Gösta Sundqvist oli suomalaisen popin suuri humanisti, täydellinen antiteesi Tero Vaaralle.
Ei liene vieras kaikkein salaisinkaan mielihalu
illasta iltaan pelkkä rakkauden työkalu
ja vaikka käsittelet mua kuin jäistä lihapalaa
sisälläni viha palaa
Kun kuuntelee ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa vuonna 1995 ilmestynyttä Rakkauden työkalua, ei voi välttyä tältä ajatukselta: mittavasta tuotannostaan huolimatta Gösta Sundqvistin työ jäi kesken. Leevi And The Leavingsin traaginen ja myötäelävä tarina venäläisestä prostituoidusta kun kuulostaa ilmestymisvuottaankin ajankohtaisemmalta näinä muukalaisvihan, nettirasismin ja sisäsiistityn ksenofobian aikoina.
Luonnonsuojelun puolesta paljon tekstejä kirjoittaneelle Sundqvistilla olisi varmasti ollut painavia sanoja laulettavanaan myös nykyisestä Greenpeacen demonisoinnista ja talouskasvun kyseenalaistamisen rinnastamisesta terrorismiin.
Gösta Sundqvist oli suomalaisen popin suuri humanisti, täydellinen antiteesi Tero Vaaralle. Siinä missä Vaara suoltaa haastatteluissaan barbaarista paskaa ja tekee musiikkia, joka muistuttaa oksennettua suklaapatukkaa, Sundqvist valitsi uransa viimeisinä vuosina mediassa vaikenemisen mutta työsti musiikkia, jossa myötätunto ja tarkkakatseisuus, rehellisyys ja raadollisuus ovat kaikki läsnä yhtä aikaa.
Kappaleen lyhyessä tekstissä Sundqvist käsittelee mestarillisesti itsensä myymistä ja toisen ostamista kauppana, jossa molemmat osapuolet häviävät. Laulun puhuja on asiakas, siis huorissa kävijä, joka lajilleen luonteenomaiseen tapaan heittelehtii himon ja inhon ristiaallokossa: hän inhoaa huoraa, koska maksullisen naisen himoaminen saa hänet inhoamaan itseään. ”Elena, ihana / hiton Elena” (vai ”vitun”?) kuuluukin kertosäe kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Molempia tunteita vahvistaa Elenan venäläisyys, kansallisuus joka on omiaan herättämään suomalaisessa voileipäkakullisen kerrostuneita tunteita. Menneiden vuosisatojen kulttuurinen kukoistus ja kommunismin kurjuus päättyvät Elenaan, halpaan ja ilmeisesti parhaat päivänsä jo nähneeseen ilotyttöön, jota on pakko käyttää hyväkseen koska muutakaan ei saa.
Myös musiikillisesti Rakkauden työkalu kuuluu Sundqvistin parhaimpiin sävellyksiin. Syntikkakoukku lienee tarkoituksellinen hatunnosto tai homage Depeche Moden Policy Of Truth -kappaleelle, ja muutenkin kappale hiihtää kiehtovasti kahta latua, suomalaisen iskelmän ja kansainvälisen elektropopin. Vaikka se oli fantastisen ja erinomaisesti menestyneen Rakkauden planeetta -albumin toinen single ja kappaleeseen kuvattiin mainio musiikkivideo, siitä ei koskaan tullut niin suurta hittiä kuin se olisi ansainnut. Sääli.
