiakoukkuja on tasan kaksi, säkeistössä ja kertosäkeessä. Virveli paukkuu läpi biisin samoja neljäsosia. Lörpötysmäinen teksti pyytää tulla luetuksi seksikuvauksena.

Swing swing up and down
Turn turn turn around,
Round round round and about and over again.

Vaselines riisuu täydellisen pop-kappaleen luurangoksi siksi, että se on soittotaidottomuudessaan kyvytön luomaan luiden päälle lihaa.

Kun Glasgow’n indiepop-skenen isähahmo Stephen Pastel kuuli kasetille nauhoitetun demon, hän halusi Frances McKeen ja Eugene Kellyn muodostaman pariskuntaduon levyttämään 53rd and 3rd Records -kulttilafkalleen.

Samalla Pastel sanoi, että duon pitäisi kutsua itseään The Vaselinesiksi vastareaktiona Talulah Goshin, BMX Banditsin tai Shop Assistantsin kaltaisille twee-nimille.

Vaikka Vaselines surffasi samalla NME:n C86-kasetin jälkeisellä DIY-aallonharjalla kuin muukin Glasgow-bändit ja ammensi tyttöpopista, Velvet Undergroundilta ja autotallibändeiltä, se raakkasi itsensä kaupungin twee-liigan ulkopuolelle olemalla kovikseksi naamioitunut nössö.

Siinä missä kollegabändit nyhjäilivät kirjastoissa ja yrittivät antaa itsestään korosteisen viattoman kuvan, Kelly ja McKee kirjoittivat yhdessä humalaisina könyäviä biisejään juoden samalla siiderillä blandattua vodkaa, släkkäilivät minkä ehtivät ja hekottelivat kaksimielisille vitseilleen.

Vaselines oli täydellistä päämäärättömyyttä huokunut yhtye, joka sai alkunsa veltosta ja yrittämättömästä ”kuhan nyt tehdään jotain yhdessä” -mentaliteetistä. Bändi myös hajosi Kellyn ja McKeen erottua vain viikko debyyttilevy Dum-Dumin julkaisun jälkeen. Siksi on osuvaa, että se nousi indie-postimerkkeilyn yläpuolelle kulttibändiksi tekemättä itse mitään sen eteen.

Pastel nimittäin vaihteli julkaisemiaan levyjä samaa DIY-estetiikkaa ihannoineen indiepoppari Calvin Johnsonin kanssa.

Washingtonin Olympia oli noihin aikoihin jenkkivastine Glasgow’lle. Olympian indiepopskenen isähahmona hääri K Recordsin perustanut ja Beat Happeningissä laulanut Johnson, jonka tavoitteena oli julkaista valtava International Pop Underground -sinkkusarja maailman indiekatakombien obskuureimmista kristalleista.

Näitä aarteita kartoittaessaan Johnson tutustui skotlantilaiseen indieskeneen, josta hän bongaili Pastelsin, Vaselinesin ja Teenage Fanclubin kaltaisia bändejä radio-ohjelmiinsa ja myöhemmin myös yhtiönsä julkaistavaksi.

Radiosta Vaselinesia sattui kuulemaan eräs parikymppinen olympialainen muusikko, joka fanitti Beat Happeningiä ja Johnsonin tekemisiä niin paljon, että tatuoi K Recordsin logon käsivarteensa. Siksi ei ollut ihme, että hän innostui myös Johnsonin esiin louhimista skotti-indiebändeistä.

Tuo mies teki myöhemmin selväksi, että hänestä mielestään Kelly ja McKee olivat maailman parhaat laulunkirjoittajat, mikä teki amatöörimäisestä skottibändistä legendan.

Eikä sillä, Son of a Gunin maksimaalisen yksinkertaisuuden edessä tuota väitettä on vaikea olla allekirjoittamatta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!