2000-luvun ulkomaiset pophelmet

#87 The Juan MacLean – Happy House (2008)

John MacLean ja Nancy Whang.

John MacLean ja Nancy Whang kutsuvat ilotaloon.

”Nyplää sitä potikkaa! Käännä sitä pyörää! Nyt meni biisi vahingossa tuplanopeudelle, mutta jatketaan!”

”So I thank you for just being so damn excellent”

Oikean live-elektroniikan kanssa on aina riskinsä ja pitää olla todellinen syntikkanörtti, jotta jaksaa raahata sekoamisen tai täyden hajoamisen rajalla olevia helvetinkoneita keikalta toiselle.

Vuoden 2009 Flowssa odottelimme The Juan MacLeanin keikan aloitusta pitkään, kun tällainen laitesarja piti säätää kuntoon. Kuinkahan moni toivoi, että esille olisi kaivettu läppärit? Tämä toki unohtui, kun The Simple Lifen bassosekvenssi lähetti pulssinsa.

Ennen nykybändiään John MacLean oli ansainnut analoginörttinatsansa Six Finger Satelliten syntikkapunkilla. The Juan MacLean on ollut verraten aikuisempaa 1980-luvun klassisten elektronisten soundien hämmentelyä. Etenkin kakkosalbumista The Future Will Come voisi ilkeämpi ajatella, että MacLean jämähti väljähtäneiden Graalin maljojen etsijäksi, kuten jotkut muut vanhaa synapornografiaa harrastavat. Esimerkiksi:

The Simple Life käy Giorgio Moroderin tuotepajalla.
One Day, A New Bot ja The Station pöllivät Human Leaguelta aina mies/nainen-lauluvuorotteluja myöten.
Tonightin basso pörisee kuin Larry Heardin vehkeet Chicagossa vm. 1986.

Onko Happy House sen omaperäisempi? Ainakin urkusoundi voisi olla kuin Arthur Russellin hypomaanisista diskojameista, itse rytmitausta Candido Cameron Jingosta ja lopetus acid housen oppikirjasta. Aikoinaan ehkä epälooginen, mutta nyt toimiva yhdistelmä.

MacLean siis välttää jäljittelijän leiman kytkemällä yhteen elementtejä, jotka eivät koskaan oikein kohdanneet, vaikka asuivat samassa korttelissa. Hänen yksityiskohtainen synanörtteilynsä on itse asiassa eduksi, kun hän miettii eri detaljien yhteensopivuutta ja sitä, miten saada omat biisinsä poikkeamaan esikuvistaan. Siinä usein onnistuen. Näennäisesti pienikin muutos, kuten kirskuvan elektroniikan kyydissä paukuttava ihmisrumpali, tuo MacLeanille omalaatuisuutta.

Happy House on mielettömän hyvä tanssibiisi, joka kolmeminuuttisessa musiikkivideomuodossaan on vain kiusallinen pikapano. Se tarvitsee vähintään 12 minuutin levymittansa, mutta tämäkin jää yli 20-minuuttisten liveversioiden varjoon. Sellainen kuultiin Flowssa, kun kolme kuukautta festarin jälkeen tapaturmassa kuollut rumpali Jerry Fuchs käskytti raajojamme vauhtiin ja muu bändi rakensi koneillaan sähköshokkihoitoa.

Keikan päätökseksi Happy House oli sellainen auraalinen sota, jota näiden vanhojen vimpaimien ajattelee käyvän keskenään aina, kun ihmisnörtit ovat poissa huoneesta. Juuri oikein suunnitellut hitaammat jumituskohdat, joita seurasivat räjähtävät palautukset biisin normitempoon, saivat jengin sekaisin. Tältä koneiden kanssa parittelu tuntuu. Tähän ilotaloon uudestaan ja uudestaan, huh!

Kärkäs toimituspäällikkömme nostaa aina biisien normivideot popklassikoissa muiden edelle, mutta katso ensin se live tästä. NYT. HETI.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
The Juan MacLean – Happy House (ohj. The Wilderness Inc.)

Bonus!

The Juan Macleanilta ei äänestettyä muita kappaleita, mutta talo-teemaa piti yllä muun muassa Kindness, joka pääsi äänestyskupongille listalle kappaleellaan House.

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress