Popklassikot 1990

#9 The Orb – Little Fluffy Clouds

The Orb. On pilviä pidellyt.

”Over the past few years
to the traditional sounds of an English summer
the droning of lawnmowers
the smack of leather on willow
has been added a new noise”

Luulen kuuntelevani BBC:n neloskanavan dokumenttia. Sergio Leone zoomaa silmiini ja Charles Bronson tunkee huuliharpun suuhuni. Huonomminkin voisi mennä.

Alex Patersonin johtaman The Orbin kanssa on pian ojassa, jos bändin lukuisista sämpleistä alkaa etsiä merkitysviidakkoa. Paterson varmaan nauraa räkättäisi päälle ja sämpläisi hatusta heitettyjä analyyseja seuraavalle julkaisulleen.

The Orb onkin mahtava yhdistelmä brittihäröilyhuumoria ja teknologiaa. Vaikutuksensa on myös Patersonin pitkäaikaisella, reggaen pyörittämisellä alkaneella dj-uralla ja Killing Joken roudarina toimimisella. Little Fluffy Cloudsin aikaan Orbiin kuului myös Joken basisti Youth. Kun Paterson ja kulloinenkin bändikumppaninsa möyrivät sämplejen mudassa ja yhdistävät niitä miten sattuu, on herran punktausta tulkittava vapaan ilmaisun asenteena.

Kun Orbin propagoima chillout-musiikki (tai ambient house) tarjosi ysärin alussa väsyneille tanssijoille mahdollisuuden psyyken lepuuttamiseen, oltiin jo vaarallisen lähellä new agea.

Mikä erottaa Orbin tuotannon Enigman Sadenessista? Nimenomaan WTF-kerroin ja ennalta-arvaamattomuus. Kun Michael Cretu tyytyy tutkimaan seksin ja uskonnon suhdetta lievästi provosoiden, mutta silti vakavasti, Paterson ja Youth heittävät eri lähteitä ja vitsejä yhteen jatkuvasti häkellyttäen. Muut eivät kehtaisi pistäisi debyyttisinglensä nimeksi A Huge Ever Growing Pulsating Brain That Rules from the Centre of the Ultraworld.

Little Fluffy Clouds on häikäilemätön tekele. Siinä kohtaavat Rickie Lee Jonesin haastattelu, kitaralooppi Steve Reichin Electric Counterpointista, Ennio Morriconen huuliharppu ja muutama muu sample, joiden lähteitä Paterson ei suostu paljastamaan. Orbin oma panos rajoittuu pariin syntetisaattorikuvioon. Tämä kaikki yhdistetään niin majesteettisesti, että Rickie Lee Jonesin managerin vaatimus saada suojatilleen sata prosenttia kappaleen rojalteista on pelkästään naurettava.

Ei kuitenkaan vähätellä Rickie Leen panosta tässä. Hänen äänensä taipuu lapsenomaiseen viattomuuteen ja hurjiin kiekauksiin. Little Fluffy Clouds todistaa, että se on hypnoottisen kaunis myös haastattelumoodissa, vaikuttakoon siihen sitten flunssa (kuten Jones itse on väittänyt) tai huumeidenkäyttö (kuten jotkut kuulijat saattoivat kuvitella).

Tämä haastattelupätkä kestää toistamisen ja varioinnin. Kun Orb tekee ”little fluffy clouds” -sanoista jotain kertosäettä muistuttavaa ja lisää perään änkytyksen (do-do-do-do), oppii Jones scattaamaan uudella tavalla.

Lopussa Paterson ja Youth huristelevat päidemme yli jumbojetillä, tehdäkseen vain selväksi sen, ettei Orb ole pelkkää pilvientuijottelua varten.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

The Orb livenä on aina Tapaus.

http://www.youtube.com/watch?v=EAIcW-T3oPU