Popklassikot 1988

#9 Inner City – Big Fun

Paris & Kevin.

”The New Dance Sound of Detroit kuulostaa ihan samalta pyöräilyhousupapatukselta kuin Chicago House Sound, The House Sound of London tai Acid House. On tässä sentään ihan soul-laulua.”
(Ilkka Mattila, Rumba 21/1988)

Tekno? Mitä se on? Uusi kuuma nimi Inner City oli noussut debyyttisinglellään Big Funilla Billboardin ja Brittien listalle, joten pitihän siitä täällä Itämerenkin takana raportoida. Uusi tyyli ei saanut paikalliselta, myöhemmin hyvin menestyneeltä kriitikolta innostunutta vastaanottoa.

“Pyöräilyhousupapatusta” mairittelevammin Detroit-teknoa kuvattiin alun perin vertauksella, jossa George Clinton olisi juuttunut Kraftwerkin kanssa hissiin pelkkä syntetisaattori mukanaan. Ytimekkäämmin ei Big Funin vetävien rytmien ja jäisten ujellusten yhdistelmää voisi kuvailla.

Inner Cityn tuottajaosapuoli Kevin Saunderson oli tehnyt jo jonkin aikaa musiikkia muiden ”Bellevillen kolmosten”, Juan Atkinsin ja Derrick Mayn seurana. Erästä kappaletta varten hän tarvitsi naislaulajan. Ystävän suosituksesta chicagolaislaulaja Paris Grey tuli Detroitiin, keksi sanat ja lauloi ne nauhalle. Kappale oli kolmosten yhteishanke: Atkins miksasi, Saunderson ja May editoivat. Big Fun oli syntynyt, mutta se ei kuitenkaan heti löytänyt tietään hittilistoille. Ei itse asiassa edes kauppojen hyllyille.

Mattilan mainitsema Techno! – The New Dance Sound of Detroit oli kokoelma, jonka Virginille työskennellyt englantilainen Neil Rushton kokosi. Siitä tuli Iso-Britanniassa menestys, ja ilman sitä Inner Cityn tarina voisi olla kovin erilainen. Big Fun julkaistiin singlenä vasta kokoelman ilmestymisen jälkeen. Detroitiin lentänyt Rushton löysi itse kappaleen master-nauhan, jonka tuottaja Saunderson oli laittanut hyllylle.

Yksi syy Big Funin suurelle menestykselle olivat epäilemättä Paris Greyn lauluosuudet – joita myös Mattila piti nautittavina. Tuohon aikaan listat olivat vallanneet eleettömät ja keinotekoisen väsyneen kuuloiset vokaalisuoritukset, joihin Greyn soul-laulu toi virkistävää vaihtelua. Ne myös tekivät kappaleesta epäilemättä helpommin lähestyttävän muuhun Techno-kokoelman ”papatukseen” verrattuna.

Nuo vokaalit ovat myös syy, miksi Big Funia ei kaikkien luokitusten mukaan teknokappaleena voi pitää. Ne on tuotu suoraan Chicagon klubimaailmasta, myös henkisesti. Saundersonin luomat tiukat rumpuloopit ja bassolinjat ovat puolestaan varhaista teknoa puhtaimmillaan.

Tietoisuus puhtaasta tyylistä levisi ajan mittaa myös Suomeen. Sam Inkinen, Markku Salmi ja Mika Söyring toteuttivat helsinkiläisessä ravetapahtumassa vuonna 1993 lomakekyselyn, jossa muun muassa tiedusteltiin vastaajien mielipidettä siitä, mitkä artistit luokitellaan teknomusiikiksi. Kaksi kolmannesta vastaajista oli sitä mieltä, että Inner City ei ole teknoa. Määrittelypuristit olivat siis vauhdissa jo tuolloin.

Onneksi kaikki maamme rock-kriitikot eivät suhtautuneet elektroniseen tanssimusiikkiin yhtä penseästi kuin Ilkka Mattila. Ei Soundin Mika Junnakaan tuntunut reaktiotaan täysin ymmärtävän, mutta antautui suosiolla pulputuksen vietäväksi.

”Mainion pehmeästi ja eksaktisti pulputteleva teknosoulbiisi, josta tunnun nauttivan aivan yhtä perverssillä tavalla kuin pettareiden Domino Dancingista. Mihin tämä maailma onkaan menossa? Ja mihin minä sen mukana?”
(Mika Junna, Soundi 11/1988)

Big Funin video on täynnä kasariestetiikkaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Bonus!

James Ford ja Jas Shaw remiksasivat kappaleen vuonna 2009.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!