Popklassikot 1989

#9 Faith No More – Epic

Nämä miehet ovat syyllisiä!

Onhan näitä, syyllisiä. Ensi Aerosmith teki Walk this Wayn vuonna 1975, Beastie Boys otti Rick Rubinin  johdolla askeleen samaan suuntaan debyyttilevyllään ja erityisesti Fight for Your RightNo Sleep til Brooklyn –kaksikolla (unohtamatta edeltänyttä She’s On It -biisiä) 1980-luvun puolivälissä.

Korkin posautti kunnolla auki vasta Faith No More, joka antoi esimakua tulevasta 1985 rockia ja hiphopia yhdistelevällä We Care A Lot –kappaleella. Bändi taltioi biisin kahdelle ensimmäiselle levylleen, eli se tunsi olevansa jyvällä jostakin. We Care a Lot sai MTV-näkyvyyden ja musiikillisten ansioidensa vuoksi jo kohtuullisesti huomiota osakseen.

Mutta vasta kun Epic, periaatteessa We Care A Lotin parannetulla kaavalla rakennettu biisi julkaistiin, todellinen nu-metalin kaava vasta rakentui ja iskostui myös jotakin uutta etsivän metallijengin kollektiiviseen tajuntaan. Syyttäkää siis Faith No Morea – ja erityisesti tätä kappaletta – kaikki te Kornin ja niiden oikeasti paskojen nu-metal-äkäilijöiden vihaajat.

Epic on rap-metallia, jossa on järkeä. Se on proto nu-metallia, ilman pintapuolista superraskaan funkin keinotekoisuutta ja päälle liimatun ahdistuksen maksimointia. Epic on raikas tuulahdus piano-outroineen, kryptisine hölynpöly-sanoituksineen ja tarttuvine – huomatkaa – duurisoinnutettuine kertosäkeineen.

Erinomaiseksi kappaleen tekee oivan kertsin ohella sen pintapuolinen yksinkertaisuus ja samanaikainen kerroksellisuus. Ehtaan hiphop-tyyliin jauhavat rummut ja basso pitävät biisin hypnoottisessa marssirytmissä. Tämän päälle riipivä särökitara ja ahnaasti vonkuva kosketinsoitin luovat pitkin vedoin yhdessä rockin ja popin vuoropuhelua käyvää melodiapintaa.

C-osassa kappale vapautuu psykedeelisen eeppiseen rock-liitoon, johon biisi muljahtaa vielä lopussa uudelleen, vain päätyäkseen majesteetilliseen piano-outroon. Promokäyttöön tarkoitettu versio on höystetty juustoisilla kaiuilla, ja mikä pahinta, biisin ydintä on kalvettu juurikin lyhentämällä biisin liitelyosioita. Surrealistisella kuvastolla ja sympaattisen neonvärisellä visuaalisuudella siunattu video on onneksi vain puoli minuuttia kappaleen albumiversiota lyhyempi eikä siis sävelteoksena aivan yhtä pahasti rampautettu.

Faith No Moren tuore laulaja Mike Patton teki sanoitukset ja melodiat koko mustalla sävytetyillä neonväreillä hohtavalle The Real Thing -levylle parissa viikossa. Epicissä miehen ulosannin laaja-alaisuus nostaa biisin omalle tasolleen, tarttuvan kertosäkeen ja erityisesti vaihtoehtokansaan uppoavan melodisen räppäyksen ansiosta.

Epicin sanoitusten on tulkittu kertovan huumeista, yhteiskunnasta, runkkaamisesta ja ei mistään. Siis muun muassa näitä kappaleen keskeinen ”se” voi olla. Biisin liveversiossa Patton itsekin alleviivaa tätä ”mitä väliä” -tason mysteeriä huutamalla bridgessä ”what is it? What the FUCK is it?” Oleellisempaa kuin sanoma, on sanojen rullaava rytmitys, joka on iskevyydessään huipputasoa.

Epic muodostui huikeaksi menestykseksi ollakseen uutta luotaavan outolintuyhtyeen rajoja rikkova kappale. Juuri tämä cross-over-ote oli biisin suosion takana, kun avomieliset musadiggarit hahmottivat yhtyeen musiikillisesti ristiriitaisina toisiaan täydentävien elementtien muodostaman kaavan hienouden. Epic on rankattu parhaiden biisien top 100 -listoille useammissakin äänestyksissä, eikä suotta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Live at the Brixton Academyn riemukaan liveversion perusteella bändi osasi jo tässä vaiheessa hämmentää yleisönsäkin – jopa niin yksinkertaisella keinolla kuin liittämällä loppuun pätkän Technotronicin Pump Up the Jam –teknohittiä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!