Popklassikot 1985

#9 The Pogues – Dirty Old Town

The Pogues teki Ewan MacCollin folk-klassikosta omansa.

Dirty Old Town, tuo Brittein saarten Paska kaupunki. Kappale, jota ihmiset hoilaavat nousuhumalassa tai vaikertavat krapulan kynsissä, joka jollain tavalla onnistuu pukemaan sanoiksi kotiseuturakkauden ja sitä jäytävän kaipuun johonkin parempaan.

Kappale on tuttu suurelle yleisölle nimenonmaan Poguesin versiona, ja osa pitääkin sitä heidän kappaleenaan. Heille tuleekin ehkä yllätyksenä, että kappale ei olekaan Shane MacGowanin kynästä tai ettei se viittaa Dubliniin tai edes Lontooseen, Shanen kotikaupunkiin.

Kappale on brittifolkin suuren miehen, Ewan MacCollin käsialaa. Hän kirjoitti sen alun perin kotikaupunkiansa Salfordia kuvaavaan näytelmään Landscape With Chimneys (1949), mutta siitä on sittemmin tullut yksi rakastetuimpia sodanjälkeisen folkin sävelmistä. Itse olen aina sieluni silmin nähnyt sen sijoittuvan L.S. Lowryn (1887–1976) maalausten kaltaiseen pohjoisenglantilaiseen teollisuuskaupunkiin, jossa tehtaat dominoivat ja ihmiset ovat kuin pieniä muurahaisia. Singlen kanteen ei kuitenkaan päässyt Lowryn maalaus, vaan hänen aikalaisensa Edgar Ainsworthin (1906–1975) näkemys pikkurikollisista käymässä katukauppaa.

Syy kappaleen menestykseen taitaa olla, että sen harmaan ja teollistumisen saasteisiin peittyneen arkirealismin leikkaa koskettava toiveikkuus. On rakas, jonka kanssa on treffit tehtaan seinän luona; kevät, jonka voi haistaa savuisessa tuulessa. Ja viimeistään kertosäkeen kohdalla syntyy halu nosta tuoppi ilmaan.Kotikaupunki on likainen ja harmaa, mutta rakas.

Kolmannen säkeistön kirveellärehvastelukin on nähtävä pikemminkin eräänlaisena humalaisena hellyydenosoituksena.

Mielenkiintoista geometriaa on siinä, että seuraavan suuren hittinsä Pogues sai Ewan MaCollin tyttären, Kirsty MacCollin kanssa (Fairytale of New York). On kuin Shane olisi kirjoittanut oman vastineensa Kirsty isän klassikosta. Samaa vihan ja rakkauden sekoittumista toisiinsa, taustalla miltei omana organisminaan keuhkoahatumansa kanssa rykivä teollistunut metropolis.

Kappale on osittain Poguesin, mutta myös kappaleen 1970-luvulla popularisoineen The Dublinersin myötä muodostunut irkkufolkin standardiksi, ja onkin mahdotonta mennä irlantilaispubin ilman, että kappaleen kuulee jossain vaiheessa iltaa, joko levyltä tai c-luokan coverbändin esittämänä. Usein laulajan äänessä kuulee ripauksen Shanea.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!